139/365

Tiaisten ystävänä haluan kirjoittaa muutaman ajatuksen viitatiaisesta. Se on uusin tiaissuosikeistani, tosin jo monivuotinen sekin.

Viitatiainen on aika kesy ja peloton. Suomesta sen levinneisyyden katkaisee Suomenlahti. Virossa se pesii koko maassa, Ruotsissa ja Norjassa eteläosissa. Viitatiainen on aika tarkkaan paikkalintu, joten sitä ehkä on turha odottaa leviämäään Suomeen 100 kilometrin levyisen Suomenlahden yli. Yksi isompi vaellushan pohjoiseen viitatiaisella oli joitakin vuosia sitten, jolloin havaintoja tehtiin paljon enemmän kuin aikaisemmin yhteensä.

Viitatiainen on ketterä. Se keikkuu yhdellä jalallaan vaikka urvussa, josta samalla nokkaisee syömistä. Viitatiainen pesii koloissa ja myös tiaispöntöissä, vaikka olen sen nähnyt tyhjentämässä oksanhangan kolostakin lahoa puuta.

Oksanhangan lahopuuta tyhjentämässä.

Viitatiaisen tuntee eroon hömötiaisesta helpoiten äänen perusteella. Viitatiaisen tsi tsi dsä hä hä hä hä hä hä on aika kantava. Se pitää reviireistä, joissa on niin vanhaa puustoa, viitoja kuin pieniä aukkojakin. Villi puutarhakin sopii hyvin reviirin osaksi, myös kunnon puisto tai hautausmaa vanhoine puineen.

Viitatiaisen lukumäärä on vähentynyt lähialueilla, mikä on harmi. Syynä ehkä sopivien pesimäbiotooppien pirstoutuminen tai muuttuminen. Talveksi viitatiainen ei liity tiaisparveen, mutta muodostaa syksyllä aivan pieniä oman lajinsa viitatiaisparvia.

Viitatiaisen nokkeluus, pirteys ja biotoopin miljööt tekevät siitä oikein hauskan tuttavuuden Viron reissuilla.

Kameran kello kertoo: viitatiaisten parittelu kestää noin 1,5 sek. Kuvat: Samuli Haapasalo

Ps. tänään aamupäivällä lauleli pikkusieppo hyvän tovin omakotialueen laidassa Helsingin Käpylässä. Meren ylitettyään se oli pysähtynyt hetkeksi ehkä ensimmäiseen sopivaan biotooppiin.