Kuvat: Samuli Haapasalo

77/2020

Ensin juoksi yksi pitkin kuivakkaa oraspeltoa. Sitten ojasta nousi toinen supikoiran, kolmas ja lopulta supikoiria juoksi seitsemän pientä ”veljestä”.

Aurinko oli laskemassa. Poikaset huutelivat jännittävää, ohutta, metallista yhteysääntä keskenään – tuli mieleen hylkeen laulu. Emoa en nähnyt, Ehkä se kuitenkin ohjasi äänellään lähellä piilosta.

Paikka oli autiotalon lähellä. Ehkä supi pesi jonkun rakennuksen alla. Poikaset olivat kenties vielä pihapiirissään. Kuin pienet koiranpennut supit juoksentelivat hetken ihmeissään, kunnes hävisivät taas ojan kätköihin.

Poikuesupikoiravuosi luonnossa

Tilaa uudistunut Suomen Luonto!

Tunne luontosi ja tue luonnonsuojelua, tilaa lehti tai digilukuoikeus!