Viime lokakuussa kaipasin pienelle syyslomamatkalle julkisilla saavutettavaan kohteeseen. Halusin matkan sisältävän sekä luontoretkeilyä että hemmottelua. Sopiva kohde, Hämeenlinnan Aulanko, löytyi Jouni Laaksosen Lapsiperheen retkeilyoppaasta.

Muutaman päivän varoitusajalla varasin meille huoneen Aulangon kylpylähotellista, ja eräänä syysloman aamuna seisoimme lähibussipysäkillä valmiina matkaan. Rautatieasemalta jatkoimme junalla Hämeenlinnaan, jossa paikallisbussi kuljetti meidät suoraan hotellin eteen. Jätimme osan laukuista säilytykseen ja suuntasimme pikimmiten Aulangon luonnonsuojelualueelle.

Luonnonsuojelualue oli kiinnostava yhdistelmä suomalaista metsäluontoa sekä englantilaistyyppistä puistoa. Sieltä löytyi niin kiipeilypuita, eksoottisia puutarhakasveja, huvimajoja, eväspaikkoja kuin suppilovahveroitakin. Ruska oli kauneimmillaan, eikä sumuisen kosteassa säässä poluilla ollut tungosta.

Retken pääkohteeksi olimme valinneet Aulangon näkötornin. Pesueen pienin meinasi jo väsähtää matkan varrelle, mutta kun torni viimein oli edessä, kipusi hän mukisematta portaat ylös. Tornista avautuva näkymä oli lapsistakin kaiken kävelyn ja kiipeämisen arvoinen. Ei ihme, että sitä kutsutaan kansallismaisemaksi!

Kun olimme saaneet tankattua sisäämme tarpeeksi suomalaista sielunmaisemaa ja raikasta syysilmaa, lähdimme paluumatkalle. Kuljimme hieman eri reittiä takaisin hotellille. Taakse jäivät Yoldia-meren rannat, syksyn viimeiset mustikat sekä vettä tihkuvat kiiltotuhkapensaan marjat.

Sen verran lokakuun kylmä kosteus oli ehtinyt hiipiä jäseniin, että tuntui hyvältä päästä saunaan ja lämpimiin altaisiin pulikoimaan.

Jälleen unelmoin minisyyslomasta. Olisikohan tällä kertaa vuorossa mökkeily luonnon helmassa, maatilamatkailu vai kenties jotain muuta?! Mitä sinä suosittelet?