Muutin pari viikkoa sitten ja kävin hyvin lähellä hermoromahdusta. Yöunet menivät, sydän hakkasi ja itketti! Ahdistus tuli tavarasta, jota oli kertynyt kosteaan kellariin laatikko- ja säkkikaupalla.

Tuntui, että olen vetänyt perässäni koko aikuisikäni kuormaa, jolla en tee ilmeisesti mitään mutta josta ei voi kevein perustein luopuakaan.

Oli lasten 20 vuotta sitten tekemiä käsitöitä (paljon!) sekä vaatteita, koulukirjoja, piirustuksia, vihkoja, palapelejä, pehmoleluja (paljon), mattoja, Aku Ankkoja, vanhentunutta tai toimimatonta elektroniikkaa, risoja huonekaluja (jotka joskus korjataan)…

Lisää tavaraa oli asuinhuoneissa. Availin yläkaappeja ja kummastelin mitä kaikkea niissä oli.

Kuin tilauksesta satuin huomaamaan Suomen ammattijärjestäjät ry:n Kuinka paljon on tarpeeksi -tapahtuman, joka pidettiin 21.1. Pelastusarmeijan tiloissa Helsingissä.

Tunsin kaipaavani kovin järjestäjää eikä pelastava armeijakaan haittaisi.

Ammattijärjestäjät ovat henkilöitä, jotka menevät kotiin auttamaan ihmisiä pääsemään eroon turhasta tavarasta ja saamaan huushollinsa järjestykseen. Porukka ei moralisoi eikä kauhistele. Se ymmärtää.

Miksi meillä on niin paljon tavaraa?

”Siksi että elämme yltäkylläisyydessä”, tutkija ja ammattijärjestäjä Ilana Aalto vastaa.

”Meillä on tavaroita kuin entisajan ruhtinailla, mutta meiltä puuttuu niistä huolehtiva palvelusväki.
Siksi meillä on niin raskasta. Huolehdimme tavaroista yksin ja kaksin, kun ennen siihen oli käytettävissä koko hoviväki.”

Tavarapaljoudesta seuraa, että tavarat alkavatkin pyörittää meitä. Aika menee tavaroiden siirtelyyn paikasta toiseen ja siivoamiseen. Kuinka moni äiti on esimerkiksi mopannut isän ulos lasten kanssa, jotta voisi jäädä rauhassa siivomaan? Samalla äiti on siivonnut itsensä pois hyvistä hetkistä ja läsnäolosta.

Tavaraa tulee meille monesta tuutista. Lähes kaikki ovat lähteneet kotoa yhden kassin kanssa. Seuraavassa muutossa kamaa on jo peräkärryllinen ja sitä seuraavaan tarvitaan muuttoauto.

”20 vuotta sitten taiteilija Outi Liusvaara laski teokseensa Kotiarkeologia pienen yksiön tavarat. Niitä oli silloin 6128″, Aalto havainnollistaa.

”Elintasomme on noussut 20 vuodessa, asunnot ovat kasvaneet, lapsia on syntynyt. Nyt kaksilapsinen perhe saattaa omistaa jo 100 000 tavaraa.”

En ruvennut laskemaan kotini tavaroita enkä tilannut ammattijärjestäjää. Käärin hihani ja ryhdyin ponnekkaasti toimeen.

Lapset tulivat talkoisiin ja siinä kouluvihkoja selaillessa vierähtikin jokunen ilta. Sukulaismies sai rullata Kierrätyskeskuksen ja Sortti-aseman väliä ja niin pino toisensa jälkeen kutistui.

Kertarysäys vapauttaa, mutta ei täysin. Varastoon jäi vielä laatikoita, jotka ”pitää käydä läpi”. Eikä mieli ehtinyt ihan mukaan. Aika ajoin käy mielessä, olisiko se ja se tavara pitänyt sittenkin säästää.

Tavaroista luopuminen ei ole helppoa. Ne näyttävät pitävät meistä kiinni.