Matkan aikana olimme jo moneen kertaan pelänneet, ettemme pääsisi Porin Tahkoluotoon saakka. Toisaalta jo se, että uskaltaa toteuttaa unelmansa näin pitkästä tutkimusretkestä, on saavutus. Pääsimme lopulta päämääräämme 3.8. täysin suunnitellussa aikataulussa.

Viimeisillä Selkämeren etapeilla tuulet ja aallokko pysyivät yhtä päivää lukuun ottamatta miellyttävinä. Saimme jopa nauttia muutamista täysin tyynistä illoista ja aamuista. Haastetta toi kuitenkin rantautumis- ja leiripaikkojen löytäminen, sillä Rauman jälkeen loppuivat silokalliot. Rannat muuttuivat kivikkoisiksi sekä ruovikoiden peittämiksi, ja niitä täplittivät kesämökkien rivit. Olin jo ihastunut suojaiseen välisaaristoon Ahvenanmaan koillisosassa ja Kustavissa heti Kihdin ylityksen jälkeen, mutta kesämökkirivistöjen ilmaantuessa näkyviin muistin taas välisaariston realiteetit. Mökitetyt rannat eivät anna erämaista kokemusta, mikä itselle on tärkeää meloessa. Haluan olla luonnon keskellä, enkä meloa rakennetussa ympäristössä. Jos vapaata rantaa löytyikin, joutui lasikuitukajakit nostaa varoen rannoille. Telttapaikkojenkaan suhteen ei oltu liian vaativia, kunhan löytyi edes siedettävän tasainen alusta.

Tyyni ilta ja melonta auringonlaskuun.

Olkiluodon ydinvoimala oli yksi mielenkiintoinen ohitettava kohde. Erityisen kokemuksen ydinvoimalan ohittamisesta teki se, että sen lauhdevedet olivat nostaneet meriveden lämpötilaa huomattavasti, ja siksi tuntui kuin olisi melonut kylpylöiden kuumassa porealtaassa. Olin kyllä lukenut lauhdevesien lämmittävästä vaikutuksista, mutta en ollut käsittänyt sen nostavan veden lämpötiloja niin paljon.

Säpissä vietimme kaksi yötä tuulisen päivän takia, mutta se sopi, sillä meillä oli joka tapauksessa toistettavana Linkolan aikoinaan tekemä saarikävely. Tarvitsimme myös fyysistä lepoa pitkien melontaetappien jälkeen, sillä useat päivät olivat venyneet 10-12 –tuntisiksi, eikä kroppa ollut ehtinyt palautua kunnolla öiden aikana. Oli siis vihdoin aikaa antaa kropan levätä ja kirjoittaa päiväkirja ajan tasalle, lukea kirjaa, snorklata rakkolevämetsissä ja mutustella tuoretta ruokaa suoraan luonnosta; vadelmia ja mustikoita.

Tuoretta ruokaa suoraan luonnosta.

Loput matkasta meni joutuin ja nautimme viimeisiä öitä Outoorin saaren upealla hiekkarannalla.

Hiekkarannan kasviloistoa.

Kävimme myös Yyterin rannalla, jossa matkastamme tehtiin pieni haastattelu. Sen pääset katselemaan ja kuuntelemaan täältä.

Haikeus matkan päätöksestä valtasi mielen, kun lähdimme viimeiselle etapille kohti päätepistettä. Viimeisenä päivänä taivaskin tirautti itkua. Olo oli epätodellinen. Toisaalta oli mahtava tunne, että olimme päässeet päämääräämme ja voineet toteuttaa unelmamme täysimittaisesti. Toisaalta olisi halunnut jatkaa matkaa vielä vähän – uppoutua saaristoluontoon vielä muutaman viikon verran. Emme siis saaneet leirielämästä ja melonnasta tarpeeksemme tällä yli 50 päivän tutkimusretkellä! Ja vaikka retki on ohi, työ kerätyn aineiston parissa jatkuu. Tuhannet havainnot on siirrettävä havaintovihoista sähköiseen muotoon, jonka jälkeen tuloksia pystytään vertaamaan Likolan suuren meriretken tuloksiin. Tulokset on vielä jalostettava tieteelliseksi artikkeliksi.

Sateesta huolimatta hymy on herkässä.

Saaristosta löytyy edelleen paljon tutkittavaa, joten tämä meloen tehtävä tutkimusretki ei jää viimeiseksi. Inspiraatio on kuin majakka, joka ohjaa elämän merellä navigointia oikeaan suuntaan. Meille tietä ovat viitoittaneet jo pitkään saaristoluonnon tutkijat; niin nykyiset kuin jo edesmenneet. Minulle elämä saaristossa, retkeily saarten sokkeloissa ja selkävesillä sekä työnteko saariston eteen ovat väyliä, joita aion jatkossakin seurata.

Kaksi onnellista tutkimusmelojaa määränpäässään.

merimelontaretkimelontaSaaristosaaristotutkimussuuri melontaretki

Tilaa Suomen Luonto!

Puhtaan luonnon merkitys hyvinvoinnin edistäjänä on entisestään korostunut koronavirusepidemian hankaloittamassa arjessa.
Tilaamalla Suomen Luonnon tuet Luonnonsuojeluliiton työtä suomalaisen luonnon hyväksi.
Tilaa nyt kotiin kannettuna tai diginä!