Punarinta laulaa seuraavan lämpimän etelätuulisen yön jälkeen taas riemukkaasti. Lintukirjallisuuden loistavasta klassikosta "Pohjolan linnut värikuvin" kannattaa lukea kuvaus punarinnasta ja tämän ihanasta laulusta.
Kuvat: Samuli Haapasalo
”Päältä vihertävänruskea pikkulintu, joka on helppo tuntea otsaa, poskia kurkkua ja rintaa peittävästä suuresta oranssinpunaisesta laikusta. Takaa tätä rintamusta rajoittaa kauniin siniharmaa reunus, vatsa on valkeahko. Myös palleromainen ruumiinmuoto ja suuret, tummana pälyilevät silmät ovat lajille tunnusomaiset.”
Punarinta on myös maata muokkaavan puutarhurin paras ystävä.
Näin kaunokirjallisen kauniisti ja samalla nasevan osuvasti kuvailee Olavi Hildén punarintaa Pohjolan linnut värikuvin klassikkokäsikirjassa. Muita kirjan toimituskunnan jäseniä ovat mm. tunnetut lintumiehet Lars von Haartman ja Pentti Linkola.
Aivan verrattomia ovat myös kuvaukset punarinnan liikkumisesta, äänistä ja laulusta, käyttäytymisestä, pesimäbiotoopista, levinneisyydestä, rengastustiedoista jne.
Nyt on taas punarinnan aika. Ryöpsähtelevä laulu kuuluu heti seuraavan lämpimän ja etelätuulisen yön jälkeen puronotkoista, kuusivaltaisista tuoreista metsistä, joissa on monen ikäistä kasvustoa – ja pihojenkin laitamilta, jos pihaan rajoittuu luonnontilaista, monenikäistä metsää.
Minulla on käynyt sellainen onni, että olen löytänyt punarinnan pesän mm. talomme kellarikuilun kolosta, lehtikompostin lautojen välistä ja jopa pihapöntöstä, kun pönttö oli jäänyt matalalle suuren pensaan sisään. Pönttö oli lentoaukoltaan iso, leppälinnun suosimaa kokoa ja vain 20 cm korkuinen. Punarinnan pönttöpesintä on aivan satunnainen. Yleensähän punarinta pesii luonnonkoloihin, osin puoliavoimesti. Punarinta on viroksikin punarind, englanniksi robin.
Kuuntele ääninäyte >