Olen eksynyt Jugoslaviassa, siis nykyisessä Kroatiassa. Kaupungin nimi oli Pula. Soitin sinne päästyäni heti kotiin vitsikkään puhelun, että terve, nyt olen Pulassa. Oli vuosi 1989, joten kännykän sijaan soitin puheluni niille erityisesti varatusta toimistosta. Vuoroaan piti odottaa noin vartti.

Pian olinkin ihan oikeasti pulassa. Palasimme matkakumppanini kanssa kaupungilta ostoksilta majapaikkaamme Adrianmeren rannalle. Se oli omakotitalo omakotitaloalueella, jossa oli kymmeniä samannäköisiä omakotitaloja vieri vieressä. Jo silloin toimi omanlaisensa airbnb-majoitus, tosin netin sijaan varaus tehtiin suoraan majoittajan kanssa rautatieasemalla.

Kuva: Wikimedia commons

Kävelimme näännyksissä heinäkuun helteessä pitkin Pulan katuja. Matkakumppanini, islantilainen Anna käveli edellä ja jupisi jotakin islanniksi. Syntyi riita, tiemme erosivat. Eksyimme molemmat tahoillamme.

Kiersin muutamaa korttelia ja päädyin aina samaan pisteeseen. Miten tämä voi olla näin vaikeaa? Huoli ystävästäkin kasvoi.

Oli pakko kysyä neuvoa. Paikalliset osasivat erittäin huonosti englantia, mutta puhuttelin silti kadun varressa autoaan rassannutta miestä. Hän osoitti peukalollaan selkänsä taakse ja sitten pohjoiseen ja selitti jotakin kroatiaksi. Siis idemmäs ja pohjoiseen? Löysin kuin löysinkin oikealle reitille, vaikka vieläkin kieltäydyin uskomasta, että suunta voisi mitenkään olla tämä.

Oikealle reitille oli päätynyt myös Anna. Hetken tuhisimme tahoillamme, mutta pian koko asialle jo pystyttiin yhteispohjoismaisesti nauramaan.

Anna ja minä suunnistimme Pulan kaduilla helteessä himmenneen näköaistimme varassa. Jos olisimme olleet lintuja, olisimme voineet turvautua myös kuulo- ja hajuaistiin sekä kykyymme aistia maan magneettikenttää. Linnuilla on lisäksi pään alueella magneettikiteitä, jotka reagoivat maapallon napoihin ja toimivat kuin kompassi.

Linnut harvemmin eksyvät, jos ei oteta lukuun täällä pohjolassakin silloin tällöin harhailevia eksoottisia vierailijoita, kuten vaikkapa kuningaskalastajaa, mehiläissyöjää tai sininärheä.

Ehkä suomalainen – saati islantilainen – silloisessa Jugoslaviassa oli jonkun mielestä myös sinne pyrähtänyt eksoottinen vieras.

Norjalaisen tutkimuksen mukaan miehillä on parempi suuntavaisto kuin naisilla. Naiset suunnistavat enemmän maamerkkien ja miehen ilmansuuntien mukaan.

Tutkimus paljasti, että syy löytyy aivoista. Aivojen magneettikuvaus kertoi, että miehet käyttävät suunnistuksessa aivojen hippokampusta, johon liittyy ympäristön hahmottaminen. Naisilla puolestaan aktivoituu päätöksentekoon ja työmuistiin liittyvä alue aivoista.

Tapamme hahmottaa tilaa on siis erilainen, ja tämä ero voi juontaa juurensa kauas ihmisen evoluutioon.

Ihmisen suuntavaistossa on kyse tilan hahmottamisesta sekä muistista, ei niinkään vaistosta. Voisi pikemminkin puhua suuntataidosta, jota voi opetella siinä missä vaikkapa juoksua tai kartanlukua.

Minullakin olisi vielä täysi mahdollisuus opetella virtuoosimaiseksi suunnistajaksi, joka voisi poiketa polulta, ottaa uuden kaupungin tuosta vain haltuunsa ja opettaa vielä lapsillekin, mitä suuntavaisto oikeasti tarkoittaa.

Meillä ihmisillä ei kuitenkaan ole tässä asiassa kyse elinehdosta, elämästä ja kuolemasta.

Jokunen vuosi sitten uutisoitiin siitä, miten kalat menettävät suuntavaistonsa merivesien kasvavan hiilidioksidimäärän vuoksi. Kalat tulevat ”humalaan” ja eksyvät, eivätkä enää löydä kotivesilleen tai tunnista saalistajia, selvisi tässä Australiassa tehdyssä tutkimuksessa.

Maailman meno huolestuttaa nyt enemmän kuin 1980-luvulla interrail-matkalla halki Euroopan islantilaisen Annan kanssa. Emme ajatelleet silloin, että junalla matkustaminen olisi ekologista. Se oli hauskaa – ja interrail niin 1980-lukua.

Anna oli ensimmäisellä ulkomaanmatkallaan Islannista, vähän yli 20-vuotiaana, minä toisellani. Oli sentään tullut jo nähtyä Torremolinos.

Nykypäivää on turha verrata menneeseen, mutta sinne on mukavaa palata muistoissa. Se on myös turvallista. Aina löytää takaisin kotiin.

Lue lisää suuntavaistosta Suomen Luonnon jutusta Suuntavaisto paranee harjoittelemalla.

Kehitä suuntavaistoasi

 

• Ota kartta mukaan niin metsäretkelle kuin kaupunkiretkellekin ja opettele lukemaan sitä. Harjoittele kartanlukua ensin tutussa ympäristössä.
• Keskipäivällä aurinko on etelässä, joten silloin on helppo selvittää ilmansuunnat.
• Metsässä voit suunnistaa myös muurahaispesien mukaan. Keko on yleensä puun rungon eteläpuolella.
• Kännykässä kätevästi kulkevat karttasovellukset ovat oiva apu, mutta alttiita teknisille ongelmille sekä akun loppumiselle. Mukana on hyvä olla myös paperikartta.