Kevät on niin hienoa aikaa, ettei siitä koskaan saa tarpeekseen. Ensin tuskailee malttamattomana, että kevät tulee liian hitaasti. Yhtäkkiä on päinvastoin: kevät tulee – ja menee – liian nopeasti!

Huhtikuun lopulla oli pitkään koleaa, ja vielä toukokuun 7. päivä kotinurkillemme tuprahti 20 senttiä uutta lunta. Talvinen maisema tuntui ankealta, vaikka peipot ja järripeipot lauloivat urheasti. Mutta eipä mennyt kuin muutama päivä, kun sää muuttui suorastaan kesäiseksi.

Toukokuun 11. päivä teimme retken Hiidenportin kansallispuiston Porttijoelle, ja lämpöä oli lähes parikymmentä astetta. Lunta oli vielä monin paikoin, mutta sulaminen oli niin vauhdikasta, että ilma huurusi. Koskikara oli häipynyt pohjoiseen, ja sen tilalle etelästä oli tullut rantasipi. Rastaat, leppälinnut ja kirjosiepot lauloivat. Evästauolla istuskellessa ilmaantui myös ensimmäinen hyttynen. Se löysi tiensä koiramme kuonolle, ja kun hätistin sitä pois, se alkoi inistä korvani juuressa.

Hyttysen ininän lisäksi kuului mukava kevään ääni: sammakot kurnuttivat joen tulvalämpäreessä. Menimme varovasti lähemmäs katsomaan, ja totesimme, että heinittyneessä lammikossa kävi aikamoinen vilske. Yhtä lukuun ottamatta sammakot taisivat olla koiraita. Naaraat eivät olleet vielä ehtineet paikalle, joten mitkään lähestymisyritykset eivät herättäneet vastakaikua, ja joka kerta toiveikas kosija luovutti saman tien. Vain yksi pariskunta nökötti rauhaisassa syleilyssä.

Kun sammakoita tutkaili kiikareilla, niissä näkyi selviä yksilöllisiä eroja. Oli tasaisen ruskeita kavereita ja toisaalta taas leopardien tyyliin täplikkäitä. Yksi oli erityisen koristeellinen pilkkuineen, juovineen ja kirkkaine pohjaväreineen. Se oli myös porukan suurimpia.

Kovin pienet sammakot eivät näihin rientoihin osallistu. Sammakko kutee ensimmäisen kerran vasta noin neljävuotiaana. Ja jos elämässä on onni myötä, se voi saavuttaa jopa 15 vuoden iän.

Porttijoen sammakot olivat ”tavallisia” eli ruskosammakoita. Määritys käy helpoiten äänestä. Ruskosammakon soidinlaulu on kuorsaavaa kurnutusta, viitasammakon esitystä kuvaillaan pulputukseksi. Rupikonnan kutupuuhat alkavat puolestaan hiukan myöhemmin, ja konnan äänet ovat melko kovia korahduksia.

Sammakoita katsellessa on helppo kuvitella, että joukon suurimmat ja koreimmat urhot hurmaavat naaraat ja hoitelevat hedelmöityshommat. Näin se kai yleensä menee – tai sitten ei.

Vuonna 2004 julkaistun tutkimuksen mukaan ruskosammakoiden kutulammella saattavat muutkin koiraat päästä osingoille. Kun tehtävänsä suorittanut pariskunta on irrottautunut halauksestaan, paikalle rynnistävät sivulla kärkkyneet koiraat. Ne tarrautuvat mätimunaryppäisiin ja yrittävät parhaansa mukaan hedelmöittää niitä. Tutkimuksen mukaan ne voivat onnistua tässä varsin hyvin. Naaraiden mätimunaryppäille tehtyjen ”isyystestien” perusteella todettiin, että spermanluovuttajia saattoikin olla yhden sijaan useita. Eräässä lammessa enemmistö eli 84 prosenttia mätimunaryppäistä oli tällä tavoin, ikään kuin ryhmätyössä, hedelmöitettyjä. Kookkaimmat naaraat saattavat laskea jopa parituhatta mätimunaa, joten ei oikeastaan ole yllätys, jos yhden rouvan tuotoksissa riittää tekemistä useammallekin sulhaselle.

Tutkimus tehtiin Espanjassa Pyreneiden vuoristossa, mutta ehkäpä koiraiden hellittämätön into ei kuulu vain Välimeren kulttuuriin, vaan myös Suomen sammakkolammilla tapahtuu vastaavia temppuja. Tällaisen siittiösolujen joukkoluovutuksen myötä jälkeläiset ovat geneettisesti monimuotoisempia kuin jos naaraalla olisi vain yksi mätimunien hedelmöittäjä. Myös mätimunien hedelmöittyminen saadaan näin talkootyönä paremmin varmistettua.

Sammakoista voi lukea lisää netin Sammakkolampi-sivustolta.

 

 

 

jokikevätrupikonnaRuskosammakkosammakottoukokuutulvalampiviitasammakko

Tunne luontosi

Lähde retkelle metsään, suolle, merelle, kauas ja lähelle.
Tutustu, opi, ihastu ja voimaannu. Koe Suomen Luonto!