Vuosituhannen vaihteessa Risto ja minä tuumasimme, että vaihtelu virkistää ja voisimme vaihtaa myös asuinpaikkaamme. Olimme jo pitkään kuljeskelleet Pohjois-Karjalan ja Kainuun metsissä, ja aloimme kaipailla eteläisempien vyöhykkeiden monimuotoisuutta. Enemmän lintuja, perhosia, kovakuoriaisia, kasveja…

Etelä-Suomi ei kuitenkaan innostanut, joten ratkaisuksi tuli Viro, missä olimme aiemmin viettäneet muutaman kuukauden vuokralla. Koska minä kaipasin merta, olin kiinnostunut etenkin saarista. Kartalta katsottuna Länsi-Viron Vormsi näytti hyvältä: vähän alle sata neliökilometriä, ei siis suuri eikä pieni vaan sopiva.

Austurgrunnen niemi Vormsilla.

Vormsi ei ollut meille ennestään tuttu, mutta ensivisiitillä saari vaikutti viehättävältä, ja kun myynnissä sattui olemaan iso vanha talonrötiskö, tartuimme tilaisuuteen ja teimme kaupat. Keväällä 2001 lähdimme matkaan kahden koiramme ja täyteen tupatun muuttokuorman kanssa.

Vietimme saarella seuraavat yksitoista vuotta, ja nyt olemme muistelleet tätä hauskaa ja värikästä aikaa uudessa kirjassamme, jonka nimi on Olipa kerran saari – Muistoja Viron Vormsilta. Kirjan kustantaja on AtlasArt, joka on aiemmin julkaissut Indrek Rohtmetsin kirjoittaman ja suomeksi kääntämäni oppaan Viron luonto tutuksi. Siinä Rohtmets esittelee 101 virolaista retkikohdetta, ja elävän luonnon ohella hän tarinoi paikkojen geologiasta ja kulttuurihistoriasta.

Myös Riston ja minun kirjassa kuvataan Vormsin luontoa – luonnon vuoksihan saarelle muutimme – mutta tärkeän sijan saavat myös ihmiset, omat arkiset puuhastelumme ja koko saaren mainio tunnelma.

2000-luvun alussa Vormsin rantaniittyjä alettiin laiduntaa uudestaan. Lampaiden lisäksi saarelle tuotiin eestinhevosia ja ylämaankarjaa.

Heti kun olimme päässeet asettumaan, minä halusin kasvimaan ja pienen kanalan, ja koska perinnebiotooppien hoito tuntui tärkeältä, hankimme myös lampaita. Pian tarjosimme kodin vanhalle työhevoselle, ja sen jälkeen tuli vielä kaksi muuta eläkehevosta. Ristolla riittikin hommaa eläinsuojien ja muiden tarpeellisten rakennusten tekemisessä, aitojen pystytyksessä ja sen sellaisissa isännän töissä, mutta aina ehtiessään hän kiersi saarta kameransa kanssa ja keräsi vuosien mittaan runsaan kuva-arkiston. Kohteina oleville ihmisille teetettiin aina paperikuvat mallina olon palkkioksi.

Kanalamme asukkaita.

Hevosemme laitumella.

Vormsin luonto yllätti meidät iloisesti: saari ei ollut pelkästään kivikkoista merenrantaa ja tuulentuivertamaa katajikkoa vaan monipuolinen rehevien lehtojen, vanhojen havumetsien ja niittyjen mosaiikki. Merilintujen lisäksi pääsimme kiikaroimaan metsä- ja peltolintuja, ja pihapiirissämme pesi monenlaisia siivekkäitä. Kalkkipitoisen maaperän ansioista kukkaloisto oli hieno, ja sen myötä perhosia, kimalaisia ja muita hyönteisiä riitti. Nisäkäsvalikoimaan kuuluivat muun muassa ketut, näädät, metsäkauriit ja villisiat. Jälkimmäisiä eli saarella useita satoja, enemmän kuin ihmisiä.

Villisiat herkuttelemassa omenasadolla.

Kevätesikot kukkivat pihaamme ympäröivillä niityillä.

Vormsin saarta kiertää kahdeksikonmuotoinen lenkki, jonka varrella on pieniä, tiiviisti rakennettuja kyliä. Kylillä on ruotsalaisperäisiä nimiä kuten Förby, Diby ja Saxby. Tämä johtuu siitä, että ennen toista maailmansotaa valtaosa saarelaisista oli ruotsinkielisiä. Ruotsinkielistä väestöä asettui Viron saarille ja rannikolle jo monta sataa vuotta sitten, eikä heidän alkuperästään ole oikein selvyyttä. Vironruotsalaisten asutus päättyi kuitenkin sodan myllerryksissä, kun suurin osa evakuoitiin meren yli Ruotsiin. Neuvostomiehityksen myötä saari asutettiin uudelleen, ja sen jälkeenkin uuden itsenäisyyden aikaan vaihtuvuutta on ollut paljon. Ehkäpä siksi Vormsilla suhtauduttiin tulokkaisiin ystävällisesti ja ennakkoluulottomasti ja sinne asettuminen tuntui meistä helpolta?

Eläinlääkäri kiersi antamassa kylän koirille rabiesrokotukset. Tässä ollaan meidän kylässämme, missä asuikin enemmän koiria kuin ihmisiä.

Omassa kylässämme oli 2000-luvun alussa vain kuusi taloa, joista meidän lisäksemme kolmessa asuttiin ympärivuotisesti. Naapurin kahdeksankymppisestä mummosta Gerdasta tuli minulle rakas ystävä, jonka keittiössä kävin rupattelemassa lähes päivittäin. Selvittelimme toinen toisillemme tärkeät ”uutiset”, joita olivat niin kanojen hautomiset ja tomaattien kypsymiset kuin maailmanpoliittiset tapahtumatkin. Myös juopottelevien miesten aiheuttamat kommellukset kuuluivat ehtymättömiin puheenaiheisiimme, mutta samalla kun ne kutkuttivat Gerdan nauruhermoja, hän suhtautui viinaan meneviin miehiin lempeästi ja loputtoman kärsivällisesti. Maaseudun mummojen yleiseen tapaan Gerda oli aina valmis jakamaan muille niin hillojaan, hapankurkkujaan kuin eläkerahojaankin.

Meidän kylän juhannuskokko. Kuvassa naapurimme Rein, Gerda, Fedja sekä Fedjan sisko Tanja.

Vanhojen ihmisten lisäksi Vormsilla oli vanhoja puita ja metsiä, vanhoja kärryteitä ja polkuja, vanhoja taloja ja muita rakennuksia – ja jotakin määrittelemätöntä vanhanajan tunnelmaa, jonka vuoksi paikka tuntui kodikkaalta. Saari oli saanut elää mannermaata paremmin omassa rauhassaan, irti nykyajan ”trendeistä”, ja siksi se oli säilynyt niin omintakeisena. Ihmiset tuntuivat tavallista persoonallisemmilta.

Paimen Ett kaitsee lehmikarjaa koiransa Nestorin kanssa.

Vähitellen uusi aika alkoi näkyä myös Vormsilla. Tulivat ensimmäiset monitoimikoneet ja avohakkuut, ja sinne tänne nousi hulppeita kesähuviloita. Tallinnan liikemiehet kiinnostuivat saaresta niin lomanviettokohteena kuin bisneksentekopaikkana. Kunnan johdossa riitti kärhämää ja kähmintää. Emme halunneet jäädä katselemaan, miten nopeasti saari muuttuisi, sillä ainakin luonnolle suunta vaikutti huonolta. Syksyllä 2012 pakkasimme taas muuttokuorman ja palasimme Suomeen.

Vormsin kotimme myimme pari vuotta myöhemmin, emmekä sen koommin ole saarella käyneet. Vormsi voi toki olla yhä edelleen mukava retkikohde viehättävine pikku kylineen, katajaisine rantoineen, kämmekkäniittyineen ja pähkinälehtoineen – ainakin jos ei omaa sieltä liian paljon liian hauskoja, kauniita ja värikkäitä muistoja.

Vormsin kärrytie.

 

 

kirjasaariViroViron luontoViron saaristoVormsi

Joululahjaksi hetkiä ja retkiä luonnossa!

Kuksa sekä lehti käteen ja luontoon: Suomen Luonto -lehti johdattaa seikkailuun ja metsän siimekseen piilotetun tiedon äärelle.

Joulutarjous: lehti+digi vuodeksi 63,50 €