Vaivero on tänä keväänä kukkinut hienosti. Nimestään huolimatta se ei ole olemukseltaan vaivainen, ja luultavasti nimi tuleekin kasvupaikasta. Vaivero on karujen rämeiden asukas. Umpimetsässä tämä varpukasvi ei viihdy ollenkaan, ja usein se esiintyy samoilla paikoilla juolukan, suopursun ja vaivaiskoivun kanssa.
Valkoiset ruukkumaiset kukat ovat toispuoleisesti kiinnittyneet. Kukkarivistö on nuokkuva, viehkeästi kaartuva. Lehdet muistuttavat puolukan lehtiä, ja puolukan tapaan ne myös säilyvät talven yli. Tosin vaiveron lehdet muuttuvat syksyllä ruosteenpunaisiksi, jolloin ne antavat oman osansa soiden väriloistoon. Etenkin loppusyksyllä, kun puut ja pensaat ovat varistaneet lehtensä ja maisema on paljas, soiden reunoja pilkuttavat vaiverot tulevat kauniisti esille.
Kaikkialla Suomessa vaiveron kukintaa tai syysruskaa ei pääse noin vain ihailemaan. Levinneisyys painottuu Itä-Suomeen: Savossa, Karjalassa ja Kainuussa kasvi on yleinen, mutta etelärannikko ja Lounais-Suomi samoin kuin pohjoisin Lappi ovat melkeinpä vaiverotyhjiöitä. Tihein esiintymisalue jää linjojen Oulu-Kuusamo ja Himanka-Kymijoki sisälle, muualla kasvupaikkoja on hajanaisesti.
Vaivero on pohjoisen pallonpuoliskon havumetsävyöhykkeen kasvi, ja sen maailmanvalloitus ulottuu Venäjän yli Pohjois-Amerikkaan. Euroopassa levinneisyys ei veny pitkälle. Ruotsin puolella vaiveroa tavataan vain Tornionjokilaaksossa, ja ruotsiksi se tunnetaankin nimellä ”finnmyrten” eli suomenmyrtti. Lounaisimmat esiintymät jäävät Puolaan, missä vaivero on suojeltu harvinaisuus.
Mereinen ilmasto lauhoine syksyineen ja talvineen saattaa tuottaa vaiverolle vaikeuksia. Jos kasvi erehtyy kukkimaan jo syksyllä, siemensato jää saamatta. Tai ehkä sillä on muitakin sopeutumisongelmia?
Toisaalta Jaakko Jalaksen toimittaman Suuren Kasvikirjan III osassa (ilmestyi vuonna 1980) pohdiskellaan, ettei vaiveron nykyinen eurooppalainen länsiraja ehkä olisikaan ilmaston aiheuttamaa, vaan että vaivero ei vain toistaiseksi ole ehtinyt palata entisille jääkauden myllertämille asuinsijoilleen. Tähän viittaisivat vaiverosta tehdyt löydökset viime interglasiaalikauden kerrostumista Englannista. Ehkäpä muutaman sadan vuoden kuluttua näemme, miten vaiveron länttä kohti levittäytymisen on käynyt, ja silloin tiedämme aiheesta enemmän.
Vaivero ei taida olla yleisesti tunnettu kasvi missään, luultavasti siksi, ettei se tuota marjoja. Moni saattaa pitää sitä juolukkana tai vain katsoo sen ohi. Mutta kaunis se on, yksi suosikkikasvejani, ja kun kymmenkunta vuotta asuimme meren saarella Länsi-Virossa, sikäläisillä rämeillä kuljeskellessani kaipailin sitä monet kerrat. (Itä-Virossa vaiveroa kyllä esiintyy.)
Nykyisen Kuhmon-kotimme nurkilla vaiverosta ei ole pulaa. Taloa ostaessamme sen ympärille lohkaistiin emätilasta viiden hehtaarin tontti. Rekisteröinnin yhteydessä meidän piti antaa kiinteistöllemme uusi nimi. Mikä olisikaan paremmin sopinut rämeen reunalla sijaitsevan pientilan nimeksi kuin Vaivero.