Kilpisjärveltä tunturiin

Lähdimme Kilpisjärveltä hiihtämään ahkioinemme kohti huhtikuun auringossa paistattelevia tuntureita. Tuultakaan ei ollut kuin nimeksi. Ahkiot liukuivat kevyesti pitkin Kilpisjärven tasaista pintaa, mutta muuttuivat raskaammiksi, kun aloitimme nousun kohti Ailakkajärveä. Mieli oli kuitenkin kevyt, sillä olivathan maisemat mykistävän upeat: takana kohosivat Ruotsin puoleiset suurtunturit vasten sinistä taivasta. Näistä maisemista saisimme nauttia seuraavat kahdeksan päivää.

Taustalla Kilpisjärvi ja Ruotsin tunturit.

Ensimmäisen yön vietimme Ailakkajärven autiotuvassa, keskellä puutonta lumen peittämää paljakkaa. Keittelimme tuvan suojissa lumesta vesiä ja mittailimme kartasta seuraavaa etappia. Seuraavan päivän matka Puuvrasjoen autiotuvalle näytti helpolta.

Auringonlasku Ailakkajärven tuvalla.

Alkumatka Ailakkajärveltä lähtiessä sujui sutjakasti, mutta etapin keskivaiheilla päädyimme tarpomaan tunturikoivikkoon, jossa maasto poukkoili ylös alas tehden ahkion vetämisestä raskasta. Hankikin upotti enemmän puurajan alapuolella kuin ylhäällä paljakalla. Energiaa paloi ja olimme nälkäisiä, vaikka pidimme tankkaustaukoja tuhkatiheään. Tuntui, että tupa ei tule koskaan vastaan, mutta tulihan se sieltä lopulta.

Vietimme Puuvrasjoella kaksi yötä keräten voimia tuleviin päiviin. Eihän meillä ollut kiire minnekään, sillä tällä retkellä oli tarkoitus nauttia, eikä suorittaa kilometrejä! Teimme lepopäivän aikana vain lyhyitä hiihtoretkiä lähimaastoon, mikä tuntui ihanan kevyeltä ilman ahkioita.

Puuvrasjoen autiotupa.

Telttaöitä ja erämaakylä

Matka jatkui Puuvrasjoelta pohjoiseen yli puuttoman tunturiylängön. Alkumatkasta kuljimme kompassisuunnalla, sillä maamerkit eli tunturien laet olivat pilvien peitossa.

Rinteessä törmäsimme nälkäisiin poroihin. Tarkoituksena oli kiertää näkemämme muutamat poroyksilöt kauempaa, jotta emme häiritsisi niitä. Kun porot äkkäsivät meidät, alkoi kumpareiden takaa jolkotella poro jos toinenkin luoksemme nuuskuttelemaan akhkioitamme. Lopulta olimme monisatapäisen tokan saartamana. Elikot lähtivät seuraamaan meitä makupalan toivossa, ja luovuttivat vasta muutaman kilometrin meitä seurattuaan.

Porotokka perässä.

Laskettelimme tunturiylängöltä Vartsajoen jäätynyttä uomaa alaspäin varoen joutumasta liian lähelle seinämien lumilippoja. Pystytimme telttaleirin kahdeksi yöksi joen uomaan, jossa olimme kylmältä viimalta suojassa. Vettä ei tarvinnut tällä kertaa sulatella lumesta, sillä joesta löytyi kohtia, joissa virtaava vesi oli näkyvillä. Siitä kelpasi ammentaa vettä ja tulipa siinä myös kylvettyä – vaihtelua jokailtaiseen lumella peseytymiseen!

Vedennoutoa suksisauvalla ja kahvipannulla.

Jätimme telttaleirin pystyyn ja teimme seuraavana päivänä päivärepuilla retken Raittijärven erämaakylään. Kylässä asutaan lähes ympärivuotisesti ja se on Suomen korkeimmalla sijaitseva sekä syrjäisin kylä. Lähimmältä tieltä on kylään matkaa 36 kilometriä. Raittijärvelle kuljetaan talvella moottorikelkoilla ja kesällä mönkijällä.

Raittijärven erämaakylä.

Haastattelimme paikallista pariskuntaa elämästä Raittijärvellä. Saimme samalla kuulla, että aurinkoinen sää oli vaihtumassa lumisateisiin. Se ei meitä huolettanut, sillä teltaltamme oli vain reilun kilometrin matka kelkkauralle, joka johtaisi meidät seuraavaan yöpaikkaan, Termisjärven tuvalle.

Iltapuuhia leirissä lumeen kaivetussa keittiösyvennyksessä.

Myräkkä

Heräsimme toisena telttayönä seitsemältä puolipilviseen, tyyneen säähän. Lumisateesta ei ollut tietoakaan, mutta pakkanen oli kiristynyt yön aikana noin 20 asteeseen. Aamutoimien aikana tuuli kuitenkin navakoitui, ja lähdimme seuraamaan ensin joenvartta ja sen jälkeen kelkkauraa visusti huppujen suojiin viimalta kätkeytyneinä.

Kelkkauralla matkalla Termisjärvelle.

Tuuli nousi entisestään ja alkoi pyörittää irtolunta ilmassa, kun pidimme lounastaukoa koivikon suojissa jossain puolessa välissä matkaa leiripaikalta Termisjärvelle. Oli aika kaivaa laskettelulasit esiin. Vastaan tullut moottorikelkkailija kertoi tuulenpuuskien olevan Termisjärvellä 30 metriä sekunnissa. Kiittelimme sitä, että tuuli oli sentään meille myötäistä.

Kelkkauran merkiltä toiselle vielä näki jotenkuten, mutta Termisjärven jäällä puumerkit vaihtuvat noin 50 metrin päässä toisistaan oleviin aurauskeppeihin. Näkyvyyttä oli enää 10-15 metriä ja ympärillä pelkkää pöllyävää lunta. Emme nähneet edes ensimmäistä aurauskeppiä, ennen kuin sattumalta jo hetken eteenpäin kuljettuamme sellaiseen törmäsimme. Oli pidettävä huolta, ettemme joutuneet toisistamme eksyksiin. Turhaan ei sanota, että vaativimmat talviretkeilymaastot löytyvät täältä Suomineidon käsivarresta!

Pelkän tuulen varassa suunnistaminen ei riittänyt pitämään suunnassa; kompassi pyöri kädessä kuin hyrrä. Emme halunneet turvautua GPS:ään heti, vaan keksimme lopulta melko toimivan ratkaisun aurauskepiltä toiselle löytämiseksi. Kuljimme letkassa juuri sen verran etäällä toisistamme, että viimeinen näki vielä ensimmäisen. Kaksi perässä tulevaa näytti sauvoilla ensimmäiselle suuntaa, josta seuraava aurauskeppi suunnilleen löytyisi. Ilo oli aina suuri, kun löysimme merkin, vaikka välillä olimmekin kulkea niiden ohi.

Muutaman kerran 3,5 kilometrin järven selän ylityksen aikana tarkistimme GPS-laitteesta, ettemme olleet hiihtäneet tuvan ohi huomaamattamme. Kun viimein sakeana pöllyävän lumen keskeltä pilkotti katto, olimme suunnattoman riemuissamme. Olimme päässeet perille! Koettelemus ei ollut pelottava, vaan päinvastoin olimme koko ajan olleet varmoja, että pärjäämme perille tuossa viheliäässä säässä.

Termisjärven autio- ja varaustupa.

Seuraavana päivänä tuuli laantui sen verran, että uskalsimme käydä huussissa ilman eksymisvaaraa ja kävelyllä lähialueella. Vietimme toisenkin yön tuvan lämmöstä nauttien, ennen kuin edessä oli viimeinen hiihtopäivä takaisin Kilpisjärvelle.

Jauheesta tehdyn munakkaan paistoa tuvan kaasuliedellä.

Tuuli oli viimeisenä päivänä jo sen verran laantunut, että nyt näki seurata jo aurauskepiltä toiselle! Päivän aikana sää vain parani; aurinko pilkisteli toisinaan pilvien raoista ja maisemat ympärillämme avautuivat. Matka taittui alamäkeen joutuin. Saanan huippu pilvilakkeineen jäi kuitenkin odottamaan hiihtäjiä seuraavaan kertaan.

Termisjärven kelkkauralla.

Saana siintää takana juuri ennen saapumista sivilisaatioon.

hiihtovaellusKilpisjärvikäsivarsilappitalviretkeilytalviretkiTunturi-Lappi

Tunne luontosi

Lähde retkelle metsään, suolle, merelle, kauas ja lähelle.
Tutustu, opi, ihastu ja voimaannu. Koe Suomen Luonto!