Nykyään Metsähallitus nimittää valtion talousmetsiä monikäyttömetsiksi. Ilmeisesti talousmetsä ei ole yhtä kuvaava sana kertomaan sitä, kuinka Metsähallitus – tarkemmin sanottuna Metsähallitus Metsätalous Oy – yhteisissä metsissämme toimii. Metsähallituksella on näet ekosysteemilähestymistapa, jonka avulla se pyrkii edistämään luonnonvarojen kestävää käyttöä ja luonnonsuojelua sekä tuottamaan hyvinvointia nykyisille ja tuleville sukupolville. Ekologisen, taloudellisen, sosiaalisen ja kulttuurisen kestävyyden yhteensovittaminen on Metsähallituksen ydintoimintaa. Metsähallitus Metsätalous Oy hoitaa valtion metsiä monikäyttöperiaatteella. Monikäyttömetsät ovat kaikkien käytössä, ja käyttäjistä taloudellisesti merkittävin toimija on metsätalous, joka mahdollistaa ja helpottaa monien muiden toimijoiden pääsyä luonnon helmaan.

En heittänyt tätä kaikkea omasta päästäni, vaan siteerasin Metsähallituksen nettisivujen kirjoituksia. Kyse on siis metsäammattilaisten, metsäalan asiantuntijoiden, tarjoamasta tiedosta. Sen täytyy olla totta, ei siinä niin muuten lukisi! Oli oikein kursivoitava erityisen tärkeät ilmaisut, sillä ne vaatimalla vaativat minua heräämään: on aika nähdä ympärillä olevat metsät oikealla tavalla. On aika ymmärtää.

Ja vielä silmiini osuu suuren metsäyhtiön UPM:n sivustolta kirjoitus siitä, miksi metsiä kannattaa hoitaa: Hoidettu metsä on kaunis ja siellä on ilo liikkua. Hoidettu metsä on monimuotoinen, terve ja elinvoimainen ja antaa omistajalleen hyvän tuoton.

Hyvä tavaton! Metsätaloudesta tajuamattomana viherpiipertäjänä olen suorastaan vältellyt monikäyttömetsiä! Reppuretkillä olen etsiytynyt mieluiten jonnekin suojelualueelle – ja suojelualueillahan on metsiä, joita ei hoideta lainkaan, metsiä, jotka ovat olleet hoitamattomia jo vuosikymmenten ajan.

Nyt viisastuin, nyt tuli täyskäännös! Seuraava retki tehdään kainuulaiseen monikäyttömetsään. Sieltä löydän hyvin hoidetun, kauniin, monimuotoisen, terveen ja elinvoimaisen metsän, jossa on ilo liikkua.

Kuten tiedämme, metsänhoidollisia toimenpiteitä ovat taimikon perkuu, harvennus, ojitus, lannoitus, avohakkuu, maanmuokkaus sekä kylvö tai istutus. On siis lähdettävä metsään, joka on tällaista hoitoa saanut. Kartalta kannattaa etsiskellä avohakkuita kuvaavia merkkejä sekä tiuhaa sinistä viivoitusta, joka puolestaan lupaa runsaasti ojia.

Ensimmäinen retkikohde on avohakkuualue, joka tarjoaa ilokseni paljon käveltävää, sillä se on kooltaan noin 70 hehtaaria. Moni on siinä käsityksessä, että metsänhoito olisi tässä suhteessa muuttunut, ettei suuria avohakkuita enää tehtäisi, mutta ainakin Kainuun Metsähallituksen monikäyttömetsissä näitä suurenmoisen avaria näkymiä yhä tarjoillaan. Avohakkuita kohdistetaan myös yhä nuorempiin metsiin, sillä on toki taloudellisesti kannattavampaa hakata metsä nyt kuin jättää se tulevien sukupolvien hakattavaksi. Ehkäpä tämä on myös tulevien sukupolvien etu, sillä näin ei heillekään tule tukkipuusta ylitarjontaa, jolloin tukkipuun hinta harmillisesti laskisi!

Monikäyttömetsää riittää…

Täytyy myöntää, että avohakkuualueen hoitojen, kuten maanmuokkauksen vuoksi, siellä kulkeminen on melko raskasta. Kunnon retkeilijää se ei ehkä haittaa, hän haluaa fyysisiä haasteita, mutta minulle rehkiminen ei ole aivan ykkösasia. Kaiken lisäksi tuntuu kuin avohakkuualueelta puuttuisi jotakin…

Puut? Niin, puuton metsä tuntuu puutteelliselta.

Monikäyttömetsä voi olla huikaisevan avara…

No, muistetaan metsäammattilaisten tarjoama lohdutus: maisema muuttuu nopeasti, jonkin vuoden kuluttua siellä kasvaa jo taimikko – uusi metsä.

Monikäyttömetsä voi olla myös salaperäisen sankka.

Niinpä seuraava retkikohde on taimikko. Mieluummin hieman jo varttunut taimikko, joka on ehtinyt saada hyvää hoitoa. Tämä tarkoittaa sitä, että suurin osa lehtipuista on raivattu. Raivattuja rankoja ei sentään viedä minnekään, joten ne lepäävät sikin sokin maassa. Tämä on ilmeisesti sitä paljon puhuttua, monimuotoisuutta lisäävää ”hallittua hoitamattomuutta”. Ryteikkö kylläkin hankaloittaa kulkemista, ja jos avohakkuualueen metsä oli turhan avara, taimikossa taas ei näe eteensä. No, ehkäpä mitään erikoista nähtävää ei olekaan!

Monikäyttömetsässä saa monipuolisesti liikuntaa, sillä voimisteluliikkeet eivät pääse unohtumaan!

Kolmas retkikohde on ojitettu metsä. Sellaisen löytäminen ei ole vaikeaa, päinvastoin, metsäojien määrän suhteen Suomi on taatusti kilpailukykyinen ja ojantonkimisosaamisessaan maailman huippua. Omasta puolestani pidän ojitettuja metsiä erityisen virkistävinä: mummonkin on heittäydyttävä nuorekkaaksi, niin, sananmukaisesti heittäydyttävä, sillä eteenpäin päästäkseen on otettava reippaita loikkia.

Monikäyttömetsään tehdyn retken jälkeen olo on helpottunut, ja kotiin on mukava palata. Ainakin tässä mielessä monikäyttömetsä on suojelumetsää antoisampi retkikohde.

Tästä positiivisesta lopputunnelmasta huolimatta jäin miettimään, olisivatko Metsähallituksen monikäyttömetsät entistä monikäyttöisempiä, jos niissä siirryttäisiin harjoittamaan jatkuvan kasvatuksen menetelmiä?

Jos valtion metsissä ei enää tehtäisi avohakkuita, jos lehtipuita ei aina perattaisi pois, vaan suosittaisiin sekametsiä; jos vesistöjä pilaavat, varpukasvillisuudelle ja sienille haitalliset metsälannoitukset lopetettaisiin, jos ojia ei enää tongittaisi, jos raskailla koneilla ei kaiveltaisi monttuja ja kynnöksiä?

Mutta ei. Eihän luontoretkeily ole riittävä peruste toivoa näin suuria muutoksia Metsähallituksen ekosysteemilähestymistapaan.

Entä jos ajatellaan Metsähallituksen suojelualueiden ulkopuolelle jääneitä yli satavuotiaita metsiä, joita on enää kovin vähän ja joita esitetään suojeltaviksi sillä perusteella, että ne ovat elintärkeitä uhanalaisille lajeille?

No jaa, eivätpä edes uhanalaiset lajit ole riittävä peruste haitata Metsähallituksen ekologisen, taloudellisen, sosiaalisen ja kulttuurisen kestävyyden yhteensovittamista. Tätä yhteensovittamista Metsähallitus haluaa harjoittaa hakkaamalla vanhoja metsiä esimerkiksi Oulujärven retkeilyalueella, kahdella saarella, jotka kuuluvat Natura-suojeluverkostoon sekä Unescon Geopark-verkostoon, ja joista on löytynyt uhanalaisia lajeja.

Kuten Metsähallituksen sivuilla todetaan: monikäyttömetsien käyttäjistä taloudellisesti merkittävin toimija on metsätalous. Tämä hieman jankuttava lause kertoo sen, minkä täällä Kainuussa voi omin silmin nähdä: valtion metsien hakkuut vain kiihtyvät eikä niitä sovi millään perusteella jarruttaa. Taloudellinen kestävyys tarkoittaa hakkuista juuri nyt irtoavaa rahaa, ja millään muullahan ei käytännössä ole väliä. Eläköön biotalous, hallituksemme kärkihanke!

Metsänhoidon mallimaa tarjoaa retkeilijällekin kilpailukykyloikkia.