Kolmivyöpirkko (Coccinella trifasciata). Kuva: Tapio Kujala

Muutama vuosi sitten olin Lapissa vaeltamassa Hetta-Pallas -reitin. Itse vaelluskokemus oli tietysti retken päätarkoituksena, mutta samalla tuli katsottua suurella mielenkiinnolla kaikkia vastaantulevia selkärangattomia. Lapissa elää monia lajeja, joita ei Etelä-Suomesta ole mahdollista löytää, ainakaan helposti. Erityisenä toiveena oli löytää matkan aikana kimmelkuoriainen. Jälkikäteen olen hämmästellyt monta kertaa sitä, miksen ennen reissua tarkistanut mistäpäin ja miltä ravintokasveilta tämän pienehkön, mutta upean metallinkiiltoisen lehtikuoriaisen voisi todennäköisimmin löytää. Ajomatkan loppupuolella, kun etenimme Tornionjoen vartta kohti suomineidon kainaloa, kurvasin hetken mielijohteesta sopivasti rannan tuntumassa olevalle pysähdyspaikalle. Ruotsinpuoleinen ranta näkyi kivenheiton päässä. Muutama haavinhuitaisu ja tavoitelaji kimmelsi haavinpohjalla. Ilmeisesti siinä kohtaa kasvoi pietaryrttiä, peltopähkämöä tai ojakärsämöä, joita laji käyttää ravinnokseen. Ja tosiaan, jos ne aiemmat havainnot olisi tullut tarkistettua, olisi käynyt varsin selvästi ilmi, että juuri Tornionjoen reunamilta lajia kannattaisi ensimmäisenä lähteä etsimään! Matkalta kertyi toki monia muitakin itselleni uusia lajeja.

Kimmelkuoriainen (Chrysolina graminis). Kuva: Tapio Kujala.

Nyt syyskuussa oli luvassa pitkästä aikaa retki Lappiin. Tuhannen kilometrin ajomatka yhteen suntaan vie puoli vuorokautta ilman pysähdyksiä. Aikaa kannatti siis varata viikko, että ehtisi tutkailla ympäristöä monipuolisemmin. Majapaikka sijaitsi Levitunturin kupeessa, mutta päiväretkiä oli tarkoitus tehdä muuallekin. Mukana oli paremmat haavit ja laajempi kattaus muita apuvälineitä. Niitä oli tietysti pakko päästä kokeilemaan jo matkan varrella.

Pysähdys Siikalatvan kohdilla suon laitamilla oli tuloksekas. Coccinella -suvun kuudesta Suomessa tavattavasta leppäpirkkolajista olin aiemmin löytänyt viisi, enää kolmivyöpirkko uupui. Laji kuuluu tietyllä tapaa pohjoisen erikoisuuksiin, vaikka sitä esiintyy suunnilleen Jyväskylän korkeudelta lähtien. Jos olisin listannut ennen retkeä listan tavoitelajeista, kolmivyöpirkko olisi hyvinkin saattanut olla listan kärjessä. Matkassa oli yhtä hyvää onnea kuin kimmelkuoriaisen kanssa, ellei parempaakin. Kolmivyöpirkko osui nimittäin ensimmäiseen haavin heilautukseen nevan laitamilla – sen jälkeen sitä ei tullut enää vastaan mistään. Samalta paikalta löytyi myös kartiomarmoristikki (marmoristikin värimuoto) sekä uhanalainen rämeristihämähäkki eli rämetammikki. Jälkimmäisen lajin yksilö oli keskenkasvuinen, joten 100% lajimääritystä siitä ei saanut, erottaminen lapintammikista ei onnistu edes dna-viivakoodin kautta ja suvun taksonomiassa on ilmeisesti muutakin epävarmuutta. Parhaassa tapauksessa Suomessa esiintyy useampaakin lajia. Löytyneeseen yksilöön oli lisäksi kiinnittynyt loinen, jonka myötä hämähäkin tulevaisuus oli käytännössä sinetöity, vaikka vielä se oli ihan virkeän oloinen.

Kartiomarmoristikkillä (Araneus marmoreus var. pyramidatus) on takaruumiissa tumma kartion muotoinen alue. Kuva: Tapio Kujala.

Rämeristihämähäkki eli rämetammikki (Aculepeira cf. ceropegia) Kuva: Tapio Kujala.

Alkuillasta saavuimme määränpään pieneen hirsimökkiin, joka onneksi sijaitsi vähän sivummalla varsinaisesta Sirkan turistirysästä. Ikkunoista näkyi enimmäkseen metsää ja poronvasakin vilahti mökin edustalla heti ensimmäisenä iltana. Ruskaviikkojen vuoksi kylässä oli kohtuullisesti muitakin vierailijoita, mutta olosuhteet olivat varmasti verottaneet vierailijamääriä melkoisesti.

Yön jälkeen lähdimme käymään Kätkätunturin huipulla. Maisemat olivat upean ruskaiset, mutta selkärangattomia ei erityisemmin päivän aikana tullut vastaan. Joitain pieniä perhosia parveili männyn lähettyvillä ja polulla sattui vastaan metsähevosmuurahainen. Tunturin huipulla evästauolla maassa kipitti metsälukki ja kirjokunttalude. Ihmisiä sen sijaan oli mutkittelevalla polulla enemmän kuin olisin odottanut.

Lähestyttäessä Kätkätunturin lakea, maaruska oli upea. Kuva: Tapio Kujala.

Kätkätunturin huipulta oli mahtavat näkymät. Kuva: Tapio Kujala.

 

Rakkapantrikki (Acantholycosa norvegica) elää karuissa tunturiolosuhteissa. Lajia ei tällä reissulla tullut vastaan vaan tämä yksilö löytyi aikaisemmin Pallastunturin rinteiltä. Kuva: Tapio Kujala.

Tunturilta päästiin turvallisesti alas ja ei niin arkinen maanantai koitti. Silloin oli tarkoitus nousta maisemahissillä Levitunturin huipulle ja kävellä sieltä alas – loppumatka kenties kelkkarataa pitkin viilettäen. Suunnitelman toteuttaminen ei ollutkaan niin yksinkertaista, koska maisemahissi oli tuulen vuoksi suljettu. Lähdimme sen sijaan Pallasjärven Punaisellehiekalle. Siellä oli jälleen mahtavia maisemia, mutta selkärangattomien löytäminen jäi vähiin, vaikka yritin kaivella rannan varvikoista edes jotakin. Lievän pettymyksen korvasi jo lähtövaiheessa paikalle pyrähtänyt kuukkeli, joka lenteli lähistöllä ja uskaltautui istahtamaan kädellekin hetkeksi. Paluumatkalla otin seuloksen tienvarrelta ja sieltä sentään kömpi esiin pari siniruostekirppaa, pohjoisen erikoisuuksia nekin. Haaviakin tuli kokeiltua suolla, mutta syksy oli edennyt jo niin pitkälle, että verkkoon ei osunut kuin satunnaisia karvasääskiä. Johtopäätökset oli nopeasti vedettävissä: hyönteisseula oli tämän retken varteenotettavin työkalu.

Punainenhiekka ja Pallasjärven levollisena vellovat aallot. Kuva: Tapio Kujala.

Nuotiopaikan ympäristössä pyrähtelevä kuukkeli (Perisoreus infaustus) oli selvästi tehnyt tuttavuutta ihmisten kanssa aiemminkin. Kuva: Tapio Kujala.

Siniruostekirppa (Neocrepidodera femorata). Vahvat takaraajat ovat kirpoille ominaisia ja ne pystyvät loikkaamaan lyhyitä matkoja vaaran uhatessa. Kuva: Tapio Kujala.

Tiistaina sään olisi pitänyt olla kohtalaisen hyvä joten suunnitelmana oli tehdä päiväretki Enontekiöön, josta Petri Ahlroth on vaimonsa kanssa hankkinut Kultsurovan nimeä kantavan erämaa-alueen. Heidän tavoitteenaan on saada alue viralliseksi luonnonsuojelualueeksi. Kultsurova sijaitsee Nunnasessa Lainijärven pohjoisrannalla ja sinne täytyi kulkea vastarannalta käsin soutuveneellä. Aurinkoisempi sää ajoittui ennusteen mukaisesti iltapäivälle, joten sen sijaan että olisimme heti aamusta ajaneet Nunnaseen, päätimmekin kiertää länsirajaa myötäillen Muonion, Sonkamuotkan ja Hettan kautta. Hettan grillikioskin poroburgerit olivat yhtä erinomaiset kuin edelliselläkin kerralla. Hettan ja Nunnasen välillä silmiin osui valtavan upeita hiekkapohjaisia paahdeympäristöjä, joita olisi ollut mukava tutkailla vähän aikaisemmin kesällä. Seulokset oli tarkoitus kerätä vasta Kultsurovassa, joten laatikoita tai pusseja ei viitsinyt tuhlata etukäteen. Ehkä olisi pitänyt, sillä kun pääsimme perille ja löysimme veneen, oli tuuli yltynyt myräkäksi ja järven aallokot nousseet vaahtopäiksi. Sen verran raju tuuli oli, ettei auttanut kuin palata Sirkkaan ja katsoa, tulisiko järven ylittämiselle vielä toinen tilaisuus. Päivässä oli hämmästyttävintä se, ettei reilun kahden ja puolensadan kilometrin ajomatkalla tullut vastaan ensimmäistäkään poroa.

Koitti keskiviikko. Yritimme uudestaan Levitunturin valloitusta ja tällä kertaa se onnistuikin, ainakin melkein. Maisemahissin juurella ostimme liput valmiiksi myös kelkkarataan, koska sen sanottiin olevan auki aavistuksen epävakaisesta säästä huolimatta. Mitään pientä tihkua rankempaa sadetta ei päällemme langennut sillä aikaa kun kävelimme Levin huipulta eturinteelle. Radan luona saimme siitä huolimatta todeta, että se oli juuri suljettu turvallisuussyistä. Selkärangattomien osalta sai tyytyä tutkailemaan seuloksista nousevia otuksia.

Levin maisemahissillä pääsi tunturin huipulle vaivattomasti. Kuva: Tapio Kujala.

Säätiedotus lupasi vähän rauhallisempaa tuulta ja poutaista ilmaa, joten yön yli nukuttuamme yritimme Lainijärven ylitystä uudelleen. Tällä kertaa paremmalla lopputuloksella. Kovin pitkälle erämaahan emme kuitenkaan kävelleet vaan seulokset tarttuivat mukaan muutaman sadan metrin säteeltä rantautumispaikasta. Petri sanoi olevansa hyvin kiinnostunut kaikista alueelta löytyvistä lajeista, saattoivathan ne vaikuttaa suojelupäätöksen saamiseenkin. Ainakaan alustavissa tutkailuissa uhanalaisia lajeja ei kuitenkaan löytynyt. Lajimääräisesti runsain ryhmä olivat hämähäkit, joita otinkin systemaattisesti talteen. Näytteet toimitin paluumatkalla tuttavani Ari Kakkon luokse Ouluun määritettäväksi. Hämähäkkien lajeista suurin osa täytyy määrittää lisääntymiselimistä, joten varsinkin pienten lajien määrittäminen edellyttää paitsi kokemusta myös ammattitason kalustoa jolla päästään hyvin suuriin suurennoksiin. Ari muotoilikin varsin kuvaavasti, että hänen mikroskooppinsa on arvokkaampi kuin hänen autonsa. Ainakin sillä näytti onnistuvat näytteiden määrittäminen vain muutamissa päivissä. Hämähäkkejä paikalta löytyi 18 eri lajia, joista suuri osa oli itsellenikin uusia. Seuloksista nousi myös hauskannäköisiä, alle 2 millimetrin kokoisia karikehituluteita.

Kultsurovan rannan varvikot hehkuivat punaisena. Kuva: Krista Kujala.

Kultsurovalla ottamassa seuloksia mäntyjen tyviltä. Kuva: Krista Kujala.

Kestohedelmäpussit ovat mitä loistavimpia apuvälineitä seuloksien tilapäiseen säilyttämiseen. Kun ensimmäinen pussi oli täynnä, saattoi hyvällä omatunnolla keitellä retkikeittimessä eväitä. Kuva: Tapio Kujala.

Karikehitulude (Myrmedobia exilis). Pullea naaras on puolentoistamillin kokoisena yksi pienimmistä ludelajeistamme. Kuva: Tapio Kujala.

Tundraharjakkia (Gnaphosa orites) on tavattu ainoastaan pohjoisimmassa Suomessa. Kultsurovan esiintymä saattaa olla tunnetuista jopa eteläisin tällä hetkellä. Kuva: Tapio Kujala.

Viimeinen päivä Kittilässä meni lähinnä maisemia katsellessa. Yksi seulos tuli napattua tien varrelta Kittilän lentokentän eteläpuolelta ja sieltä nousi vielä itselleni uutena lajina rimpikirppoja. Kaikki tavarat piti myös pakata valmiiksi lähtöä varten jo edellisenä päivänä. Paluumatkalle Helsinkiin lähdettiin hyvissä ajoin ennen auringonnousua. Lapissa ruska oli jo alkanut lähestyä loppuaan, mutta Oulun ja Jyväskylän välimaastossa se oli kauneimmillaan. Näkymät antoivat viikon Lapinreissulle tyylikkään loppusilauksen.

Jos haluat antaa kirjoituksesta palautetta tai esimerkiksi ehdottaa tulevien bloggausten aiheita, minut tavoittaa sähköpostitse osoitteesta tapio.kujala (at) sll.fi.

Ounasjoen ruska oli parhaimmillaan vaikuttava. Kuva: Tapio Kujala.

Tulihan pohjoisessa nähtyä myös paljon poroja. Kuva: Tapio Kujala

Kolmivyöpirkko (Coccinella trifasciata). Kuva: Tapio Kujala

hyönteisetlappipohjoinensyksy

Tilaa Suomen Luonto!

Puhtaan luonnon merkitys hyvinvoinnin edistäjänä on entisestään korostunut koronavirusepidemian hankaloittamassa arjessa.
Tilaamalla Suomen Luonnon tuet Luonnonsuojeluliiton työtä suomalaisen luonnon hyväksi.
Tilaa nyt kotiin kannettuna tai diginä!