Jos et ole vielä lukenut aiempaa kirjoitusta, suosittelen aloittamaan täältä: https://suomenluonto.fi/viestinta-ja-puolustusstrategioita/

Ilman sen enempiä alkupuheita hypätäänpä itse asiaan eli kovakuoriaisiin jotka herättävät huomiota kirkkailla väreillä, matkivat pistiäisiä tai muita vaarallisia lajeja tai katoavat ympäristöönsä suojavärityksen avulla.

Jääräpäisiä sarvia

Sarvijääristä löytyy kovakuoriaisten näyttävimpiä edustajia. Monet lajit elävät toukkana puiden sisällä ja useimmat ovat erikoistuneet juuri tietyille puulaj(e)ille. Tyypillistä on myös se, että toukkavaihe on huomattavasti pitkäkestoisempi kuin aikuisvaihe. Osa jääristä ei syö aikuisena enää mitään vaan aikuistumisen jälkeen niiden ainoa tarkoitus on löytää vastakkaisen sukupuolen yksilö ja päästä jatkamaan sukua.

Muistan kun olimme vuoden 2013 heinäkuussa Iitissä sijaitsevalla vuokramökillä ja pihalla ollessani näin kuinka suuri pistiäinen lensi pihalla olleen penkin päälle. Menin katsomaan otusta lähempää ja kiljuin melkein riemusta kun tajusin, ettei se ollutkaan pistiäinen vaan pistiäistä ulkonäöllään matkiva hapsijäärä. Tyngät peitinsiivet, ohut takaruumis ja mustaoranssi väritys luovat selvän yhdennäköisyyden moniin loispistiäisiin. Kookkaan hapsijäärän toukat elävät useimmiten pystyyn kuolleilla lehtipuilla. Toukkavaihe kestää kolmisen vuotta ja aikuisena laji ei käy kukilla, vaikka kuvassa oleva yksilö on kukinnolla kuvattukin.

Kukkajäärät sen sijaan ovat saaneet nimensä elintavoistaan ja niitä tapaa helpoiten erilaisista kukinnoista siitepölyä nauttimasta. Ehkä juuri tästä syystä iso osa lajeista matkii väritykseltään ampiaisia. Yksi esimerkki on täpläkukkajäärä, joka on suhteellisen harvinainen laji Suomessa ja esiintyy vain Lounais- ja Kaakkois-Suomessa. Kannat ovat kuitenkin lisääntymään päin ja aieimmin uhanalaiseksi (VU) luokiteltu laji on nykyisin enää silmällä pidettävä (NT). Viron puolella laji on suhteellisen yleinen ja siellä siihen on eniten tullutkin törmättyä. Sen sijaan esimerkiksi nelivyökukkajäärä on hyvin yleinen ja jokseenkin samannäköinen laji.

Hapsijäärä (Necydalis major). Kuva: Tapio Kujala.

Täpläkukkajäärä (Rutpela maculata). Kuva: Tapio Kujala.

Maailmanlaajuisesti sarvijääristä esiintyy paljon ampiaisia matkivia lajeja. Tässä muutamia esimerkkejä Balkanin niemimaalta:

Plagionotus floralis -sarvijäärä. Kuvattu Kroatiassa. Kuva: Tapio Kujala.

Neoclytus acuminatus -sarvijäärä. Kuvattu Montenegrossa. Kuva: Tapio Kujala.

Clytus rhamni -sarvijäärä. Kuvattu Kroatiassa. Kuva: Tapio Kujala.

Täplikkäät varoittajat

Leppäpirkot (tai -kertut) edustavat heimoa, jossa monet lajit ovat hyvin kirkasvärisiä. Tutun punaisen lisäksi heimosta löytyy esimerkiksi kirkkaan keltaisia lajeja. Leppäpirkot tuottavat pahanmakuista ja -hajuista eritettä, joten saalistajat oppivat nopeasti välttelemään ympäristöstään helposti erottuvia kuoriaisia.

Lajien määrittäminen ei aina ole helppoa, koska lajien väritys ja kuviointi muuntelee jonkin verran ja saa osan lajeista näyttämään toistensa kaltaisilta. Mutta myös leppäkerttujen kohdalla olen saanut huomata, että ensivaikutelma oudolta vaikuttavasta lajista on monesti osunut oikeaan. Vuoden 2015 keväällä kävelin ulkoilureittiä Ruutinkosken lähistöllä ja huomasin hiekkatien reunassa kasvaneen valkovuokon lehdellä kovakuoriaisen. Jo kahden metrin päästä tuli sellainen olo, että tässä on jokin laji, joka ei vielä itselle ole tullut vastaan. Hetken aikaa sitä saikin hakea otukselle nimeä, koska vielä silloin lehmuspisarpirkosta ei ollut kuin muutama yksittäin havainto Suomesta. Sen jälkeen laji on yleistynyt jonkin verran ja levittäytynyt pohjoisemmaksi. Itselläkin se on sittemmin  tullut vastaan mm. Lappeenrannassa ja omalla pihalla Pohjois-Helsingissä. Kotipihalta pirkon löysi oma lapsi, joka oppineesti kiikutti kuoriaisen isälleen tarkastettavaksi.

Toinen seisaalteen havaittu elämänpinna leppäpirkoista tuli vastaan Tukholman sataman liepeillä. Huhtikuinen ruotsinristeily reilu kuusi vuotta sitten osoittautui oletettua tuloksekkaammaksi, vaikka harmillisen vähän selkärangattomia oli siihen aikaan liikkeellä. Asfaltilla lojui suurikokoinen leppäkerttu, jonka osasin heti tunnistaa pahamaineiseksi harlekiinipirkoksi. Laji on alkujaan tuotu Aasiasta tuholaistorjuntakäyttöön, mutta on sen jälkeen karannut viljelyksiltä ja aggressiivisenä levittäytyjänä se on syrjäyttänyt monia alkuperäisiä leppäkerttulajeja sekä Euroopasta että Amerikoista. Suomesta sitä ei onneksi ole kovin montaa kertaa löytynyt, mutta todennäköistä on, että joidenkin vuosien päästä siihen saattaa törmätä useammin kuin tavalliseen seitsenpistepirkkoon – näin oli tilanne sekä Montenegrossa että Kroatiassa. Vaarana on myös se, että koska laji muuntelee todella paljon, saattavat ihmiset hävittää hyödyllisiä leppäpirkkolajeja luullessaan törmänneensä haitalliseen.

Lehmuspisarpirkko (Calvia decemguttata). Kuva: Tapio Kujala.

Harlekiinipirkko (Harmonia axyridis). Kuva: Tapio Kujala.

Kimalaisia ja hämähäkkejä

Yksi sosiaalisen median palstoilla kysytyimmistä kovakuoriaislajeista on kimalaiskuoriainen. Nimensä mukaisesti kuoriaisen ulkonäkö pörröisine karvapeitteineen muistuttaa kimalaisia. Kovat peitinsiivet kuitenkin paljastavat lajin. Vaikka kimalaiskuoriainen on suhteellisen kookas, sillä ei ole suuria leukoja joiden avulla se voisi esimerkiksi näykkäistä liian lähelle tulevaa sormenpäätä. Laji on aktiivinen kukissa vierailija, joten helpoiten sen löytää esimerkiksi sarjakukkaisilta kasveilta.

Lesiäisten matkimiskyky ei ehkä ole valokuvissa niin selvä, mutta kun niitä näkee luonnossa – tai pikemminkin sisätiloissa – niiden liikehdintä tuo heti mieleen pienen hämähäkin. Lesiäisiä kutsutaankin englanniksi hämähäkkikuoriaisiksi. Jos hämähäkit käyttivät neljättä raajapariaan tuntosarvien matkimiseen, lesiäiset käyttävät tuntosarviaan ylimääräisten jalkojen matkimiseen. Osa lesiäisistä on sisätilojen tuholaisia, joskin merkitykseltään haitat jäävät yleensä merkityksettömiksi, ja niiden suomenkieliset lajinimet tuovat elintapoja hyvin ilmi: vorolesiäinen, rosvolesiäinen ja varaslesiäinen. Jotkin lesiäislajit elävät esimerkiksi lahopuissa tai linnunpesissä.

Kimalaiskuoriainen (Trichius fasciatus) jänönapilalla. Kuva: Tapio Kujala.

Vorolesiäinen (Ptinus villiger). Kuva: Tapio Kujala.

Lehtikuoriaisten vaihtelevat strategiat

Lehtikuoriaisten heimo on Suomessa esiintyvistä heimoista laajimpia, lajeja on yli kaksi ja puoli sataa. Useat lajit ovat hidasliikkeisiä, joten niiden on täytynyt kehittää erityisiä puolustus- tai naamioitumiskeinoja. Kirpat hyppäävät uhkaavan tilanteen edessä voimakkailla takajaloillaan pakoon salamannopeasti. Jotkin lajit muuntavat syömäänsä ravintoa kemialliseksi puolustuskeinoksi, joka on joko myrkyllistä tai ainakin voimakkaasti tuoksuvaa. Esimerkiksi haavanlehtikuoriaisten asuttamat haavikot ja pajukot tunnistaa usein jo metrien päästä, kun karvas tuoksu alkaa leijua ilmassa. Kemiallisen puolustuskeinonsa haavanlehtikuoriainen saa muokattua ravintokasvien sisältämästä salisyylihaposta. Sen räikeän punainen väri toimii pelotteena saalistajille.

Kilpikuoriaiset taas ovat valinneet selviytymiskeinokseen piiloutumisen. Tiukasti ravintokasviinsa kiinni painautuneiden kuoriaisten etuselkä ulottuu pään yli ja ne näyttävät ainoastaan kasvin lehdellä olevilta epämuodostumilta. Helpoiten kilpikuoriaisia löytääkin syömisjälkiä etsimällä. Laakakilpikuoriainen elää mm. huopaohdakkeella ja kaunokeilla. Kilpikuoriaisen toukat sulautuvat nekin värityksen puolesta ravintokasviinsa, mutta lisäksi ne keräävät peräpäänsä ”atraimiin” omaa ulostettaan ja taivuttavat ne ylöspäin muistuttaakseen roskaa tai linnun ulostetta. Kotelovaihe on tummanruskea, mutta erikoisen muotonsa vuoksi sitäkin luulee ensisilmäyksellä kuivahtaneeksi kukinnoksi tai muuksi kasvinosaksi.

Haavanlehtikuoriainen (Chrysomela populi). Kuva: Tapio Kujala.

Laakakilpikuoriainen (Cassida rubiginosa). Kuva: Tapio Kujala.

Kilpikuoriaisen (Cassida sp.) toukka. Kuva: Tapio Kujala.

Laakakilpikuoriaisen (Cassida rubiginosa) kotelo muistuttaa kuivunutta kasvinosaa. Kuva: Tapio Kujala.

Muurahaismaisia vipeltäjiä

Kuten muissakin lahkoissa ja hämähäkkieläimissä, myös kovakuoriaista löytyy runsaasti lajeja, jotka hyödyntävät yhdennäköisyyttä muurahaisiin. Antikaiset tunnetaan englanniksi muurahaisten kaltaisina kuoriaisina tai muurahaisten kaltaisina kukkakuoriaisina. Heimon joidenkin lajien tiedetään syövän toukohärkien ja viherkeijujen eritteitä kerätäkseen myrkyllistä kantaridiinia, jota ne voivat hyödyntää puolustautuessaan saalistajilta. Yksi esimerkki tällaisesta lajista on sarviantikainen, jolla etuselkä muodostaa hauskannäköisen sarven pään yläpuolelle.

Myös lyhytsiipisistä löytyy muurahaismaisia lajeja, esimerkkinä toimikoon Rugilus fragilis -lyhytsiipinen. Laji elää yleensä maatuvien lehtien seassa.

Omonadus floralis -antikainen. Kuva: Tapio Kujala.

Kirjoantikainen (Anthicus antherinus). Kuva: Tapio Kujala.

Sarviantikainen (Notoxus monoceros). Kuva: Tapio Kujala.

Rugilus fragilis -lyhytsiipinen. Kuva: Tapio Kujala.

Nelitäpläjäärä (Pachyta quadrimaculata). Kuva: Tapio Kujala