Lehden kansi on tärkeä elementti. Sen pitää herättää lukijan mielenkiinto ja innostaa tarttumaan lehteen. Yksinkertaisesti kannen pitää houkutella lehden pariin, kurkistamaan lehden sisälle.

Kannen kuva ei voi olla mikä vain – yritämme etsiä kuvan isoimpiin juttuihin liittyvistä aiheista, jotta kuvalla on tarpeeksi vastinetta lehden sisällä. Myös vuodenaikaisuus on hyvä näkyä kansikuvassa.

Toisin kuin useissa lehdissä, olemme pitäneet kannen melkoisen pelkistettynä ja kuvalla on vahva voima. Kuvan pitää siis olla visuaalisesti voimakas, koskettava, pysähdyttävä, eloisa, valloittava, tunnelmallinen, kaunis. Pala parasta luontoa.

Kannessa toimiikin usein parhaiten lähikuva. Se luo intensiivisyyttä ja tulee lukijan lähelle. Kannen kuvan ja tekstien on myös toimittava yhdessä.

Usein kansista keskustellaan toimituksessa kiivaastikin – mielipiteitä on monia. Tähän saakka yhteisymmärrykseen on kuitenkin aina päästy.

Miten olemme onnistuneet kansien suhteen?

Mikä sinusta on paras kantemme tänä vuonna? Äänestä suosikkiasi tästä!

 

kansi

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.