89/100

Juuri näinä päivinä viime syksynä kuljin Ruijassa Varanginvuonon rannoilla. Olin siellä aivan kaamoksen alla. Päivä oli lopuksi vain tunnin parin mittainen. Kuvata saattoi kuitenkin hyvän tovin niin ennen auringonnousua kuin sen jälkeenkin. Palkintona näiltä päiviltä on varsin erikoinen valo, kun pilvet sopivasti rakoilivat. Ja jos osuu revontulien aikaan, ”taivhanvalkioiden” loimua voi kuvata maisemassa vielä illalla ja yöllä.

Muutama nisäkäskin tulee Varangilla aina vastaan. Saukko, johon törmää paljon harvemmin kuin jälkien perusteella toivoisi, osui nyt kohdalle. Aivan Mortensnesin kivipaatisen seidan lähellä on vuoroveden vuoroin täyttämä ja vuoroin unohtama lahden poukama. Laskuveden aikana sen poistuva vesi virtaa kuin puro rakkolevästöllä. Ja eikös siinä ollutkin lutraamassa saukko, joka aluksi ei tuntunut kiinnittävän minuun juurikaan huomiota.

Saukko heittäytyi selälleen. Se vaikutti hyvin tyytyväiseltä elämäänsä.

 
Toki saukko etsi samalla syötävää, mutta hauskinta havainnoissani oli, että se tuntui leikkivän itsensä kanssa, nauttivan makoilusta rakkolevillä ja peuhaamisesta matalassa vedessä. Saukko telmi edestakaisin juosten ja heittäytyi välillä selälleen kuin päivää paistattamaan, vaikka kaamokseen laskeva aurinko tuskin hirveästi lämmitti sen turkkia.

Vartin sain saukkoa seurata, sen jälkeen kadotin sen näkyvistäni, kun se pulahti uimareissuun. Toki kamerassa piti käyttää aika korkeaa herkkyyslukua, mutta nautin kovasti tästä hetkestä kauniissa kaamokseen hämärtyvässä vuonomaisemassa.

Välillä saukko pani kunnon juoksuksi. Juoksutyyli kertoo suvunkin: näätäeläimiä.