Marraskuu on jännittävä kuukausi, sillä etukäteen ei voi tietää, onko se syksyä vai talvea vai kenties molempia. Joskus syksy ja talvi vuorottelevat useaan kertaan, aivan kuin marraskuu ei osaisi päättää, kumpaan vuodenaikaan se haluaisi kuulua.

Kaikki tämän jutun kuvat on otettu marraskuussa – tosin eri vuosina – Kainuun suojelualueiden metsistä.

Juuri nyt maisemaa verhoilee lumihuntu. Öisin pakkasta on toistakymmentä astetta. Lammet ovat jäätyneet, ja viime päivinä olen kuljeskellut koiramme kanssa läheisellä suolla. Lunta on niin vähän, ettei se vielä haittaa kävelyä, mutta suo on jäätynyt niin kovaksi, ettei se enää upota.

Lumipeite tuo valoa, mitä tähän vuodenaikaan kaivataan. Toisaalta sula maankamara tarjoaa marraskuussa hämmästyttävän hienoja värejä, etenkin soilla ja metsälampien ympärillä. Kun taivaan valo on niukkaa, näyttää siltä kuin sammalet, jäkälät, puiden kaarna ja maahan varisseet neulaset hehkuisivat omaa valoaan.

Nautin näistä marraskuun kävelyretkistä. Myös marraskuinen rauha on nautittavaa. Syksyn matkailukausi on ohi eikä hiihtosesonki ole vielä alkanut. Sienestäjät ja marjastajat ovat satonsa keränneet, ja hirvijahdeissa pysytään tiiviisti teiden tuntumassa. Ihmisiä metsässä kohtaa harvoin.

Taviokuurna

Ilmastonmuutoksen aikaan ei kuitenkaan tunnu sopivalta iloita lauhoista säistä. Luonnonystävän kuuluu rakastaa lunta ja pakkasta. Ja kyllähän ne Suomen talveen kuuluvat. Pohjoisen eliölajisto on sopeutunut siihen, että talvella on kylmä, ja hanki puolestaan antaa suojaa. Vesikelit aiheuttavat luonnolle monenlaisia ongelmia.

Niinpä minulla on hieman huono omatunto, kun talven alussa toivon suojakelien ja kävelyretkien yhä vain jatkuvan. Toisaalta henkilökohtaiset mieltymykseni eivät vaikuta säihin sitä eivätkä tätä, joten ehkäpä pelkistä toiveista ei tarvitse tuntea syyllisyyttä.

On myös hetkiä, jolloin huomaan toivovani, että lumisade tulisi ihan heti. Sellaisia hetkiä tulee marraskuun päivinä, kun maassa ei ole vielä sitä ohuttakaan lumihuntua ja metsässä kävellessäni näen jäniksen. Metsän tummuudessa vitivalkoisena hohtava eläin on säälittävä näky. Jänis istuu liikkumatta, mutta siitä huolimatta silmä erottaa sen jo kaukaa.

 

ilmastonmuutoslumipeitemarraskuumetsäjänismyöhäissyksytalvi

Tunne luontosi

Tilaamalla Suomen Luonnon pysyt ajan tasalla luonnon tapahtumista ja tuet suomalaisen luonnon suojelua.
Digiarkistossa näköislehtinä lähes koko lehden 81-vuotias historia.