Peruskallion pintaa heijastaa auringon lämpöä, mutta käden halkeamaan työntäessä aistii syvältä sisältä huokuvan viileyden. Kesän aikana kallio tulee varaaman sisuksiinsa valtavasti lämpöä, jota se luovuttaa ympäristöönsä pitkälle syksyyn. Toisen käden sormet hamuavat otetta ylempää kallion epätasaisesta pinnasta. Varpaat taituroivat kapeilla listoilla ja olemattoman tuntuisilla pienillä ulokkeilla. Alla ammottaa monta metriä tyhjää pudotusta ennen maankamaraa. Onneksi turvana on köysi, ja alhaalla köyden päässä varmistaja, joka on valmiina, jos sattuisi putoamaan.
Olemme kalliokiipeilemässä Oxhagabegetillä Kemiönsaaressa aivan lähellä Kemiön keskustaa. Läheiestä asutuksesta ja saaren päätiestä huolimatta tunnelma on paikassa aivan omalaisensa. Jyrkästä kalliosta huokuu ikiaikaista tunnelmaa. Antaudumme kallion lumoon. Näin vanhan ja jylhän äärellä tuntee väistämättä arvostusta. Vaikka keskitymme kalliokiipeilyyn, jää aikaa myös ihmettelylle. Kalliosta on osattava lukea reitti ja sen otteet, mutta siitä voi lukea myös paljon muuta. Se kertoo tarinaa, joka alkaa vuosimiljoonien takaa. Sen päähenkilöinä ovat luonnonvoimat, joiden äärellä tuntee itsensä mitättömäksi.
Ei tarvitse mennä montaakaan sataa vuotta taaksepäin, kun meren aallot nuolivat tämän kallion poskia. Kiven mittapuulla oli vasta äskettäin, kun mannerjäätikkö hioi sen rosoista pintaa. Vieläkin kalliota rapauttavat väkevät luonnonvoimat: lämpötilojen vaihtelut ja vesi. Kielekkeeltä on joskus muinoin tipahtanut myös valtavia järkäleitä alas. Rapautumisen huomaa myös siitä, että kengän alta murtuu pieniä kiteitä, jotka rapisevat alas.
Alkukesän auringon valo siivilöityy vehreyden läpi ja luo valon ja varjon leikkiä kallion pintaan. Kalliokiipeily on tehnyt sen, että kivipinnoille antaa aivan eri tavalla huomiota: sitä tarkastelee tarkemmin. Lisäksi pääsee aistimaan kiven pinnan tunnun sormen päissä. Kallion kosketukselle herkistyy ja sitä kaipaa lisää.
Kalliokiipeily vie moniin upeisiin paikkoihin, joihin ei ehkä muutoin tulisi mentyä. Retkeilyä siis tämäkin.
Vain yksi asia harmittaa: kunpa tuntisin paremmin kivilajit ja niiden syntymekanismit!
