Elokuussa on hauska seurata nokkosia. Loppukesällä moni nokkoskasvusto kuhisee elämää. Liian lähelle ei kannata nenäänsä työntää jos haluaa välttyä kasvin pistäviltä terveisiltä. Varren ja lehtien poltinkarvat murtuvat kosketuksesta, ja syöksevät iholle tai pistoreikään ärsyttävää happoyhdistettä.

Nokkosen pisto aiheuttaa nopean ja kivuliaan allergisen reaktion. Puolustus on suunnattu kasvinsyöjiä vastaan, ja se pitääkin niin lehmät kuin kauriitkin loitolla nokkosista.

Mutta hyvin paljon pienempiä lehdenrouskuttajia vastaan piikit eivät tehoa. Monen perhoslajin toukat käyttävät nokkosta ravintonaan. Vielä on mahdollista löytää nokkosilta kesän viimeisiä päiväperhosten toukkia.

Nokkosperhosen toukka on pieni ja sillä on selvähköt selkäjuovat. Kuvat: Heikki Vasamies

 
Kun nokkosia kerätään ihmisravinnoksi, kehotetaan usein välttämään typpipitoisessa kosteassa maassa kasvavia nokkosia. Juuri nämä ihmisen vieroksumat nokkoskasvustot ovat perhosten mieleen korkean nitraatti- ja vesipitoisuutensa vuoksi.

Nokkosella viihtyvien tuttujen päiväperhoslajien kuten nokkosperhosen, neitoperhosen, karttaperhosen ja amiraalin toukat ovat itsekin piikikkäitä. Toukkien piikit ovat ase jolla toukat välttävät hyönteissyöjälintujen saaliiksi joutumisen. Nokkosen pistoilta ne tuskin antavat täydellistä suojaa. Olettavasti toukat ovat satojentuhansien vuosien yhteiselon saatossa saaneet jonkinlaisen immuniteetin nokkosen hapoille.

Joka tapauksessa toukat kiipeilevät ruokaillessaan sekä nokkosen vartta että lehtiä pitkin, ja syövät lehtiä, joten yhteiselo nokkosen kanssa sujuu mallikkaasti.

Neitoperhosen toukat ovat tummia ja täplikkäitä. Kuvat: Heikki Vasamies

 
Nokkos- ja neitoperhosen toukat kokoontuvat tiiviiksi ryhmiksi ja kehräävät hienosta seitistä yhteisen toukkateltan suojakseen. Teltan suojista ne sitten tekevät ruokailuretkiä nokkoskasvustossa. Eri lajit voivat asua samassa kasvustossakin, mutta vähän ”hajurakoa” ne toisiinsa pitävät. Perhostutkija Kimmo Silvosen mukaan esimerkiksi nokkos- ja neitoperhonen voivat elää lähekkäin, mutta samalla kasvilla tulee ennen pitkää ahdasta, koska toukkia on pesueessa paljon. Naaras saattaa muniessaan vältellä sellaisia kasveja, joissa on jo munaryhmä. Vapaita lehtiä kyllä löytyy. Naaraat etsivät ja suosivat muninta-alustoina matalia nuoria nokkosia, joissa lehtiä on vielä vähän.

Amiraalin toukka on iso, ja väriltykseltään melko vaihteleva. Jalkojen tyvellä on pitkä tumma ja vaalea juova ja piikit ovat usein vaaleat. Kuvat: Heikki Vasamies

 
Aikuiset perhoset pitävät ja puolustavat pieniä reviireitä, ja käyvät ”ilmataisteluja” sekä saman lajin että toisten perhoslajien yksilöiden kanssa. Reviirikäyttäytyminen edesauttaa yksilön omien jälkeläisten selviytymistä ja vähentää kilpailua yksittäisillä kasveilla.

Perhostoukat käyvät ravintokasvillaan läpi monet eri toukkavaiheet ja kätkeytyvät sitten kasvistoon koteloitumaan.

Aiemmin todella yleinen nokkosen nimikkoseuralainen, nokkosperhonen, on koko Euroopassa ollut vaikeuksissa viime vuosikymmeninä. Sen vähenemisen selityksiksi on tarjolla ollut monia teorioita. On puhuttu ilmastonmuutoksen aiheuttamista kuivista kausista ja perhosten loisten runsastumisesta. On spekuloitu että neitoperhonen olisi osittain kyennyt syrjäyttämään pienikokoisemman kilpailijansa. Uskottavimman selityksen saattaisi tarjota toisen ns. kesäsukupolven heikko menestyminen vaihtelevissa säissä. Syitä voi kuitenkin olla monia.

Karttaperhosen kesäpolven toukka on ruskea ja sillä on väkäsekkäät mustat piikit. Kuvat: Heikki Vasamies ja Håkan Söderholm / Vastavalo