138/365

Nämä kaikki ovat hyttysiä toissa illalta. Jos yhtään helpottaa, ne ovat vielä 100 kilometrin päässä Helsingistä etelään kehittymässä tämän näköisesti. Ja tiedämme, että olosuhteet vaihtelevat. Nyt kevät on kuitenkin ollut kyllä kovin samanlainen Virossa kuin Suomessa, ehkä viime kesäkin. Muutaman päivän päästäkö on Suomessakin näin. Ensin niitä nousi siivilleen. Toissailtana iltana niitä oli miljoonia. Ehkä ne käyvät kimppuun lähipäivinä.

Kun aikanaan Karigasniemen lintuasemalla opin siihen, että hyttysiä voi oikeasti olla paljon, hyttyset harvoin häiritsevät minua etelässä. Joskus on kuitenkin hetkittäin tilanteita, joissa ne ovat kiusallisia. Lämmin, kostea, tyyni ilta ja odotan jotakin kameran kanssa paikallani, silloin ne ovat hankalia!

Hyttysennusteita odotellessa muistelen, että ei ole osunut vahvaa hyttyskantaa kohdalleni moneen vuoteen.

Ps. Tänään puolen päivän jälkeen käki kukkui yllättäen hyvän tovin Helsingin Käpylässä, muutollaan hetken pysähtyneenä.

hyttynenvuosi luonnossa

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.