51/100

Ehkäpä virvatuli eli aarnivalkea sopii juhannukseen. Kuvankin virvatulen olen tavoittanut juhannuksena. Usein virvatuli mainitaan sinertäväksi. Tämä virvatuli vastaa kuitenkin totuttua tulen väriä ja on kuvattu niityllä. Siellä virvatulia ei yleensä esiinny.

Ja vaikka nimesin tulen virvatuleksi, on aika paljastaa, että olen juuri ennen kuvan ottamista tehnyt nuotion juhannustuleksi kosteaan heinikkoon. Kun kuvasin syttyvän tulen hieman pidemmällä objektiivilla, näyttää siltä kuin tuli olisi selittämättömästi irrallaan heinikossa.

Kuitenkin heinäkasvuston pohjalla on rutikuivaa puuta ja syttynä palanen tuohta, joka leimautti liekit hetkessä korkeiksi ― ennen kuin heinäkään oli laonnut ympäristöstä. Vaikutelma irrallaan häilyvästä virvatulesta syntyi vahingossa ja antoi tilaa mielikuvituksen lennolle.

Kansanperinteessä virvatulet elävät kaikialla maailmassa eri kulttuureissa ja niistä on noussut paljon perinnetietoa. Eino Leinonkin runossa Nocturne esiintyy virvatuli.

Ilmatieteen laitoksen nettisivuilta löysin oheisen, alkuosastaan yllättävänkin kansatieteellisesti luodun määritelmän. Loppuosassa virvatuli kuvataan kuitenkin yhden tieteellisen selityksen keinoin:

”Virvatulet eli aarnivalkeat ovat tulia tai valonlähteitä, joita havaitaan yleensä pimeässä asumattomilla alueilla lähellä maan- tai vedenpintaa tai aivan pinnassa. Virvatuli on muodoltaan liekin kaltainen. Soilla havaittu sininen tai vihertävä liekki johtuu tieteellisen selityksen mukaan suokaasuista (metaani), joita syntyy eloperäisen aineksen lahoamisesta. Liekit ovat ilmeisesti kylmempiä kuin tavallinen tuli, eivätkä polta ympäristöään.”

Kerran olen nähnyt virvatulen! Se sattui Haukivuorella, Kyyveden pohjoisilla matalilla lahdilla. Vedin puista soutuvenettä Suovunselän heinikossa kahluusaappaat jalassa, kamera kainalossa ja hiki ihon pinnassa. Yhtäkkiä vieressäni humahti niin voimakkaasti, että suorastaan pelästyin. Kuitenkin näytti siltä, mitä Ilmatieteen laitoksen selityksen lopussa sanotaan: matalan mutaisen lahden pohjasta purkautui ― ehkä liikkumiseni vuoksi ― metaania, joka humahti tai jopa hulmahti ilmoille ja näkyi hetken tulenomaisena väreilynä — virvatulena. Sana virvatuli viittaa väreilyyn, häilyvyyteen ja lepattamiseen.

Tuosta virvatulesta minulla ei ole kuin elävä muistikuva, ei valokuvaa. Siksi tyydyn nyt tänä juhannuksena tähän virvatulta kovasti muistuttavaan kuvaan ja toivotan kaikille 100 päivää luonnossa -ystävilleni rauhallista ja luonnonläheistä juhannusta!

Metsäruusu.

Juhannuksen valoisaan yöhön ojennan lukijoille katsottavaksi vielä kaksi kuvaa juhannusruusuista. Toinen on perinteinen metsäruusu ja toinen valkoinen puutarhasta. Ja tyynyn alle voi juhannuksena hakea omia haluamiaan kukkia!

Valkoinen ruusu puutarhasta.