Uusimmassa Suomen Luonnossa on biologi Piia Ahosen kirjoittama artikkeli eläinmaailmassa esiintyvistä selviytymisstrategioista. Sain ilokseni muutamia itse ottamiani kuvia artikkeliin ja ajattelin siksi itse lähestyä aihetta maanläheisemmin kertomalla kohtaamistani lajeista, jotka hyödyntävät kirkkaita varoitusvärejä tai yhdennäköisyyttä vaarallisten ja pahanmakuisten lajien kanssa.
Pensasampiainen (Dolichovespula media). Kuva: Tapio Kujala.
Piia Ahosen kirjoittamassa tekstissä on paljon mielenkiintoisia asioita liittyen aposematismin ja mimikrian tieteelliseen puoleen.
Aposematismi kuvaa ilmiötä, jolla eläinlaji pyrkii viestittämään ulkonäöllään omaa vaarallisuuttaan tai pahanmakuisuuttaan, kuten ampiainen. Saalistaja ei tarvitse montaa opetusta, jotta ymmärtää jatkossa jättää kirkkaanväriset hyönteiset rauhaan.
Mimikria tarjoaa vaarattomille lajeille mahdollisuuden hyötyä tunnistettavista varoitusmerkeistä. Monista hyönteisryhmistä löytyy lajeja, jotka jälkittelevät ulkonäöllään ja värityksellään esimerkiksi ampiaisia tai muita pistiäisiä. Kukkakärpäset ovat hyvä esimerkki.
Tässä kirjoituksessa käyn läpi muutamia yksittäisiä kokemuksia jommankumman selviytymisstrategian valinneista lajeista.
Olimme kesällä 2016 matkalla Viron Saarenmaalta kohti Tallinnaa, jossa oli vielä tarkoitus yöpyä ennen paluuta Suomeen. Pidimme lyhyen tauon pysähdyspaikalla, jonka vieressä kasvoi sarjakukkaisia kasveja. Niiden kukinnoissa kävi kova pörinä ja surina. Kukkakärpäsiä ja pistiäisiä lenteli runsaasti ja keräsi itselleen ravintoa. Huomio kiinnittyi nopeasti suuriin herhiläisiin, jotka pyydystivät muita hyönteisiä. Herhiläiset hoitivat saalistuksen siististi tarraamalla uhreistaan kiinni ja puremalla niiltä pään irti. Otin yhden herhiläisyksilön mukaan Tallinnaan kuvattavaksi. Pistiäisiä – varsinkaan herhiläisen kokoisia – en mielelläni kuvailisi lähietäisyydeltä ilman että olisin jäähdyttänyt niitä hetken aikaa esimerkiksi jääkaapissa. Tällä kertaa jäähdyttäminen ei ollut niin helppoa. Sää oli helteisen kuuma, eikä huoneessa ollut edes minibaaria. Hätäratkaisuna pidin tiivistä purkkia herhiläisineen juoksevan veden alla. Halusin pelata varman päälle ja varmistaa, ettei herhiläinen pääsisi karkuun liian nopeasti. Sulkeuduin pistiäisen ja kameran kanssa kylpyhuoneeseen. Luvassa oli kutkuttavia hetkiä, kun herhiläinen tokeni ja lähti pörräilemään ahtaassa tilassa. Hiki ohimoilla se täytyi pyydystää uudelleen purkkiin ja aloittaa prosessi alusta. Sen jälkeen herhiläinen pääsi ulos vapauteen.
Herhiläinen (Vespa crabro) hotellin kylpyhuoneessa. Kuva: Tapio Kujala.
Lasisiivet ovat perhosia, jotka muistuttavat suuresti pistiäisiä. Niiden siivet ovat läpikuultavat ja usein hyvin kapeat. Takaruumiissa on yleisimmin mustia ja keltaisia poikkiraitoja. Vadelmalla elävät vattulasisiivet ovat yleisiä ja niitä on tullut usein vastaan. Vuonna 2017 luulin kuvanneeni Turussa yhtä vattulasisiipeä, mutta kuvia myöhemmin katsoessani totesinkin lajin olevan uhanalainen ja erityisesti suojeltava juurilasisiipi. Lähetin yksilöstä kuvan Suomen perhoset Facebook-ryhmään ja tämä sai Turun luonnonsuojelutarkastajakin kyselemään esiintymästä lisää tietoja.
Haavanlasisiipi on suhteellisen kookas ja näyttävä laji, se ei ole niin harvinainen kuin juurilasisiipi, mutta itselläni on ollut epäonnea lajin kanssa. Kerran löysin sen omalta pihalta pihalaatoilta, mutta yksilö oli tullut tallotuksi, eikä siitä enää ollut kuvausmalliksi. Toisen kerran kuvasin mustarastasta ja huomasin kuvasta myöhemmin, että sillähän oli haavanlasisiipi nokassa. Rastaat ovat ilmeisen älykkäitä lintuja ja tapaus osoittaa, ettei ampiaisen ulkonäön matkiminen aina riitä.
Vattulasisiipi (Pennisetia hylaeiformis) vatun lehdellä. Kuva: Tapio Kujala.
Mustarastas (Turdus merula) ja haavanlasisiipi (Sesia apiformis). Kuva: Tapio Kujala.
Uusien hyönteislajien kohtaaminen on aina innostava kokemus, varsinkin jos laji on helposti tunnistettava. Aina ei näin ole ja monesti kahden hyvin samannäköisen lajin kohdalla määrittäminen helpottuu huomattavasti vasta kun kummatkin lajit on nähnyt elävänä. Monta kertaa on käynyt niin, että on tullut tarkistettua lukuisia yksilöitä löytääkseen lajiparista sen harvinaisemman, mutta aina tuloksetta. Sitten kun harvinaisempi laji lopulta tulee vastaan, sen yleensä pistää merkille välittömästi. Silmä koluaa hetkessä hyönteisiä kuhisevasta haavista ne yksilöt, jotka näyttävät syystä tai toisesta erikoiselta tai vieraalta.
Aina näin ei ole. Vuonna 2015 huidoin haavilla Hausjärven kanervakasvustoja. Haaviin osui varsin tavanomaista lajistoa, eikä mitään huomiota herättävää. Mukaan oli osunut myös muurahaisia. Ensisilmäyksellä ainakin luulin niin. Olin jo melkein ravistamassa haavia tyhjäksi kun katseeni osui yhden muurahaisen sivuprofiiliin. Havahduin heti, että hetkonen… eihän muurahaisilla ole imukärsää! Sehän ei siis ollutkaan muurahainen vaan muurahaislude. Laji muistuttaa liikehdintää myöten hämmästyttävän paljon pihamauriaista. Okaluteen nymfivaiheet hyödyntävät myös yhdennäköisyyttä muurahaisten kanssa. Pienimmät toukkavaiheet muistuttavat mauriaisia ja viimeiset toukkavaiheet kekomuurahaisia.
Muurahaislude (Myrmecoris gracilis). Kuva: Tapio Kujala.
Okalude (Alydus calcaratus). Viimeinen toukkavaihe muistuttaa erehdyttävästi kekomuurahaista. Kuva: Tapio Kujala.
Myös hämähäkeistä löytyy lajeja, jotka jäljittelevät ulkonäöllään muurahaisia. Nämä ovat etupäässä niitä lajeja, jotka liikkuvat lähellä maanpintaa, esimerkiksi kivikko- ja hyppyhämähäkkejä. Hämähäkit eroavat hyönteisistä pelkästään raajojen määrällä, mutta ”matkijahämähäkit”, kuten viholais- ja muurahaishypykki ovat oppineet hyödyntämään ylimääräistä raajapariaan kompensoimaan puuttuvia tuntosarvia ja heiluttelevat raajojaan kuin tutkisivat niillä ympäristöään. Ensimmäisen viholaishypykin löysin Hausjärven mökiltä pienen kasvihuoneen katolta. Muurahaishypykki nousi ylös merenrannalta otetusta seuloksesta viime talvena. Laji on Suomen oloihin poikkeuksellisen eksoottinen ja herätti löytöhetkellä suunnatonta riemua. Laji on Euroopan alueella ainoa sukunsa edustaja, suvun muut lajit elävät trooppisissa olosuhteissa.
Viholaishypykki (Synageles venator). Kuva: Tapio Kujala.
Muurahaishypykki (Myrmarachne formicaria). Kuva: Tapio Kujala.
Suojautumiseen ei haeta mallia ainostaan muista hyönteislajeista vaan jotkin lajit pyrkivät sulautumaan näkymättömäksi joko värityksensä, muotonsa tai kuviointinsa avulla. Esimerkiksi monet harmaankirjavat yöperhoset sulautuvat osaksi puunrunkoa tai mittariperhosten toukat jähmettyvät paikoilleen ja esittävät oksantynkiä.
Huhtiyökkönen (Brachionycha nubeculosa). Kuva: Tapio Kujala.
Koivumittarin toukka (Biston betularius) jalopähkinällä. Huomaa toukan ja oksan yhteneväinen väritys. Kuva: Tapio Kujala.
Myös lehtien muotoa jäljitellään, näkyvin esimerkki tästä on sitruunaperhonen. Sopivassa lehdossa voi törmätä myös mielenkiintoiseen sirppilehtikorentoon. Itselläni laji tuli vastaan ensi kertaa vanhasta lehdosta ottamastani seuloksesta. Sirppilehtikorento pudottautuu helposti häirittäessä. Se myös painaa päänsä siipiensä väliin, jolloin liikkumatta maassa lojuvaa otusta on melkeinpä mahdotonta havaita.
Sitruunaperhonen (Gonepteryx rhamni). Kuva: Tapio Kujala.
Sirppilehtikorento (Drepanepteryx phalaenoides). Kuva: Tapio Kujala-
Kummitussirkkoihin kuuluu monia erikoisen näköisiä lajeja, jotka hidasliikkeisinä on myös turvautuneet naamiointiin. Kroatiassa haaviin osui kävelevää tikkua muistuttava Bacillus atticus. Yksilö oli tosin vielä toukka-asteella.
Kummitussirkat ovat helppohoitoisuutensa vuoksi suhteellisen suosittuja lemmikkejä. Kasvatin itsekin jonkin aikaa Extatosoma tiaratum -lajin yksilöitä. Samalla kävi hyvin ilmi hyönteisten ilmiömäinen lisääntymiskyky: yksi naaras tuotti yli 200 jälkeläistä – siitä sopii laskea, kuinka monta jälkeläistä seuraavassa sukupolvessa oli. Vastakuoriutuneet kummitussirkan toukat ovat muurahaismaisen vikkeliä, yhdennäköisyyttä tukee väritys ja rullalle kierretty takaruumis. Aikuiset ovat hyvin hidasliikkeisiä ja muistuttavat kuivuneita kasvinosia.
Bacillus atticus – ”kävelevä tikku” -kummitussirkka. Kuva: Tapio Kujala.
Extatosoma tiaratum -kummitussirkka, vastakuoriutunut toukka. Kuva: Tapio Kujala.
Extatosoma tiaratum -kummitussirkka, keskenkasvuinen naaras. Kuva: Tapio Kujala.
Extatosoma tiaratum -kummitussirkka, aikuinen naaras. Kuva: Tapio Kujala.
Juurilasisiipi (Bembecia ichneumoniformis). Kuva: Tapio Kujala.