Mustat siivenpäällyset antavat näköä selkälokille. Kuvat: Samuli Haapasalo

213/365

Muistatte ehkä 14.5.2019 blogin 134/365 hauholaisesta selkälokista, joka oli täyttämässä kesällä 20 vuotta. Siitä minulla ei ole vielä varmistusta, uutta havaintoa sitten kevään, mutta toivottavasti kaikki on kuitenkin edelleen hyvin tuon lokin osalta, joka oli taas saapunut muutolta Itä-Afrikasta tai vähän ulompaa Intian valtamereltä pesimään Hämeenlinnan Hauholle.

Mutta nyt minulla oli hieno mahdollisuus olla hyvin kokeneen rengastajan apulaisena Itäisen Suomenlahden kansallispuistossa. Erikseen nostan esiin yhden hyvin ulkona olevan luodon, jossa selkälokin pesintä oli onnistunut.

Monella luodolla oli toisin. Selkälokit ovat hävinneet. Lintu on vaikeuksissa. Ennen Suomenkin ja Pietarin myrkyt, nyt muuttomatkoilla Afrikasta saadut, surmaavat selkälokkeja. Kunnon heikentyminen voi altistaa taudeille.

Yksi tosi hankala vihollinen on oikea vieraslaji minkki, joka on tyhjentänyt tässäkin kansallispuistossa monen lajin munapesiä ja tappanut pieniä lentokyvyttömiä poikasia. Yhdyskunnat muuttavat ulommas, mutta nyt ollaan jo viimeisillä luodoilla.

On tärkeää, että minkki saadaan kitkettyä luonnosta. Se on pitkäjänteistä ja pysyvää luonnonsuojelutyötä. Mutta siinä on nyt jo otettu hyviä askelia. Työtä on kyllä todella paljon ja se on jatkuvaa.

Samalla tavalla kuin tuo Hauhon selkälokki oli mahdollista tunnistaa rengastuksen perusteella, monet selkälokin poikaset saivat nyt paitsi renkaan, myös värirenkaan, josta sen numero on luettavissa kaukoputkella ja kameran kuvasta. Näin saamme tärkeää tietoa, joka voi osaltaan auttaa selkälokin suojelussa. Rengastuksessa saatava data tuo yllättävänkin monipuolisesti tietoa linnuista ja niiden suojelutarpeesta. Nytkin kuvaamalla saimme pari kontrollia vuosien takaa.

minkkimyrkytselkälokkiUlkoluodotvuosi luonnossa