Fagradalsfjallin tulivuori Islannissa on purkautunut jo neljä kuukautta, maaliskuusta 2021 lähtien. Meille geologeille purkaus on ainutlaatuinen ikkuna maan vaippakerroksen toimintaan Islannin alla. Purkauksen alkaessa se sai huomiota Suomessakin. Sittemmin kiinnostus on lopahtanut, vaikka kyseinen purkaus on laavajokineen, -suihkuineen ja -tornadoineen miltei päivittäin muotoaan muuttava luonnonilmiö.

Vain harvat tulivuorenpurkauksista ylittävät uutiskynnyksen. Tälläkin hetkellä maapallolla on niitä käynnissä kymmeniä – ellei satoja. Suurin osa purkauksista piilottelee keskiselänteillä kilometrien syvyydessä valtamerissä. Myöskään maanpäällisten tulivuorten käynnissä olevat purkaukset eivät tavallisesti aiheuta ihmiselle akuuttia vaaraa.

Vuonna 2021 kotimaisen uutiskynnyksen ovat ylittäneen Fagradalsfjallin lisäksi La Soufrière Karibianmeren Saint Vincentillä ja Nyiragongo Kongon demokraattisessa tasavallassa. Uutiset lähinnä piehtaroivat tulivuorten uhissa ja tuhovoimassa.

Kolmaskin asia tuntuu kuitenkin kiinnostavan näiden uutisten lukijoita. Kommenttikentissä esiintyy toistuvasti väitteitä, joissa luontoäidin tuprutteluja syytetään nykyisestä ilmastonmuutoksesta. Vaaditaan näiden päästöjen selvittämistä ”ennen dieselveron nostamista”.

Tulivuorenpurkauksissa vapautuvista kaasuista keskimäärin vähintään puolet koostuu vedestä (H2O). Vesi on tullut maapallolle asteroidien ja komeettojen mukana. Sitä on planeettamme sisuksissa kiviainekseen sitoutuneena useiden valtamerien verran. Seuraavaksi yleisin kaasu on hiilidioksidi (CO2) noin 10−40 painoprosentin osuudella – sitä on siis usein neljännes tai kolmannes purkauksen kaasukuormasta. Osa sen sisältämästä hiilestä voi olla peräisin muinaisen elämän jäänteistä, jotka ovat vajonneet maapallon sisuksiin.

Hiilidioksidi on voimakas kasvihuonekaasu ja vastuussa viime vuosikymmenien ilmaston lämpenemisestä. Jos maapallolla on kerran jatkuvasti käynnissä hiilidioksidia tupruttelevia tulivuorenpurkauksia, niin miksi meidän täytyisi huolehtia omista päästöistämme?

Verkkouutisten kommenttipalstojen ”tietäjät” harvoin tekevät taustatyötään perusteellisesti – aihetta on todellakin tutkittu jo vuosikymmeniä. Tulivuorten vuosittaiset hiilidioksidipäästöt ovat muun muassa Yhdysvaltain Geologian tutkimuskeskuksen lukuisiin tutkimuksiin perustuvan koosteen mukaan alle prosentin luokkaa verrattuna ihmisen toiminnasta aiheutuviin päästöihin. Me tosiaankin tupruttelemme ilmoille hiilidioksidia sellaisella tahdilla, että edes tulivuoret eivät pärjää meille.

Tulivuorten aktiivisuus ei ole lisääntynyt eikä korreloi viime vuosikymmenien ilmaston lämpenemisen kanssa. Kuva: Jussi S. Heinonen. Lähteet: National Centers for Environmental Information (National Oceanic and Atmospheric Administration) ja Global Volcanism Program (National Museum of Natural History, Smithsonian Institution).

Tulivuoret eivät myöskään ainoastaan lämmitä ilmastoa vaan niillä on myös ilmastoa viilentäviä vaikutuksia. Tulivuorten tehokas rapautuminen sitoo hiilidioksidia ilmakehästä. Lyhytaikaisia viilentäviä vaikutuksia ovat ilmakehään leviävät tuhkapartikkelit ja rikkiyhdisteet, jotka estävät auringonsäteilyä pääsemästä maanpinnalle. Esimerkiksi Pinatubon epätavallisen suuri purkaus Filippiineillä vuonna 1991 levitti rikkiyhdisteistä koostuvan harson yläilmakehään. Sen seurauksena maapallon keskilämpötila laski parin vuoden ajaksi noin 0,4 °C asteella. Myös aiemmin mainitun La Soufrièren tämänvuotisen purkauksen rikkipilven leviämistä yläilmakehään seurataan.

Joskus kuulee myös väitteitä, että tulivuortenpurkaukset olisivat viime aikoina yleistyneet. Tulivuorten aktiivisuus ei kuitenkaan millään tavalla korreloi teollistumisen jälkeisen ilmastonlämpenemisen kanssa. Koko ihmisen kirjoitetun historian aikana tulivuoritoiminta on ollut varsin tavanomaista. Siis sellaista, johon miljoonien vuosien aikana kehittynyt elämä ja luonnon kiertokulku ovat nykyhetkeen mennessä sopeutuneet.

Näin ei kuitenkaan ole aina ollut.

250 miljoonaa vuotta sitten Siperiassa purkautui noin miljoonan vuoden aikana yli sata kertaa nykyisen Itämeren tilavuuden verran basalttista kivisulaa. Tämän kaltaisissa valtavan mittaluokan purkauksissa syntyneitä muodostumia kutsutaan laakiobasalteiksi.

Siperian purkaukset lämmittivät alueellisia rikki- ja hiilirikkaita sedimenttejä, ja osa kivisulista sekoittui niiden kanssa. Purkausten aiheuttamia päästöjä pidetään keskeisimpänä syynä monisoluisen elämän suurimpaan massasukupuuttoon, joka tunnetaan myös nimellä ”Suuri Kuolema” (”The Great Dying”) ja joka päätti paleotsooisen maailmankauden. Suuren Kuoleman aikana muun muassa yli 95 prosenttia merieläinlajeista hävisi fossiiliaineistosta.

180 miljoonaa vuotta vanhojen Karoon laakiobasalttien jäänteitä Etelämantereella. Myös nämä purkaukset on liitetty merieläinten sukupuuttoaaltoon varhaisella jurakaudella. Suomen Etelämannertutkimusasema Aboa sijaitsee muodostumien päällä. Mittakaavana on moottorikelkkailijoita. Kuva: Jussi S. Heinonen

Me geologit tiedämme hyvin, että ilmasto on aina muuttunut. Tiedämme myös, että muutoksen nopeudella on suuri merkitys planeettamme elokehän sietokykyyn. Siperian laavatulvien kaltaisten jättipurkausten aktivoitumisesta ei onneksi ole nykypäivänä mitään geologisia merkkejä. Siksi ihmiskunta voikin keskittyä pohtimaan keinoja selvitä itse aiheuttamastamme ja nopeasti etenevästä vastaavan tai jopa suuremman mittaluokan ilmastonmuutoksesta.

ilmastonmuutostulivuorenpurkaustulivuoret

Tunne luontosi

Lähde retkelle metsään, suolle, merelle, kauas ja lähelle.
Tutustu, opi, ihastu ja voimaannu. Koe Suomen Luonto!