30/2025

Tumma repolainen, tummanakin, on kuitenkin ”tavallinen” kettu eli punakettu, ei mustakettu, joksi kutsutaan ketun mustaa värimuotoa, jota esiintyy lähinnä Amerikassa ja Siperiassa. On myös melko mustia kettuja, joilla on vaalea ristinmuotoinen kuvio selässä. Hopeakettu -nimi on myös tuttu. Se on yksi ketun värimuoto. Sinikettu taas viittaa naalin yhteen harvinaiseen värimuotoon.

Kettu on komea, ja kaunis koiraeläin. Ketun määrä täällä pohjoisessa on kuitenkin ihmisen vaikutuksesta kasvanut ylisuureksi. Ilmastonmuutos on ulottanut ketun levinneisyysaluetta pohjoiseen arktiselle alueelle. Kaatopaikat ja pihoilta saatu ravinto ovat voimistaneet kantaa koko maassa.

Ketun kannan runsaus aiheuttaa ongelmia esimerkiksi lukuisille lintulajeille. Kettu tyhjentää lintujen munapesiä ja saalistaa vielä lentokyvyttömiä poikasia.

Kettuja on poistettu kiljuhanhien pesimäalueilta, jossa ne ovat uhkana Pohjolan kiljuhanhen erittäin uhanalaisen kannan pesimisen onnistumiselle.

Myös naalin vähentymiselle kettu on ollut yksi iso syy. Nyt norjalaisvetoisella naalien suojeluohjelmalla on onnistuttu siirtoistutuksin palauttamaan naalikantaa sen luontaisille levinneisyysalueille. Samalla taitavalla talviruokinnalla, jossa estetään isomman ketun pääsy ruoka-automaatin aarteisiin, tuetaan naalia. Pienempi naali onkin oppinut käyttämään ruokinta-automaatteja erityisesti huonoina myyrä- ja sopulitalvina.

Suojeluohjelmalla on saatu hyviä tuloksia. Naali pesii taas omilla vanhoilla monilla joihinkin vuosikymmeniä tyhjinä olleilla tai ketun valtaamilla pesäkummuilla pohjoisen Norjan, Ruotsin ja Suomen tundra-alueilla. Se on hieno juttu. Toivottavasti naalin paluu jää pysyväksi.

Jos ravintoketju ei toimi luontaisella tavalla, vaan häiriintyy, jossain kohden syntyy helposti isojakin ongelmia. Kun sutta on Suomessa vain noin 300 yksilöä, ketulta puuttuu laajoilla alueilla ravintoketjun suurempi lenkki, joka säätelisi sopivasti ketun määrää.

Palaan otsikkoon. Kuvaamani tavallista kettua selvästi tummempi kettu ei siis ole saman lajin eri värinen mustakettu, vaan ketun tummempi yksilö, jolta lisäksi puuttuu myös hännänpään niin tunnusomainen valkoinen väri. Tulevaisuudessa voi joutua Suomessakin olemaan tarkkaa sakaalin hoksaamiseksi eroon ketusta.

hopeakettukettumusta kettunaaliPohjolan kiljuhanhipunakettutumma kettuvuosi luonnossa

Tilaa Suomen Luonto

Opi tuntemaan luontosi ja tue sen suojelua!
Suomen Luonto digitilauksen ensimmäinen kuukausi nyt 1 €!