Kääntelemme varovasti lahoavia puunrunkoja kosteassa korpipainanteessa. On satanut rankasti ja nyt on ollut päivän verran poutaa. Syyskuun aurinko lämmittää vielä mukavasti. Eli juuri sopiva päivä lähteä limasieniretkelle!

Sudenmaito

Mikä ihmeen limasieni?

Limasienet eivät suinkaan ole sieniä, vaan alkeellisia eliöitä, jotka ovat läheisempää sukua ameboille. Limasieniä esiintyy ympäri maailmaa ja lähes kaikkialla, mutta metsistä niitä löytyy varmimmin. Limasienet kun tykkäävät kosteudesta.

Messinkiparanvoi

Limasieniä tunnetaan yli tuhat lajia, ja Suomesta niitä on tavattu 225 lajia. Syynä melko vähäiseen tunnettuun lajimäärään lienee se, että limasienet ovat tavallisesti hyvin pieniä ja siksi huomaamattomia. Niitä löytääkseen on kyyristyttävä lähelle maata, käänneltävä lahoja puita ja pengottava kariketta

Limasienten monivaiheinen elämä

Limasienten elämänkierto on varsin monimutkainen ja limasieni käy läpi hurjan muodonmuutoksen. Yksinkertaistettuna alku lähtee yksisoluisista itiöistä, jotka itävät liikkuviksi parveilijoiksi. Kun parveilijat yhtyvät, ja limakkovaiheen kehitys alkaa. Jos olosuhteet ovat epäedulliset, parveilijat käyvät lepotilaan odottamaan parempia aikoja. Parveilijat nimittäin tarvitsevat kosteutta.

Limakkoja saattavat tarkkasilmäiset ja onnekkaat löytää ryömimästä metsänpohjalla, puunrungolla tai varvikossa. Tosin limakon eteneminen on kovin verkkaista, muutamia millejä tai korkeintaan senttejä tunnissa. Etenemistä ei juuri siinä hetkessä näe, mutta jos palaat seuraavana päivänä paikalle, saatat huomata limakon edenneen. Limakko on todennäköisesti matkalla sopiville ruoka-apajille. Ravinnoksi kelpaavat bakteerit, itiöt, kasvimassat ja hiivat. Koska limakko on yhtä solua ilman väliseiniä ja monine tumineen, se voi jakaantua osiin, kulkeutua huokoisen aineksen läpi ja koota koko limakkonsa kokoon taas sopivan hetken tullen. Miten kiehtovaa!

Limakkovaiheessa oleva limasieni.

Limakko voi viettää kuivat ja kylmät jaksot kovana kestomuotona. Kun taas olosuhteet ovat suotuisat, alkaa itiöpesäkkeiden kehittyminen. Se on varsin nopea vaihe, sillä itiöpesäkkeet valmistuvat jopa yhdessä yössä. Itiöpesäkkeiden koko, muoto, väri ja rakenne ovat lajikohtaisia, ja limasienen lajinmääritys onnistuu vasta kypsän itiöpesäkkeen tuntomerkkien perusteella.

Tummanuorasen kypsät itiöpesäkkeet.

Hauskoja nimiä naapurustosta

Moni on saattanut kuulla paranvoista ja sudenmaidosta, mutta limasienet muutoin ovat jääneet tuntemattomiksi. Vuonna 2011 ilmestyi Suomessa ensimmäinen suomenkielinen kattava kirja limasienistä ja niiden määrityksestä. Samalla annettiin suomenkielinen nimi kaikille muillekin limasienille. Limasieni lajiryhmän nimenä on jokseenkin luotaantyöntävä, mutta useimmat limasienilajit on nimetty sitäkin sympaattisemmin.

Jo parhaat päivänsä nähnyt kääminen.

Tutustuin kirjan laatimisen aikaan itsekin limasieniin ja keräsin näytteitä määritettäväksi. Oli kiehtovaa ajatella, että naapurustossani saattoi elää terhohäkkinen, aimoputkinen, roosahapsinen ja kaijasolmunen. Ehkäpä vastaan tulisi myös kukkatakkusia, napasilosia, voipystisiä, kiilukuurasia, kutusia ja viinikorusia.

Nimet kertovat limasienten ulkonäöstä ja ”nen”-pääte korostaa limasienten pikkuruista kokoa. Useimmat nimistä ovat kaksiosaisia, joista jälkimmäinen osa kuvaa limasienen itiöpesää. Jos voit kuvitella lintuhäkin, tiedät, miltä lintuhäkkinen näyttää. Ja voit vain arvailla, miten hankalia vähäset on löytää!

Silkkipamppunen

Kiehtova mikromaailma täynnä värejä ja muotoja

Silmä kalibroituu pian limasienten etsintään, kun oppii tuntemaan limasienten tarpeita. Tuolla näkyy sopivan mehevä osin lahonnut runko, tuolla taas mukavan näköistä kosteaa varvikkoa. Ja katsos, tuolla rungolla jo vilkuttelee jokin kääminen ja heinikkoa koristaa liilaputkinen! Lahon puun sisuksista pursuaa nuojanuorasta ja tunkuset koristavat toista puunkarahkaa.

Tunkunen

Limasienten mikromaailma on täynnä kiehtovia värejä ja mitä koristeellisempia rakenteita. Siksi limasieniretkelle kannattaa ottaa mukaan suurennuslasi. Lajilleen määritys tosin ei aina onnistu ilman mikroskooppia, mutta suvulleen useat pystyy määrittämään.

Nuijanuoranen

Jos siis löydät metsänpohjalta kokoelman minikokoisia metsänväen tikkareita, tikkujäätelöitä, tyynyjä, huiskuja, rypäleitä ja koruja, olet todennäköisesti löytänyt limasienten lumoavaan maailmaan! Mutta ole tarkkana, sillä erehtyäkin voi, eikä lajimääritys ole aina helppoa. Ehkä kyseessä on sittenkin jäkälä, hämähäkin munakotelo, jokin pienen pieni kotelosieni tai vaikka etanan muna!

Rypäleputkinen.

Huom. suhtauduthan lajimäärityksiini varauksella!

limasienetluontohavainnotsyksy

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.