Tuomet kukkivat, jokirannassa loistelevat rentukkakimput, ja kaikkialla vallitsee heleä vihreys – toukokuu kääntyy lopuilleen. Huima, sykähdyttävä kuukausi, jolloin tapahtuu paljon.
Kainuussa toukokuun ensimmäinen viikko on usein vielä talvinen, ja näin oli tänäkin vuonna. Upottavaa lumisohjoa taisi olla jopa tavallista enemmän, ja vaikutti siltä, että metsään pääsy menee myöhäiseksi. Sää kuitenkin lämpeni yhtäkkiä, ja lumet sulivat ällistyttävää vauhtia.
Porttijoen tulvaa Hiidenportin kansallispuistossa.
Talven jälkeen tuntuu aina hienolta kulkea luonnossa jalan. Kävellä ja nauttia suojelualueiden kauneudesta. Vanhat metsät, suot, joet, purot ja lammet muodostavat elävän ja vaihtelevan mosaiikin, johon ei koskaan kyllästy. Vedet tulvivat, muurahaispesät kuhisevat ja rahkasammal tuoksuu. Tekee mieli heittäytyä auringon lämmittämälle etelärinteelle kuuntelemaan leppälinnun laulua. Jossakin kukkuu käki, metsäkirvinen venyttää säettään ja järripeippo ryystää… Valoisaa aikaa on melkein vuorokauden ympäri.
Toukokuuta Hiidenportin Kovasinvaaralla.
Katseltavaa ja kuunneltavaa riittää myös omalla kotipihalla. Toukokuisessa luonnossa eletään kohtaamisia, jotka tähtäävät elämän jatkumiseen. On omistautumista ja omistamisen halua, ja pakahduttavat tunteet voivat olla raisuja tai herkkiä, helliä tai riehakkaita. Sammakot rynnistävät kylätien takana olevalla kutupaikalleen, missä ne tempautuvat keskinäisiin syleilyihin. Suolammelta kuuluu muuttomatkaltaan palanneen kaakkuripariskunnan kiihkeätä mekastusta. Mustarastaskoiraat ottavat raivokkaasti yhteen; kynsimis- ja nokkimiskamppailussa noustaan hetkittäin korkealle ilmaan. Käpytikka mahtailee rummuttamalla talomme irtonaista nurkkalautaa niin että pärinä käy. Suruvaippapariskunta nököttää halkopinolla siivet supussa, hartaasti toisiinsa kiinnittyneinä. Kimalaiskuningattaren rakkauselämä sujuu toisin, sillä sen puoliso menehtyi jo syksyllä, ja nyt rouva omistautuu yksinomaan jälkeläisilleen.
Sammakko kosiomatkalla.
Suruvaipat intiimisti.
Tontillamme majailee myös viirupöllöpariskunta, joka pesii jo neljättä vuotta Riston laittamassa pöntössä. Ilmeisesti pöllöjen suhde on vakiintunut eikä kilpailevia naapureita ole, joten soidinhuhuilua ei tarvitse harrastaa. Mutta tunteet ne ovat hiljaisillakin, ja eräänä päivänä huomasimme, että niinpä taas pöntöstä pilkottaa hautovan emon pyrstö. Ja me jo ehdimme miettiä, ovatko pöllöt kuolleet, kun niitä ei koko talvena näkynyt eikä kuulunut!
Muutama päivä sitten pöntön suulle ilmestyi untuvainen poikanen. Poikaset käyvät ensin maailmaa kurkistelemassa ennen kuin rohkaistuvat jättämään pesänsä. Tänä keväänä pöllöillä ei ole ollut pulaa ruoasta, sillä myyriä on ollut hyvin.
Kurkistus maailmaan.
Pihaelämän tutkailu ja metsäretket riittäisivät mainiosti toukokuun ohjelmaksi, mutta välillä pitää ahertaa kasvimaalla. Onneksi se ei ole ikävä velvollisuus, päinvastoin. Siementen itämisiä ja taimien kasvua on hauska seurata – ja samalla voi katsella vaikkapa kasvimaan kukissa vierailevia perhosia tai kimalaisia. Kasvihuoneella hääriessäni saan seurakseni siellä trooppisesta lämmöstä nauttivan sisiliskon.
Sisilisko kasvihuoneen aurinkokylvyssä.
Parastaikaa vallitsee hieman ankea kylmä kausi. On ollut useita hallaöitä, joita saattaa jatkua kesäkuun puolelle. Talomme viileni jo niin paljon, että uunia piti ruveta lämmittämään uudestaan.
Sarvijaakko.
Mutta kesä tulee vääjäämättä, ennemmin tai myöhemmin, ja sitten myös hyönteiselo vilkastuu. Sarvijaakon ja havupuunkantojäärän olemme jo tavanneet, kukkajäärien aika on vasta edessä. Vielä en ole nähnyt auroraperhosta; se ilmestyy pihaamme yleensä juuri kevään ja kesän kynnyksellä.
Olisiko juuri auroraperhonen kesän merkki?
Ehkä sitäkin varmemmin kesän alkamista kuuluttavat hyttysten ja mäkäräisten pilvet.