Helteet laiskistuttavat, ja viime päivinä olen tyytynyt lähiretkiin. Olen kierrellyt pihamme niittylaikkuja ja katsellut kukissa pörrääviä kimalaisia. Parastaikaa kukkivista kasveista metsäkurjenpolvet, hiirenvirnat ja apilat näyttävät olevan kimalaisten suosiossa.

Hiirenvirna kukkii – ei tosin pihallamme, sillä kuva on otettu Virossa.

Hyönteisiä on hyvä tarkkailla lähelle tarkentuvien kiikarien avulla. Pari päivää sitten pääsin katselemaan pensaskimalaista, joka tavoitteli mettä niittynätkelmän kukasta. Se ei työntänyt kieltään kukkaan, vaan yritti purra reikää kukan sivuun. Kasville temppu ei tietenkään ole eduksi: sen sijaan, että kukka pölytetään, siihen järsitään reikä. Vaikutti kuitenkin siltä, ettei kimalainen saavuttanut oikotietä onneen, sillä muutamia kukkia roplattuaan se luovutti ja lensi tiehensä.

Kimalaiset saattavat pureksia myös kasvien lehtiä. Ne eivät syö eivätkä kiikuta lehtiä pesiinsä, nakertavat niihin vain pieniä reikiä. Sveitsiläiset tutkijat alkoivat selvittää syytä moiseen käytökseen, ja paljastui, että lehtien nakertelu kiihdyttää kasveja varhaiseen kukintaan. Stressaavien olojen on jo aiemmin tiedetty nopeuttavan kasvien kukintaa, mutta kimalaisten aiheuttama stressi oli uutta.

Tutkimuksen kohteeksi valittu tomaatti kukki kimalaisten käsittelyn myötä jopa 30 päivää etuajassa. Mustasinapin kukinta aikaistui 16 päivällä. Tutkijat jäljittelivät kimalaisten tekosia tekemällä itse kasvien lehtiin pieniä viiltoja, mutta vaikka sekin nopeutti kukintaa, vaikutus jäi kimalaisten puraisuja paljon heikommaksi. Joko kimalaisten syljessä on jotain tehoainetta tai niiden suorittamissa toimenpiteissä piilee jotakin muuta, mitä ei partakoneen terällä saavuteta.

Kokeileva puutarhuri voi tehdä pieniä reikiä tomaatin taimensa lehtiin ja seurata, antaako tällainen kiusattu taimi muita aikaisemmin satoa.

Tällaiseen hiukan väkivaltaiseen kasvin patisteluun kimalaiset turvautuvat silloin, kun ravinnosta on pula. Etenkin keväällä kukkijoita voi olla niukasti, ja siitepölyä tarvittaisiin munintaan ja toukkien ruokintaan. Hätä keinot keksii, tuumii kimalainen ja iskee leukansa lehteen.

Kimalaistietoutta lueskellessani huomasin toisen tutkimuksen, joka liittyi kurpitsoihin.

Kimalaiset hakevat mieluusti kurpitsoiden mettä, sen sijaan kasvin siitepöly ei ole haluttua. Pennsylvanian yliopiston tutkija Kristen Brochu kertoo, etteivät kimalaiset ole ainoastaan keräämättä kurpitsan siitepölyä, ne suorastaan vihaavat sitä. Kun kukasta mettä hakevan pörriäisen karvoihin takertuu väkisinkin hieman siitepölyä, siistimistoimet ovat perusteellisia. Kimalaiset kampaavat itseään jaloillaan ja pyyhkivät jalat puhtaiksi lehtiin.

Kurpitsan siitepöly on heikkolaatuista, minkä lisäksi se sisältää kemiallisia haitta-aineita. Kasvi ei ilmeisesti halua tuhlata siitepölyänsä kimalaisten ruokkimiseen. Jos kurpitsa voisi puhua, se ilmoittaisi jämerästi, että mesi saa luvan riittää.

Kimalainen kurpitsan kukassa. Kohta on siistiydyttävä.

Siitepölyn kehnous ilmeni tylyssä kokeessa, jossa kimalaispesiä ruokittiin eri ravinnoilla. Ne, jotka saivat villikasvien siitepölyä, odotetusti kukoistivat. Ne, jotka pakotettiin käyttämään kurpitsoiden siitepölyä, totesivat tilanteen toivottomaksi ja hylkäsivät tai tappoivat jälkeläisensä. Eivät pärjänneet myöskään ne pesät, joille tarjottiin sellaista villikasvien siitepölyä, johon oli sotkettu kurpitsan siitepölystä uutettuja haitta-aineita.

Niinpä tutkijat suosittelevat, että laadukkaan siitepölyravinnon takaamiseksi kurpitsan viljelijät kylväisivät pelloille tai pellon reunoille muitakin kukkivia kasveja. Monipuolisuus on hyväksi.

Kainuun ilmasto ei ole lämpöä rakastaville kasveille suosiollinen, joten kurpitsan viljelyni on nykyään vähäistä. Sen sijaan Virossa asuessamme puutarhassamme rehotti kymmeniä kurpitsoita – ja kimalaiset touhusivat innokkaasti niiden kukissa. Enpä silloin arvannut, että pörriäispoloiset joutuivat medenkeruunsa jälkeen ahkeroimaan myös itsensä puhdistamisessa.

Tällaista kurpitsasatoa tuli puutarhastamme Virossa.

Onneksi puutarhamme ei ollut mikään yhden kasvin peltolakeus Amerikan malliin, vaan pieni puutarha, joka pursuili kaikenlaisia kukkia. Kimalaisilla tuskin oli hyvälaatuisesta ja myrkyttömästä siitepölystä pulaa, ja niiden populaatiot vaikuttivatkin runsailta ja elinvoimaisilta. Kesän alussa pihamme voikukissa kävi huikea pörinä. Toisin kuin kurpitsat, voikukat ovat höveleitä siitepölytarjoiluissaan, ja niiltä kimalaiset saavat runsaasti hyvää siitepölyä juuri tärkeään aikaan, kun jälkeläisten kasvatuksen pitää päästä vauhtiin. Olisikin toivottavaa, että ihmiset suosisivat eivätkä suinkaan hävittäisi voikukkia.

Voikukkaniitty – ravintoa kimalaisille.

Pölytys onnistuu parhaiten silloin, kun hyönteinen pysyttelee mahdollisimman paljon yhden ja saman kasvilajin kukissa. Puhutaan pölyttäjien kukkauskollisuudesta. Niinpä monille kasveille on kehittynyt konsteja, joilla ne houkuttelevat joitakin aivan tietyn tyyppisiä pölyttäjiä ja toisaalta rajoittavat muiden hyönteisten vierailuja. Houkutukset ja rajoitukset ovat moninaisia. Esimerkiksi kukan rakenne vaatii pölyttäjältä erityisen pitkää imutorvea, tai kukka tuoksuu yöaikaan ja kerää luokseen vain öisin lentäviä hyönteisiä. Kämmeköissä tavataan merkillisiä erikoistumisia: neidonvaipat tarjoilevat mettä, joka aiheuttaa ampiaisissa juopumusta ja suoranaista riippuvuutta, kimalaisorho puolestaan matkii sekä kukkansa ulkoasulla että varsinkin tuoksulla kaskaspistäisten naaraita, jolloin pistäiskoiraat lentävät kukasta kukkaan yrittäen paritella niiden kanssa.

Suoneidonvaippa tarjoaa ampiaisille juopoteltavaa.

Kimalaisorho. Kukka huijaa kaskaspistiäiskoiraita.

Kurpitsan kukka on iso ja avoin ja näyttää sanovan kaikille tervetuloa. Mutta kuten todettu, sen siitepöly ei ole soveliasta kimalaisille. Ja tutkimusten mukaan kimalaiset ovat tarkkoja siitepölystään. Ne arvioivat siitepölyn proteiinien ja lipidien suhdetta kuin kemistit konsaan.

Sen sijaan eräille pitkäsarvimehiläisille ja niiden toukille kurpitsoiden siitepöly on vallan erinomaista ravintoa, ja nämä lajit ovatkin erikoistuneet kurpitsoiden pölytykseen. Kurpitsoiden alkukoti on Keski-Amerikassa, mutta viljelyn myötä niitä pölyttävät mehiläislajit ovat levinneet laajalti Pohjois-Amerikkaan. Eurooppalaisten puutarhurien onneksi kimalaiset voivat kuitenkin käyttää kurpitsoiden mettä, ja niinpä meilläkin pölytys hoituu. Saattaa kuitenkin olla, että pitkäsarvimehiläiset ovat esimerkiksi kokonsa tai muotonsa vuoksi tehokkaampia kurpitsan pölyttäjiä kuin pullukat kimalaiset. Onhan erikoistujilla aina erikoisosaamista.

Pölyttäjien houkuttelu ja torjunta vaatii kasveilta tasapainottelua. Pölyttäjiä pitää käydä tarpeeksi, jotta välttämätön ristipölytys tulee hoidettua, mutta liika on liikaa. Mitä tahansa koheltajia ei kaivata, sitä paitsi meden valmistus vie energiaa, ja rajansa siinäkin, paljonko siitepölyä voi uhrata pölyttäjien ravinnoksi.

Kurpitsat eivät ole ainoita kasveja, joissa on pölyttäjille haitallisia aineita. Esimerkiksi komealupiinin siitepöly aiheuttaa kimalaisille vastaavia lisääntymiseen liittyviä ongelmia. Alppiruusujen mesi voi taas olla mehiläisten ja maamehiläisten jälkeläisille myrkyllistä, mutta kimalaisiin se ei vaikuta. Myös kotimaisen alppiruusumme suopursun mesi on myrkyllistä, samoin suokukan.

Toisaalta haitta-aineita ei välttämättä ole tarkoitettu pölyttäjien karsimiseksi vaan kirvojen ja muiden kasvinsyöjien pään menoksi. Kasvi torjuu kimppuunsa käyviä syöjiä myrkkyjen avulla, mutta ei pysty estämään sitä, että samalla myrkkyjä erittyy meteen ja siitepölyyn.

Suomen Mehiläishoitajien nettisivuilta selviää, että joidenkin kasvien sisältämät pyrrolitsidiinialkaloidit voivat suurina määrinä tehdä hunajasta jopa ihmiselle myrkyllistä. Tällaisia hunajaa tärvääviä ja maksalle haitallisia kasveja ovat ainakin neidonkieli, jaakonvillakko ja punalatva. Suomessa kaikki kolme ovat ainakin toistaiseksi niin harvinaisia, ettei hunajantuottajilla ole niistä ongelmia.

Omassa kukkapenkissäni kasvaa neidonkieltä. Se on juuri aloittanut kukintansa ja näyttää olevan kimalaisten ykkössuosikkeja. Neidonkielen pyrrolitsidiinit ovat enimmäkseen siitepölyssä, eikä mesi ole ainakaan kimalaisille haitaksi.

Myrkyllistä hunajaa, jota saadaan esimerkiksi alppiruusuista, käytetään myös lääkinnällisiin tarkoituksiin. Annostelu on tietysti tarkkaa. Ja milläpä ihminen ei itseään päihdyttäisi, jos siihen vain tarjoutuu mahdollisuus. Mehiläishoitajien sivustolla kerrotaan, että esimerkiksi Nepalissa harrastetaan ”hulluhunajan” keräämistä villimehiläisten pesistä.

Neidonkieli.

alppiruusuthunajakasvimyrkytkimalaisetkurpitsatkämmekätmehiläisetmesineidonkielipölyttäjätsiitepölyvoikukka

Tunne luontosi

Lähde retkelle metsään, suolle, merelle, kauas ja lähelle.
Tutustu, opi, ihastu ja voimaannu. Koe Suomen Luonto!