Vuonna 2021 Suomen maankäyttösektori, eli maankäyttö, maankäytön muutokset ja metsätalous, tuotti ensi kertaa enemmän kasvihuonekaasupäästöjä kuin varastoi niitä.

Merkittävä syy päästöpuolelle joutumiseen on metsähakkuiden kasvu. Luonnonvarakeskuksen mukaan vuonna 2021 metsiä hakattiin Suomessa kymmenen prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Ilmastopaneelin mukaan lisääntyneet hakkuut aiheuttivat yhdeksän prosentin kasvun kasvihuonekaasupäästöissä. Hakkuukertymän kasvu on osa Suomen kansallista metsästrategiaa: 2019 julkaistun strategian mukaisesti puun käytön lisääminen pienentää hiilinielua tulevalla kymmenvuotiskaudella. Sanna Marinin hallitusohjelman tavoitteena on, että Suomi on hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Metsähakkuiden kasvattaminen ja päästöjen vähentäminen samanaikaisesti on vaikea, ellei mahdoton yhtälö.

Maa- ja metsätalousministeriön julkaisema Suomen metsästrategia ohjaa metsien käyttöä. Analysoin Pro gradu-työssäni Suomen kolme viimeisintä metsästrategiaa, ja huomasin, että niiden toteutusta ohjaavat metsäteollisuuden tavoitteet ja päämäärät.

Metsästrategioiden kantava periaate on, että metsät ovat aktiivisessa ja monipuolisessa käytössä. Metsänhoidon päämäärä ja motivaatio on lisätä metsien tuottavuutta. Tämän lisäksi metsänomistajia kannustetaan yritysmäiseen metsätalouteen.
Talouspuheen kyllästyttämissä strategioissa suomalaisten ”hyvä metsäsuhde” eli esimerkiksi se, että kasvava määrä lapsia ja nuoria osallistuu metsäaiheisiin tapahtumiin, varmistaa metsien käytön hyväksyttävyyden. Ekologisesti kestävä kehitys on sisällytetty metsästrategioihin kattavasti, mutta toteutuksen suunnittelu on puutteellista, ja mittaristo toteutuksen arviointiin puuttuu osittain tai täysin.

Mittarit kuvaavat enemmän metsäalan yleistä kehitystä kuin strategian tavoitteita, tai vain yhtä osaa laajemmasta tavoitteesta. Myös Gaia Consulting Oy ja Pellervon taloustutkimus huomauttivat mittariston puutteellisuudesta tekemässään metsästrategian arvioinnissa. Monisyisiä tavoitteita, kuten ”Metsävarat ovat runsaat, terveet ja hyväkasvuiset” ei voi seurata yhden mittarin avulla (”Puuston vuotuinen kasvu talousmetsissä”), vaan muutoksen arviointi tarvitsee huolellisen analyysin.

Metsäbiotalous, eli teollisuus ja tuotanto, jossa hyödynnetään metsistä saatavia uusiutuvia materiaaleja kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti, on kasvattanut suosiotaan viimeisen vuosikymmenen aikana Suomen poliittisessa päätöksenteossa. Metsäbiotaloutta pidetään ilmastoystävällisenä vaihtoehtona fossiilisten polttoaineiden, kuten öljyn käyttöön perustuvalle talousmallille.

Juha Sipilän hallitus lanseerasi biotalouden yhtenä Suomen kärkihankkeista. Metsäbiotaloudessa suomalaisen metsän biomassoja hyödynnetään perinteisten tuotteiden kuten puun ja paperin lisäksi uuden teknologian avulla esimerkiksi kangaskuituihin ja lääkkeisiin. Metsäsektorin mukaan biotalous on taloudellisesti, ekologisesti sekä sosiaalisesti kestävä tie talouskasvuun ja suomalaiseen hyvinvointiin. Tähän liittyy myös näkemys, että metsäbiotalous on itseisarvoltaan kestävää koska se käyttää uusiutuvia luonnonvaroja talouskasvun ja hyvinvoinnin mahdollistajana.

“Riskinä on, että metsäbiotalous on vain uusi termi perinteiselle metsäteollisuudelle”

Mielestäni riskinä on, että metsäbiotalous on vain uusi termi perinteiselle metsäteollisuudelle, jonka on kritisoitu aiheuttavan metsäkatoa sekä luonnon monimuotoisuuden köyhtymistä. On siis hyvä pysähtyä miettimään, onko metsäbiotalous kestävää vain koska se voi korvata fossiiliset polttoaineet?

Suomen metsäala on jakautunut jyrkästi kahteen eri leiriin: metsäteollisuuden edustajiin ja luonnonsuojelun puolestapuhujiin. Näiden leirien näkemykset metsien käytöstä ovat vahvasti polarisoituneet, eikä toimivaa keskusteluyhteyttä ole toistaiseksi löytynyt. Suomen hiilineutraaliustavoitteen kannalta onkin merkittävää se, kuinka metsien käytön eri näkemykset saadaan sovitettua yhteen.