Kirja retkelle mukaan
Omilla retkilläni kulkee lähes aina kirjoja mukana. Ne ovat hyvää viihdykettä silloin, kun kovat tuulet pitävät melontaretkillä maissa, hiihtovaelluksella lumimyrsky autiotuvan seinien sisällä tai kun yksin patikoidessa haluaa ajatuksensa hetkeksi jonnekin muualle, toisten ihmisten ja tapahtumien pariin.
Tai vain silloin, kun mielii nauttia lokoisasta elämästä luonnossa.
Pidän etenkin narratiivisista tietokirjoista, joissa tarinaan yhdistyy tietoa. Mielellään se saa käsitellä jollain tapaa luontoa. Myös tutkimusmatkailijoiden tarinat innostavat, sillä sellaiset kirjat tempaisevat lukijan mukaan matkaan!
Kirjoittaisinko kirjan?
Noin kaksi vuotta sitten olimme aloittelemassa puolisoni Panu Kuntun kanssa seitsemän viikon melontaretkeä Pentti Linkolan jäljillä. 17.6.2020 huomasin Instagramin kautta tulleen yllättävän yhteydenoton. Se oli tullut kirjakustantaja Nemolta:
”Luin Hesarista tutkimusretkestänne. Se todella kiinnostava monella tapaa. Tällainen matka pelkästään retkenä on varmasti monen unelma. Mietin, oletteko ajatelleet tekevänne jonkinlaista kirjaa?”
Juuri sillä hetkellä kirjan kirjoittaminen tuntui kaukaiselta asialta, sillä pohdimme parhaillaan, voisiko retki ylipäätään jatkua loukkaantumisen vuoksi. Siitä huolimatta kaikki luodon linnut oli laskettava, kuten Pentti Linkolakin teki aikoinaan. Toisinaan ihmettelimme, minne kaikki luodon linnut olivat kadonneet, sillä saaristoluonto oli muuttunut suuresti lähes viidessä vuosikymmenessä.
Kirjoitimme retken jokaiselta päivältä päiväkirjaa, vaikka se tuntui toisinaan ylimääräiseltä ponnistukselta. Muistiin kirjattiin niin säätilat, tuntemukset kuin sattumuksetkin. Ilman päiväkirjaa päivät sekoittuisivat toisiinsa, ja valtaosa tuntemuksista ja tapahtumista jäisi unohduksiin. Raportoin matkan etenemisestä myös tässä samaisessa Repullinen retkiä -blogissa. Paljon jäi kertomatta, sillä se, mikä on lopulta merkityksellistä, huomaa toisinaan vasta jälkikäteen.
Samaisella reissulla luin itse kymmenkunta kirjaa. Ne tulivat tarpeeseen, kun tuulet pitivät meitä maissa.
Kokemuksista kirjaksi
Kun melontaretki oli tullut päätökseen elokuussa 2020, päätimme aloittaa kirjan työstämisen. Ensin otimme päiväkirjamme käsittelyyn ja niiden kautta palasimme retken tunnelmiin yhä uudestaan ja uudestaan. Kirja löysi nimensäkin pitkän pohdinnan jälkeen: Kaikki luodon linnut.
Päiväkirjoihin oli päätynyt runsaasti lukijan kannalta epäolennaista asiaa. Vaikka retkellä joka päivä tehdään ruokaa ja pystytetään leiri mitä ihanimpiin paikkoihin, niiden kuvaaminen tuskin kiinnostaa lukijaa kuin sen yhden kerran. Asioita oli yhdisteltävä ja karsittava. Tärkeää aineistoa olivat myös haastattelunauhat, joille olimme tallentaneet Linkolan muistoja hänen retkestään. Linkolan perheen retki kun toimi tutkimusmatkamme historiallisena kehyksenä ja antoi perspektiiviä, johon peilasimme kokemuksiamme.
Kirjasimme muistiin teemoja, joista halusimme kertoa lisää, ja joista olimme retken aikana keskustelleet. Retkikertomukseen nivoutuivat luonnollisesti monipuoliset tieto-osuudet saaristoluonnosta, sen ilmiöistä ja muutoksista. Niitä varten oli kahlattava lukuisia tutkimusartikkeleita ja lähdeteoksia sekä otettava yhteyttä suoraan asiantuntijoihin. Halusimme kirjoittaa muutoksista niin selkeätajuisesti, että kuka tahansa voisi niitä ymmärtää ja samalla käsittää sitä, miten ihminen ympäristöönsä on vaikuttanut ja vaikuttaa yhä.
Nyt, noin kahta vuotta myöhemmin, tuo kirja on kädessämme ja tallenteena äänikirjana. Kaikki luodon linnut on lentänyt pesästään. Toivottavasti se löytää tiensä monen retkilukemiseksi tänä kesänä!
