Heinäkuu on hyönteisille kiireellistä aikaa. Monet lajit ovat liikkeellä ja etsivät kilpaa ravintoa sekä pariutumiskumppaneita. Samaan aikaan täytyy yrittää vältellä saalistajia. Myös hyönteisharrastajalla on pitänyt kiirettä.
Kuun alkupuolella vierähti muutama päivä Ruissalossa ja Airistossa. Lomailun ohessa tuli opportunisessa hengessä havaittua tietysti myös selkärangattomia, vaikka kartoitus ei ollutkaan retkien pääasia.
Ruissalo on tunnettu erityisestä luonnostaan. Ikitammet ja muut jalopuut elävättävät lukuisia erikoisia hyönteislajeja. Erakkokuoriainen (Osmoderma barnabita) on saaren merkittävimpiä hyönteislajeja. Lajin ainoa Suomesta tunnettu pääesiintymä sijaitsee Ruissalossa. Erakkokuoriaisten muhkeat toukat elävät onkaloituneiden lehtipuiden sisällä humusmassassa. Toukan kasvuvaihe kestää kolmesta neljään vuotta ja vasta sen jälkeen ne ovat valmiita koteloitumaan. Aikuistuttuaan kuoriaiset elävät vain muutaman viikon. En ole vielä itse nähnyt lajia lainkaan, mutta merkkejä on helppo löytää: toukkien asuttamat rungot paljastuvat onkaloiden pohjalle päätyneistä ulostepapanoista. Palataan tarkemmin erakkokuoriaisten elämään jos lajia sattuu tulemaan aikuisena vastaan.
Erakkokuoriaisen toukkapapanoita (Osmoderma barnabita). Kuva: Tapio Kujala.
Ruissalon saarneilta löytyi saarniluteita (Pseudoloxops coccineus) ja hiekkarannalta suloisen karvainen raitahypykki (Phlegra fasciata, kirjoituksen kansikuvassa). Majoituspaikan pihassa kasvanutta pientä syyläjuuripusikkoa nakertelivat syyläkyrmykärsäkkäät. Kyrmykärsäkkäitä on helppo havaita kun katselee syyläjuuria lähempää. Kärsäkkäät ovat pieniä ja hidasliikkeisiä, mutta yksilöitä on yleensä runsaasti ja ne syövät lehdet siihen kuntoon, että asutetun kasvin tunnistaa kauempaakin. Syyläjuurella elää myös muita Cionus-suvun kyrmykärsäkkäitä ja monesti samalta kasvilta saattaa löytää useampaa eri lajia. Harvinainen syyläjuurikärsäkäs (Cleopus pulchellus) hyödyntää niin ikään kasvia ravintonaan.
Saarnilude (Pseudoloxops coccineus). Kuva: Tapio Kujala.
Syyläkyrmykärsäkkäitä (Cionus scrophulariae) syyläjuurella. Kuva: Tapio Kujala
Ruissalosta matka jatkui Airistoon. Stormälön saaren länsikärjällä sijainnut majoituspaikka eleli hiljaiseloa. Siltä ainakin aluksi vaikutti, mutta viikonloppua kohden rantaan saapui joukko nuorisoa, joka piti huolen, että muutkin lähistöllä olevat pääsivät nauttimaan luonnon rauhasta JVG:n ja Antti Tuiskun säestämänä.
Airistossa paahteisen hiekkakentän reunoilta löytyi elämänpinnana mailasluteita (Bathysolen nubilus). Grillipaikalla jokin musta tipahti maahan ja olisi helposti voinut luulla, että se oli pelkkä hiilenpalanen, mutta lähempi tarkastelu osoitti, että paikalle olikin lennähtänyt silohaiskiainen (Thanatophilus sinuatus), jota sitäkään en ollut koskaan aiemmin tavannut. Tulikukan tyvilehtien kääntely paljasti mukavan yllätyksen: lehden alapinnoilla oli useampiakin tädykeluteita (Stagonomus bipunctatus). Myös muita lajeja kertyi ihan mukavasti.
Tädykelude (Stagonomus bipunctatus). Kuva: Tapio Kujala.
Mailaslude (Bathysolen nubilus). Kuva: Tapio Kujala.
Silohaiskiainen (Thanatophilus sinuatus). Kuva: Tapio Kujala.
Lounais-Suomeen sijoittuneen lomailun jälkeen tuli vietettyä aikaa Hausjärven mökillä. Hyönteisharrastukseen ei tosin siellä jäänyt juuri lainkaan aikaa, koska mökki kaipasi ehostustoimia. Uusi kuisti portaineen täytyi nikkaroida ja sadepäivinä vintille syntyi lisää valmista lattiaa. Saunankin uusi vilvoitteluterassi pääsi hyvään alkuun.
Toukohärkäpaikalla (kts. toukokuun blogikirjoitus) löytyi muutamia toukohärkien triunguliinitoukkia sekä itselle uusi viirukuonolude (Amblytylus nasutus). Laji on levinnyt Suomessa vasta ihan lähivuosina, sitä ennen ainoa tunnettu havainto oli vuodelta 1970. Mökin pihalta tuli monen vuoden jälkeen vastaan punahelokuoriainen (Pyrochroa coccinea).
Viirukuonolude (Amblytylus nasutus). Kuva: Tapio Kujala
Punahelokuoriainen (Pyrochroa coccinea). Kuva: Tapio Kujala.
Hyönteisten määrittäminen ei aina ole niin yksinkertaista. Edellisenä syksynä olimme löytävinämme Hangon hiekkarannoilta hietikkoluteita ja tästä oli kirjoitettu myös blogikirjoitukseen. Asia mutkistui kun Hemiptera-työryhmä löysi hietikkoluteita Yyteristä ja tällöin selvisi, etteivät Hangon yksilöt olleetkaan hietikkoluteita vaan kyse oli kokonaan Suomen faunalle uudesta lajista, Emblethis denticolliksesta. Sukua ei ollut tavattu aiemmin Suomesta, joten emme osanneet odottaa, että löytö olisi ollut niin mukava. Hyvä että tuli ilmi jälkikäteen!
Ja tästä ei ehtinyt kulua kun vähän yli viikko ja olimme päiväretkellä Raaseporissa. Sieltä löytyi hiekkarannalta Emblethis -suvun nymfejä, jotka aikuistuivat nopeasti kasvatuksessa ja paljastuivat nekin E. denticollis -lajiksi. Laji on voinut siis lymyillä maassamme jo jonkin aikaa, joskaan Hangon ja Raaseporin välillä ei valtavia matkoja olekaan linnun… vai pitäisikö sanoa luteen tietä.
Vielä on heinäkuutakin jäljellä ja luvassa uusi retki etäämmälle. Mielenkiinnolla odotan, mitä silloin mahtaa löytyä.
Emblethis denticollis. Kuva: Tapio Kujala