Traktori kynti yli viiden sentin hangen alla olevaa sänkipeltoa talveksi. Iso teeriparvi ihmetteli kummallista toimitusta. Jäin tätä kuvatessa miettimään, olisiko tuo uusi ja hyvä, vaihtoehtoinen ajankohta maan muokkaukseen hiilinielun pitämisen ja eri kasvihuonekaasujen sitomisen kannalta.
Kuvat: Samuli Haapasalo
Tässä metsien keskellä olevalla virolaisella pellolla tapahtuu aina. Olen nähnyt siinä iltahämärissä ilveksen. Olen kertonut kurjista pimeässä: silmä tunnisti linnut nopeissa ryntäilyissä kuin hahmottomina juoksentelevina aaveina. Varpuspöllö ja helmipöllö ovat pellon laidan haavikoissa vihellelleet ja huudelleet tunnelmallisesti aamuhämärän rikkumattomassa hiljaisuudessa. Tämä on myös pikkujoutsenten muuttomatkan maailmaa. Kerran näin jopa 40-päisen teeriparven pellolla.
Teeriä näin nytkin, viime viikolla, aika erikoisessa ympäristössä. Pelto oli peittynyt kaksi yötä varhemmin runsaan viiden senttimetrin lumeen. Matalalta vielä suuntautuvassa iltavalossa traktori kynsi lumista peltoa. Ja kyntöä ihmetteli lähietäisyydeltä aika iso teeriparvi, noin 30 lintua. Ne pyrähtivät välillä kynnöksellekin.
Pelto on varmastikin joskus raivattu suosta. Teeret pitävät sitä edelleen soidinpaikkanaan. Viljan korjaamisen jälkeen syksyllä sänkipellosta on saanut syödä, pitää vähän syyssoidintakin. Nyt tuo pinta kääntyy mullan ja pian taas uudelleen lumen alle. Ympäröivät metsät ovat suuret ja syrjäiset.
Teeret ilmestyvät taas jo varhain keväällä aloittamaan soidintaan. Maisema on silloin kuin puuton suolakeus kiiltävän hangen pinnan alla.
Samalla jään miettimään, miten peltojen muokkauksen sovittaminen mahdollisimman lähelle lumen tuloa ja pintaroudan jäätymistä – tässäkin jopa lumipeitteen aikaan – vaikuttaisi pellon hiili- ym. nielun säilymiseen ja kasvamiseen eli siihen, että maaperä keräisi ja pitäisi tallessa kasvihuonekaasuja joitain muita viljelymenetelmiä paremmin. Yksi osaratkaisuko? Ehkä.
