Värikkäät ja erikoisen malliset toukat ovat kiehtovia ja niihin tutustuminen on helppoa monestakin syystä. Toukat ovat yleensä hidasliikkeisiä, eivätkä ne useasti pudottaudu kasvillisuuden sekaan, joten niitä voi tarkkailla läheltä rauhassa. Toukkien etsiminen ei myöskään edellytä sen ihmeempiä apuvälineitä. Varsinkin suuremmat toukat erottaa kunhan vain tarkkailee kasvillisuutta ja maanpintaa liikkuessaan ulkona. Taskulampusta voi olla hyötyä, jos etsii toukkia hämärän aikaan, jolloin ne ruokailevat aktiivisemmin. Muistan kerran kun mökillä ollessani taskulampun valo osui angervopensaaseen ja sen oksalta kimmelsi syreenikiitäjän toukka. Toukka näkyi jo kymmenen metrin päästä.

Toukkia etsivän kannattaa myös muistaa, että herkullisen tuuhea pajupensas ei välttämättä ole se kaikista potentiaalisin etsintäpaikka. Eheiden lehtien sijasta kannattaa pitää silmällä syömisjälkiä tai katsoa löytyykö oksia, joista puuttuu osa lehdistä kokonaan. Varsinkin suuremmat perhostoukat nakertelevat mielellään kokonaisia lehtiä (tai jättävät pelkät lehtiruodit jäljelle) kun taas esimerkiksi lehtikuoriaisten toukat syövät lehtiin pelkkiä reikiä.

Ilman sen enempiä puheita, esitellään 13 perhoslajia toukkamuodossa. Suurin osa lajeista on yleisiä ja huomiota herättävän kokoisia.


1. Isohangokas (Cerura vinula)

Isohangokkaan toukka. Kuva: Tapio Kujala.

Veikeitä isohangokkaan toukkia löytää elo-syyskuun vaihteessa, nuoria jo heinäkuun puolella. Ne elävät pajujen ja poppeleiden -sukuihin kuuluvilla puilla. Toukka on helposti tunnistettava, mutta sekoitettavissa muihin hangokkaisiin. Erikoisuutena isohangokkaalla on takapään ulokkeet, joiden sisältä työntyy vaaleanpunaiset piiskat, joilla se huitoo häiritsijää samalla kun se kohottautuu uhkaavaan pystyasentoon. Jos toukka oikein hermostuu, se pystyy myös suihkuttamaan muurahaishappoa uhkaajan päälle. Koteloitumispaikkaa etsivä toukka on monesti väreiltään tummempi ja sisältää vininpunaisen sävyjä.

 

2. Kyttyränirkko (Notodonta dromedarius)

Kyttyränirkon toukka. Kuva: Tapio Kujala.

Kyttyränirkon toukalla on selässään kolme selvää kyttyrää ja vielä neljäs pienempi. Nimensä se on kuitenkin saanut aikuisen kyttyrämäisestä lepoasennosta. Laji elää Suomessa pääasiallisesti koivulla ja pajuilla, mutta satunnaisesti myös muilla lehtipuilla. Kyttyränirkolla on useampia sukupolvia kesän aikana, joten myös toukkia voi löytää pitkin kesää.

 

3. Pajunirkko (Notodonta ziczac)

Pajunirkon toukka. Kuva: Tapio Kujala.

Pajunirkko on saanut tieteellisen lajinimensä toukan siksakkimaisesti muodosta. Muoto korostuu, kun toukka lepoasennossa tai häirittynä nostaa molempia päitään koholle. Kyttyränirkon kaltaisesti, myös pajunirkon toukalla on kyttyröitä, mutta vain kaksi. Ravintokasveina toimivat pajut ja haapa.

 

4. Pikkuriikinkukkokehrääjä (Saturnia pavonia)

Pikkuriikinkukkokehrääjän toukka. Kuva: Tapio Kujala.

Riikunkukkokehrääjän toukka tai kotelokoppa voi tulla marjastajan eteen metsässä, vaikka laji on polyfagi eli moniruokainen, sen pääasiallinen ravintokasvi Suomessa on mustikka. Laji on aikuisena hieman harvempilukuinen, mutta naaras voi houkutella jättämällään feromonijäljellä koiraita pitkienkin matkojen päästä. Toukka talvehtii kotelona yleensä kaksi kertaa.

 

5. Haapaposliinikas (Pheosia tremula)

Haapaposliinikkaan toukka. Kuva: Tapio Kujala.

Kuten nimestä voi päätellä, haapaposliinikkaan toukkia voi löytää haavoilta, mutta satunnaisesti myös pajuilta. Muihin nirkkolajeihin verrattuna toukka on kapeampi ja suorempi. Yleisemmän koivuposlinikkaan toukan kyljessä kulkee selkeä keltainen raita.

 

6. Heinähukka (Macrothylacia rubi)

Heinähukan toukka. Kuva: Tapio Kujala.

Heinähukka on toinen laji, jonka mustikkametsällä liikkuva saattaa saada silmiinsä. Mustikan lisäksi toukat elävät monilla muilla kasveilla ja puilla. Nuoremmalla toukalla on selkät oranssit poikkiviirut, mutta täysikasvuisen toukan selkä on kokonaan haaleammin oranssi ja tuuheammin karvainen. Toukat talvehtivat toukkavaiheessa ja koteloituvat vasta keväällä. Vaikka toukat ovat suuria ja karvaisena söpöjä, niitä ei ole hyvä silitellä, koska karvat voivat aiheuttaa kutinaa ja allergisia reaktioita.

 

7. Syreenikiitäjä (Sphinx ligustri)

Syreenikiitäjän toukka. Kuva: Tapio Kujala.

Syreenikiitäjä on verrattain vähälukuinen, mutta koska toukka käyttää ravintonaan asumisalueilla ja puistoissa olevia kasveja kuten syreeniä ja angervoja, siihen voi törmätä helpommin kuin moneen yleisempään kiitäjälajiin. Laji on myös hyvin kookas. Kiitäjäperhosten toukilla on tunnusomainen piikki peräpäässään ja sen väritys on lajikohtainen. Pistämään ne eivät kuitenkaan pysty, vaikka häirittäessä saattavatkin käännellä ruumistaan voimakkaasti puolelta toiselle. Nuorena syreenikiitäjän toukka on kirkkaan limenvihreä ja siinä on viistoja kaksivärisiä raitoja. Toukan väri tummuu punertavaksi koteloitumisen lähestyessä. Kotelossa perhonen voi viettää yhden tai kaksi talvea. Kuvassa olevan yksilön selässä on loiskärpäsen valkoisia munia, joten yksilön mahdollisuudet aikuistumiseen eivät ole kovin hyvät. Aikuiset käyvät ruokailemassa kukilla, mutta ehkä hieman yllättäen, syreenillä niitä ei näe juuri koskaan.

 

8. Mäntykiitäjä (Sphinx pinastri)

Mäntykiitäjän toukka. Kuva: Tapio Kujala.

Syreenikiitäjän yleisempi sukulainen elää männyillä. Toukat viihtyvät latvustoissa ja laskeutuvat syksyllä maahan koteloitumaan. Kotelovaihe voi kestää jopa neljä talvea. Muiden kiitäjien tavoin, mäntykiitäjä ruokailee lentäen kukan edessä paikoillaan kolibrimaisesti ja työntäen imukärsänsä kukkaan. Aikuiset mäntykiitäjät ovat väritykseltään melkein tasaisen harmaita ja ruokailevat kukilla, esimerkiksi syreenillä.

 

9. Horsmakiitäjä (Deilephila elpenor)

Horsmakiitäjän toukkia. Kuva: Tapio Kujala.

Horsmakiitäjän pullean toukan tunnistaa etuosan sivuilla olevista silmätäplistä. Uhattuna toukka vetää pään sisään, jolloin silmätäplät korostuvat. Lajin pääasiallinen ravintokasvi on maitohorsma, joten toukkia kannattaa etsiä loppukesästä horsmakasvuistoista. Ruoaksi kelpaavat myös matarat ja jotkin muutkin kasvit. Parhaiten toukkia löytää hämärän aikaan, koska päiväksi ne saattavat piiloutua kasvien alaosiin. Nuorena horsmakiitäjien toukat ovat yleensä vihreitä, mutta suurin osa tummuu kasvaessaan tummanruskeiksi. Pikkukiitäjän toukka muistuttaa horsmakiitäjän toukkaa, mutta on pienempi ja sillä ei ole lainkaan peräsarvea.

 

10. Matarakiitäjä (Hyles gallii)

Matarakiitäjän toukka. Kuva: Tapio Kujala.

Myös matarakiitäjän toukkien väritys tummenee kasvun myötä. Nuorena kirkkaanvihreät toukat voivat olla täysikasvuisena jopa lähes mustia. Toukan sivuilla on silti rivistö suuria keltaisia täpliä ja perän sarvi on punainen. Mataran lisäksi toukkia näkee usein maitohorsmalla.

 

11. Lehmuskiitäjä (Mimas tiliae)

Lehmuskiitäjän toukka. Kuva: Tapio Kujala.

Lehmuskiitäjän nuorena kirkkaanvihreä toukka muuntuu koteloitumisen lähestyessä vaaleanpunaisiksi tai harmahtavaksi. Sillä on vaaleansininen peräpiikki ja perässä on myös keltaista väritystä. Laji koteloituu ehkä hieman aikaisemmin kuin moni muu kiitäjäperhonen, toisinaan jo heinäkuun loppupuolella. Aikuiset eivät käytä ravintoa lainkaan.

 

12. Puuntuhooja (Cossus cossus)

Puuntuhoojan toukka. Kuva: Tapio Kujala.

Puuntuhoojan toukkaa ei näe käytännössä koskaan kuin vasta täysikasvuisena ja koteloitumisvalmiina. Naarasperhonen jättää munansa vioittuneen, vielä elävän lehtipuun kuorelle ja toukat kaivautuvat puun sisään. Puu on vähemmän ravintorikasta ravintoa, joten kasvu on paljon hitaampaa ja toukkavaihe kestää yleensä kaksi, mutta joskus jopa neljä vuotta. Aikuisia, lihanpunaisia toukkia näkee usein etsimässä sopivaa talvehtimispaikkaa. Jos toukkia aikoo käsitellä, on syytä varoa niiden vahvoja leukoja. Toukilla on myös voimakas ominaistuoksunsa.

 

13. Ritariperhonen (Papilio machaon)

Ritariperhosen toukka. Kuva: Tapio Kujala.

Upeimpiin päiväperhosiimme kuuluvien ritariperhosten toukat ovat aikuisten kaltaisesti värikkäitä. Vihreässä pohjavärissä on mustia ja kirkkaan oransseja kuvioita ja täpliä. Toukat elävät sarjakukkaisilla kasveilla ja useimmiten niitä näkee suo- ja karhunputkilla. Häirittyinä ritariperhosen toukat turvautuvat puolustuskeinoonsa: ne työntävät niskastaan esiin kaksi räikeän oranssia uloketta, jotka tuoksuvat voimakkaan imelältä. Tuoksu saattaa myös paljastaa toukkaesiintymän tarkkanenäiselle. Toukka hyötyy myös ravinnostaan keräämistään myrkyllisistä yhdisteistä, joten esimerkiksi monet linnut osaavat välttää niiden syömistä. Tieteellisen lajinimensä ritariperhonen on saanut kreikkalaisesta mytologiasta, lääketieteen jumalan pojalta. Myös Machaon itse toimi lääkärinä Troijan sodassa.


Oheisessa taulukossa löytyy lisätietoa lajeista. Tiedot on kerätty useasta eri lähteestä ja ovat osittain suuntaa-antavia. Esiintymisaikoihin vaikuttaa paljon mm. sijainti, eri vuosien vaihtelevat lämpöolosuhteet sekä joillakin lajeilla esiintyvät useammat sukupolvet.

 

LajiTieteellinen nimiToukan pituusRavintokasvitToukan esiintymisaikaLentoaikaSiipien väliEsiintyminen
IsohangokasCerura vinula55-70mm pajut, haapakesä-elokuuhuhti-kesäkuu♂ 50–67 mm
♀ 59–73 mm
Etelä-Suomesta Keski-Lappiin
KyttyränirkkoNotodonta dromedarius35–45 mmkoivu, leppä, pajut, haapa, pähkinäpensasheinä-elokuuI kesä-elokuu
II elo-syyskuu
♂ 35–43 mm
♀ 39–48 mm
Koko Suomi
PajunirkkoNotodonta ziczac35–45 mmpajut, haapakesä-elokuu
(syyskuu)
I touko-elokuu
II heinä-lokakuu
♂ 34–43 mm
♀ 40–46 mm
Koko Suomi
PikkuriikinkukkokehrääjäSaturnia pavonia60 - 75 mmpolyfagi, mustikkakesä-elokuutouko-kesäkuu♂ 45–65 mm
♀ 48–90 mm
Koko Suomi
HaapaposliinikasPheosia tremula40-50 mmhaapa (pajut)heinä-syyskuuI kesä-heinäkuu
(II elo-syyskuu)
♂ 39–50 mm
♀ 42–56 mm
Etelä-Suomesta Kemin korkeudelle
HeinähukkaMacrothylacia rubi80-100 mmheinät, pajut, mustikka, kanerva, vadelmaheinäkuu-syyskuu (kevät)kesä-heinäkuu40–65 mmEtelä-Suomesta Rovaniemen korkeudelle
SyreenikiitäjäSphinx ligustri80-100 mmsyreeni, angervotheinä-elokuukesä-heinäkuu♂ 85–105 mm
♀ 92–120 mm
Etelä-Suomi, pohjoisempana kulttuuriympäristöt
MäntykiitäjäSphinx pinastri65-85 mmmänty
(kuusi, kataja)
heinä-elokuuI touko-elokuu
(II elo-lokakuu)
60-90 mmEtelä-Suomesta Oulun korkeudelle
HorsmakiitäjäDeilephila elpenor70-80 mmmaitohorsma, mataratelo-syyskuuI kesä-elokuu
(II syyskuu)
50-70 mmEtelä-Suomesta Oulun korkeudelle
MatarakiitäjäHyles gallii75-85 mmmatara, maitohorsmaheinä-elokuuI kesä-heinäkuu
(II elo-syyskuu)
60-80 mmEtelä-Suomesta eteläiseen Lappiin
LehmuskiitäjäMimas tiliae65-75 mmlehmus (muut lehtipuut)heinä-elokuukesä-heinäkuu63-78 mmEtelä- ja Keski-Suomi
PuuntuhoojaCossus cossus80-100 mmRaita ja muut lehtipuutKehitys monivuotinenkesä-heinäkuu♂ 55–77 mm
♀ 68–95 mm
Etelä-Suomesta Etelä-Lappiin
RitariperhonenPapilio machaon40-44 mmSarjakukkaisetheinä-elokuutouko-elokuu64-94 mmKoko Suomi
hyönteisetperhosettoukat

Tilaa uudistunut Suomen Luonto!

Tunne luontosi ja tue luonnonsuojelua, tilaa lehti tai digilukuoikeus!