Siinä missä täydellinen muodonvaihdos pitää sisällään neljä vaihetta, munan, toukan, kotelon ja aikuisen, osittaisessa muodonvaihdoksessa vähintään yksi vaiheista puuttuu. Yleisin puuttuva vaihe on koteloituminen, mutta esimerkiksi kirvat synnyttävät eläviä yksilöitä. Monilla lajeilla toukkavaihe pitää sisällään useampia nahanluonteja, joiden kautta hyönteinen kasvaa suuremmaksi ja saa enemmän aikuisia muistuttavia piirteitä. Näitä toukkavaiheita kutsutaan nymfivaiheiksi.

Ilmiö on helposti ymmärrettävissä ajatellessa hämähäkkejä. Jos ajattelemme toukkaa perinteisenä, perhosen toukkaa muistuttavana pötkylänä, kukaan ei voi sanoa nähneensä hämähäkin toukkaa. Vastakuoriutuneet hämähäkit ovat ruumiinrakenteeltaan aikuisten kaltaisia, mutta pienempiä. Myös tarkempi ulkonäkö eroaa täysikasvuisista, väritys ja karvoitus muodostuvat vasta myöhemmissä vaiheissa, ensimmäiset toukka-asteen yksilöt ovat usein läpikuultavia. Jokaisen nahanvaihdon myötä hämähäkit kasvavat isommiksi ja alkavat muistuttaa enemmän aikuista hämähäkkiä. Viimeistä nahanluontia edeltäviä esiaikuisia voi olla vaikea erottaa ulkoisesti aikuisista. Sukupuolierot ovat aluksi epäselviä, mutta hahmottuvat jo ennen viimeistä nahanvaihtoa. Esiaikuisen koiraan pedipalpit ovat jo suuremmat kuin naaraalla. Nahanvaihtojen määrä on lajikohtainen, usein pienet hämähäkit tarvitsevat vähemmän vaiheita ja aikuistuvat viidennen nahanluonnin myötä. Erikoinen yksityiskohta on, että hämähäkkien on mahdollista kasvattaa menettämiään raajoja takaisin nahanluontien yhteydessä. Tällaiset uusioraajat jäävät monesti alkuperäisiä pienemmiksi, riippuen kuinka monta nahanvaihtoa yksilö on vielä toteuttanut raajan irtoamisen jälkeen.

Hyönteisillä nymfi -nimistystä käytetään erityisesti nivelkärsäisten, kuten luteiden, kaskaiden ja kirvojen osalta. Hämähäkkien kaltaisesti munistaan kuoriutuneiden luteiden rakenne on aikuisten kaltainen. Väritys sen sijaan voi erota merkittävästi lopullisista sävyistä ja vaihdella myös eri nymfiasteiden mukaisesti. Syynä tähän on useimmiten joko tarve naamioitua tai pystyä varoittamaan myrkyllisyydestä tai pahanmakuisuudesta. Jotkin lajit turvautuvat myös esittämään myrkyllisiä tai vaarallisia lajeja välttyäkseen joutumasta saalistajien kynsiin. Esimerkkinä tästä toimii okalude, jonka ensimmäiset nymfivaiheet muistuttavat sokerimuurahaisia ja myöhemmät kekomuurahaisia, kun taas aikuinen ei ole lainkaan muurahaisen oloinen. Useimmat luteet ovat lentokykyisiä aikuisena, nymfit eivät lennä koskaan. Siivet kehittyvät hiljalleen ja siipiaihioiden koosta voi monesti päätellä, kuinka monta vaihetta yksilön täytyy vielä läpikäydä aikuistuakseen. Kaikkiaan toukka-asteita luteilla on viisi ja niiden pituus vaihtelee lajikohtaisesti huomattavasti. Esimerkiksi härkälude on ainoa suomalainen typpyludelaji, joka talvehtii nymfinä, mikä tietysti kasvattaa toukkavaiheiden kokonaiskestoa kuukausilla suhteessa muihin typpyluteisiin.

Muita yleisesti Suomessa tavattavia osittaisen muodonvaihdoksen läpikäyviä hyönteisiä ovat mm. heinäsirkat ja hepokatit, pihtihäntäiset ja torakat. Ehkä ei niin helposti ymmärrettävän ryhmät muodostavat koski-, päivän- ja sudenkorennot. Näiden lajien toukat elävät vesistöissä ja niiltä puuttuu kotelovaihe. Kun aikuistumisen hetki alkaa lähestyä, korentojen toukat kiipeävät vesikasveja pitkin pinnan yläpuolelle ja kuoriutuvat toukkanahastaan aikuisina. Varsinkin sudenkorentojen toukkanahkoja saattaa löytää monenlaisten lammikoiden rannoilta. Vedessä eläviä osittaisen muodonvaihdoksen läpikäyviä toukkia ei kutsuta nymfeiksi vaan näille on olemassa oma terminsä, naiad.

Keihäsluteen munia. Lajin tunnistaa helposti munien ”kantta” ympyröivästä piikkikehästä.

Keihäsluteen vastakuoriutuneita nymfejä.

Pidemmälle ehtinyt keihäsluteen nymfi. Siipiaihiot eivät ole vielä kehittyneet.

Keihäsluteen viimeinen nymfiaste. Siipiaihiot ovat jo selvästi kehittyneet. Lajille tunnusomainen keltainen tuntosarviosuus on myös näkyvissä. Aikuinen keihäslude on esillä kirjoituksen viimeisenä kuvana.

Härkälude (Pentatoma rufipes) on ainoa Suomessa tavattava typpyludelaji, joka talvehtii keskenkasvuisena nymfinä. Kuvassa on aikuinen yksilö.

Härkäluteen nymfi. Talvehtivat nymfit ovat yleensä tätä vaihetta varsaisempia.

Vesiskorpionin naiadi.

Aikuinen vesiskorpioni.

Sudenkorennon toukka (heimo Libellulidae, varsinaiset sudenkorennot).

Ruskohukankorento (Libellula quadrimaculata) on yleisimpiä varsinaiset sudenkorentojen heimoon kuuluvia lajeja. Sama laji on myös kirjoituksen aloituskuvassa.

Ampaishämähäkin munapussi.

Ampiaishämähäkin poikasia.

Aikuinen ampiaishämähäkki (Argiope bruennichi).

Lehtohepokatin nymfi muistuttaa pientä heinäsirkkaa, mutta sen tuntosarvet ovat jo selvästi pidemmät. Pienet nymfit viihtyvät voikukan kukinnoissa.

Aikuiset lehtohepokatit (Tettigonia viridissima) ovat suurimpia suorasiipisiämme. Siivet mukaan lukien koko on seitsemän senttimetrin luokkaaa.

Okaluteen (Alydus calcaratus) nymfi muistuttaa kekomuurahaista.

Aikuinen okalude (Alydus calcaratus).

Isopihtihännän nymfillä on jo perässä pihtimäiset ulokkeet.

Aikuinen isopihtihäntä-naaras (Forficula auricularia) nakertelemassa lupiinin kukintoa ravinnokseen.

Kiitos että luit loppuun asti. Lisää hyönteiskuvia tarjolla Instagramissa: https://www.instagram.com/hyonteismies/ – ota tili seurantaan ja voit myös antaa palautetta tästä tai muista kirjoituksistani Instagramin kautta.