Hankimme kyytipalvelun itsellemme ja tavaroille lähtöpaikalle Saloon. Auto täyttyi erilaisia pussukoita ja nyssäköitä. Ja ne piti kaikki saada mahtumaan kapeisiin kajakkeihin sisälle. Vaikka yleensä pakkaaminen hoituu rutiinilla, on lähes 20 päivän ruokamäärän ja viiden päivän vesien sekä kaikkien muiden tarpeellisten tavaroiden mahduttaminen kajakkiin kuin pelaisi tetristä. Jokainen pienikin kolo on saatava täytettyä ja otettava hyötykäyttöön!
Olemme olleet kahden hengen tutkimusretkitiimi käytännössä tapaamisestamme asti, yli kymmenen vuotta. Meille on muodostunut selkeä ja toimiva työnjako kummankin mielenkiinnon ja osaamisen mukaan. Panu vastaa tieteellisen tutkimustyön suunnittelusta ja tuloksia esittelevien artikkeleiden kirjoittamisesta. Kumpikin osallistuu matkalla leirielämän välttämättömyyksiin, kuten leirin pystyttämiseen ja ruoanlaittoon. Minulla on varuste- ja ruokahuollon lisäksi kontollani turvallisuusasiat. Siksi vielä ennen kajakkien vesillelaskua tarkistin sääennusteen ja sen, että kajakin kannella oli helposti käden ulottuvilla varamela ja pumppu. Hellekeli puristi hikipisaroita ohimoille, joten kuivapuvut päätettiin rullata kajakin sisään odottamaan kylmempiä kelejä.
Kajakit uivat syvällä ja olivat hitaita ja raskaita meloa, mutta onneksi myötätuuli siivitti matkaa koko ensimmäisen päivän ja osin myös toisena päivänä. Vettä kuluu helposti kuumalla kelillä neljä litraa päivässä, ja ruokaakin kilon verran, joten kajakin paino myös kevenee äkkiä – kunnes vedet taas täydennetään seuraavalta sopivalta vesipisteeltä. Painava kajakki on myös haasteellinen rantautuessa; on varottava ettei kajakki tai oma selkä mene nostellessa hajalle. Pyrimmekin pakkaamaan ja purkamaan osan lastista jo rantavedessä, jotta kajakki on helpompi saada rannalle.
Salosta lähtiessä kuulimme kannustavaa ulvontaa vastarannalta. Jotkut olivat noteeranneet lähtömme. Meloimme Kemiönsaaren ja Salon väliin jäävää salmea pari päivää tehden samalla lintulaskentoja. Merivesi oli sisäsaaristossa vähäsuolaista, sameaa ja ruskeaa. Odotin jo pääseväni ulkosaaristoon kirkkaampien vesien äärelle; sielunmaisemaani ulkosaariston viimeisille jääkauden silottamille kallioluodoille.
Jo ensimmäisinä päivinä huomasimme matkaavamme eri ajassa ja ympäristössä kuin Pentti Linkola vuonna 1974. Rantoja reunusti kesämökkien rivit ja vesillä pauhasi meluavia vesiskoottereita. Näimme jo ensimmäisen päivän aikana kymmenkunta merikotkaa, kun Linkola näki niitä saman verran koko 7 viikon aikana. Ruovikot olivat nielleet sisäänsä ennen avoimena olleita tiiraluotoja ja linnut kaikonneet. Kaulushaikara sen sijaan on hyötynyt ruovikoista ja niitä kuulimme kolmessa paikassa ensimmäisen päivän aikana. Kaulushaikaroita Linkola ei havainnut. Myös valkoposkihanhia, kanadanhanhia ja merimetsoja näimme rannoilla, toisin kuin Linkola perheineen.
Vähitellen manner ja isot metsäiset saaret jäivät taakse. Maisema muuttui pienempien ja vähäpuustoisempien luotojen kirjomaksi. Tuntui, kuin olisi enemmän tilaa hengittää. Saariston avautuessa keskityin yhä enemmän navigointiin, jotta jokainen Linkolan havainnoima saari tulisi tutkittua. Panu huolehti lintuhavaintojen tekemisestä ja kirjaamisesta. Kiikkerästä kajakista kiikarointi pienessäkin aallokossa voi olla haastavaa, ja siitä saa pitemmän päälle huonovointisuutta, vaikka muuten kajakissa en ole kokenut merisairautta kovassakaan aallokossa. Rantauduimme samoille saarille kuin Linkola aikoinaan voidaksemme havainnioda lintuja yhtä tehokkaasti, ja havainnoistamme tulisi vertailukelpoisia Linkolan keräämään aineistoon nähden.
Mieli on iloinen. Tämä retki tulee jatkumaan vielä monta viikkoa, eikä lopu ihan heti kesken!