Vuosia sitten kannoimme äitini kanssa lähimetsästä haetun joulukuusen tupaan. Se oli komea ja tuuhea. Kun aloimme koristella puutamme, paljastui oksien kätköstä aivan rungon vierestä luonnon oma, upea koriste: pieni taidokkaasti 
rakennettu linnunpesä. Se sai jäädä kuu
seen ja sitä ihastelivat kaikki jouluvieraatkin.

Jäi kuitenkin arvoitukseksi, mikä lintulaji pesässä oli poikasiaan kasvattanut.

Eri lajit tekevät tunnusomaisia pesiä, jotka harjaantuneet harrastajat tunnistavat vaikkapa höyhenvuorauksesta tai sen puuttumisesta.

”Esimerkiksi pajulinnulla ja tiltaltilla on uuninmuotoinen pesä vuorattu höyhenillä, mutta niiden lähilajeihin kuuluvalta sirittäjältä vuoraus puuttuu”, sanoo erikoistutkija Juha Tiainen Luonnonvarakeskuksesta. Hän on rengastanut lintuja ja käynyt sadoilla ellei tuhansilla linnunpesillä.

Pesänrakennuspuuhat ovat juuri nyt monella lajilla kiivaimmillaan, mutta pesintäkausi on alkanut jo helmi–maaliskuussa esimerkiksi käpylinnulla ja korpilla.

”Lisääntymiskausi määrittää pesänrakentamisen aloittamisajankohdan. Osalla lajeista siihen vaikuttavat päivän pituus ja sääolot, osalla ajoitus on geneettisesti säädeltyä.”

Linnuilla on niin sanottu sisäinen kello, joka ajastuu valon määrän muutosten mukaan. Kun ajastumisesta on kulunut tietty aika, lintu alkaa pesiä.

”Siinä on kuitenkin yksilöllistä muuntelua riippuen sääoloista ja ravintotilanteesta. Pesänrakentaminen ja etenkin muniminen ovat linnuille suuria ponnistuksia, joten ulkoisten puitteiden pitää olla kohdallaan.”

Yksilösuorituksia ja yhteispeliä

Kun koiras on vallannut reviirin, saapuu naaras. Se tutkii ja testailee mahdollisia pesäpaikkoja. Kun sopiva, suojainen soppi löytyy, alkaa itse rakentaminen. Näin toimivat useimmat lajit, mutta poikkeuksiakin on.

”Esimerkiksi töyhtöhyyppäkoiraat saapuvat huomattavasti ennen naaraita. Koiraalla on siten hyvin aikaa kuopsutella useita pesäaihioita, joita se esittelee myöhemmin saapuvalle naaraalle. Naaras valitsee mieleisensä ja viimeistelee pesän sopivaksi.”

Myös peukaloisen koiras rakentaa useita pesäpalloja. Niistä naaras valitsee sopivimman ja aloittaa sisustuspuuhat.

Kuhankeittäjä punoo korimaisen pesänsä heinistä, koivun tuohen hilseestä ja hämähäkinseitistä. Kuva: Jussi Sihvo

Useilla lajeilla kuten pääskyillä ja varpusilla sekä koiras että naaras osallistuvat rakentamiseen.

Kokonaan naaraan nokassa rakennustyö on uunilinnuilla kuten pajulinnulla ja tiltaltilla.

”Koiras vain saattelee ja vahtii naarasta muiden koiraiden ja petojen varalta.”

Uunilintujen pesät ovatkin rakenteellisesti vivahteikkaimpia rakennelmia lintujen arkkitehtuurissa. Pajulinnun uunimainen maapesä koostuu kuivista heinänlehdistä punotusta ulkorakenteesta, johon kuuluu myös katto, sekä höyhenvuorauksesta, josta voi muodostua jopa oviverho kulkuaukolle.

Useilla lajeilla sekä koiras että naaras osallistuvat rakentamiseen.

Myös kuhankeittäjän ja rytikerttusen heinistä punotut pesät sekä pussitiaisen roikkuva pussi ovat taidokkaita.

Eniten yksittäisiä osasia on pyrstötiaisen pesässä. Yhden pesän on laskettu koostuvan noin 3700 palasesta, joista 600 oli hämähäkin munakoteloita.

Pussitiaisen huopamainen pesä on usein vuorattu osmankäämin siementen nukalla. Kuva: Pekka Komi

”Ainekset ovat pieniä, joten yhteen pesään uppoaa valtavan paljon tavaraa.”

Pyrstötiaispari on siis tehnyt ainakin 3700 pesäaineksien hakulentoa ennen kuin pesä on valmis.

Monen muun lajin tapaan pyrstötiainen sitoo osaset yhteen syljellään.

”Ei voi kuin ihmetellä, miten pienestä linnusta erittyy niin paljon sylkeä”, Tiainen toteaa.

Tarkoituksenmukainen pesä

Pesän voi tunnistaa lajikohtaisesti rakenteesta ja materiaaleista. Yleisesti pesät koostuvat oksista, heinien korsista ja kuivuneista lehdistä, sammalesta, jäkälästä, maasta, savesta, hienoista juurista, karvoista, höyhenistä ja hämähäkinseitistä. Joillekin lajeille kelpaavat myös ihmislähtöiset materiaalit kuten paperi.

”Naakan pesässä oli kerran puolikkaita Aku Ankan sivuja. Kuvia onkin mukavampi katsella, jos ei osaa lukea”, Tiainen naurahtaa.

Pyrstötiaisen pesän ulkovuoraus on koivun
tuohen hilsettä ja jäkälää. Kuva: Lassi Kujala

Kun pesässä saattaa olla sadoittain, ellei tuhansittain höyheniä tai untuvia, herää kysymys, mistä ne kaikki ovat peräisin?

”Sitä sopii kysyä. Osan ne nyppivät itseltään. Näinhän tekevät esimerkiksi sorsanaaraat, jotka peittelevät munansa rinta­untuvapeitolla pesältä lähtiessään. Pikkulintujen pesissä olevat vuoraushöyhenet naaras on löytänyt maastosta, missä niitä varmasti on paljon enemmän kuin ihmissilmin voi kuvitellakaan. Linnuista putoilee keväällä aika paljon höyheniä, sillä niiden kesäpuvut eivät ole yhtä tuuheita kuin talviset. Lisäksi naaraat menettävät haudonnan alkaessa höyheniä ja untuvia hautomalaikun alueelta; naaraiden hautomalaikkuhan on täysin höyhenetön paljas pinta.

Kanalinnuista, sorsalinnuista ja rastaista irtaantuu juuri pajulinnun tai tiltaltin pesänvuoraukseen sopivan kokoisia höyheniä.”

Aluksi pesästä valmistuu kehikko tai alusta karkeammasta aineksesta kuten oksista. Siitä rakennustyöt etenevät kohti pesän keskustaa hienommilla aineksilla.

”Pesän täytyy olla tarkoituksenmukainen, jotta se antaa riittävän suojan munille ja kestää poikasten mylläyksen”, Tiainen sanoo.

”Naakan pesässä oli kerran puolikkaita Aku Ankan sivuja.”

Jos pesä on vain painauma maassa ja pari heinänkortta sen rakentamiseen ei kulu juurikaan aikaa, mutta vaativampien asumusten tekoon linnuilla menee parista päivästä muutamiin viikkoihin.

”Riippuu myös siitä, kuinka kiire linnuilla on. Jos muninta-aika on lähellä, linnut rakentavat lyhyemmässä ajassa. Tuhoutuneen pesän tilalle rakennetaan uusintapesä paljon nopeammin kuin ensimmäinen pesä.”

Myös linnuista löytyy pitkän linjan rakentajia. Sellainen on esimerkiksi harakka, joka saattaa aloittaa rakennuspuuhat jo ennen vuodenvaihdetta.

”Sen hyvin verkkaisen tahdin voi tulkita johtuvan siitä, että se testaa pesäpaikan turvallisuutta. Jos se osoittautuu turvattomaksi, harakka hylkää pesän ja rakentaa uuden nopealla aikataululla.”

Töyhtöhyypän pesä on vaatimaton, vain laakea syvennys maassa. Kuva: Juha Tiainen

Aina pesänteko ei onnistu ja pesä saattaa tuhoutua. Jos linnun lisääntymishormonitaso on jo ehtinyt kääntyä laskuun, ei lintu pysty yrittämään uudelleen. Jos taas hormonit vielä hyrräävät, ryhtyvät linnut uusintaan. Silloin ne tekevät kevytrakenteisemman pesän ja säästävät näin aikaa.

”Harakan uusintapesästä saattaa aluksi puuttua katto, mutta haudonnan aikana rakennustyöt jatkuvat”, Tiainen kertoo.

Kierrätyspesätkin kelpaavat

Useinhan ihmisille käy niin, että muutetaan vielä keskeneräiseen taloon. Niin toimitaan myös lintumaailmassa.

Jos ravintotilanne on hyvä, naaras voi alkaa munia jo keskentekoiseen pesään. Jos taas ruokaa on huonosti saatavilla, valmis pesä voi odotella pitkäänkin tulevia munia.

”Sepelkyyhkynaaras munii hataraan pesään, josta munat näkyvät läpi. Pesänrakennus kuitenkin jatkuu vielä naaraan hautoessa. Koiras hakee pesätarpeita ja naaras ottaa ne vastaan ja asettelee paikoilleen. Vähitellen pesä kasvaa isoihin mittoihin ja on valmis, kun poikaset syntyvät”, Tiainen kertoo.

Harmaasieppo on kierrättänyt pesäpaikakseen ampiaispesän. Kuva: Matti Pihlatie

Vaikka pesät ovat eloperäistä materiaalia ja ne ajan kuluessa hajoavat, niistä on iloa myös muille lajeille.

”Metsäviklo pesii rastaiden tai oravien edellisvuotisissa pesissä. Olen myös nähnyt, kun harmaasieppo hautoi räkättirastaan pesään rakentamassaan pesässä.”

Kololinnuista tikat sekä hömötiainen, lapintiainen ja töyhtötiainen pystyvät kovertamaan oman pesäkolonsa, ja muut kolopesijät voivat asuttaa niitä myöhemmin.

Pesistä on iloa myös muille lajeille.

Isot petolinnut kuten merikotka, maakotka tai sääksi käyttävät samaa pesää vuodesta tai jopa vuosikymmenestä toiseen, jos vain puu kestää pesän painon.

”Joka vuosi ne kantavat lisää risuja pesään myös pesinnän aikana, jotta poikaset eivät joudu makaamaan ravintojätteissä ja ulosteissa.”

Rakennelma myös hajoaa ajan myötä alaosistaan, joten sitä pitää korjailla.

Pesättä ei pärjää

Pesänteko ei kuitenkaan ole kaikkien lintulajien juttu. Suomessakin elää yksi laji, joka ei omasta pesästä perusta. Se on käki.

Voiko lintu olla myös surkea rakentaja?

”Jokaisella lajilla on lajityypillinen pesärakenne, joka on sen käyttäytymiseen perinnöllisesti muotoutunut evoluution kuluessa. Se on siis luonnonvalinnan tuote, joten siinä voi olla vaihtelua, mutta kuinka paljon? Luonnonvalinta on aika raju sellaista kohtaan, joka on oikeasti huono. Oletan kuitenkin, että yksilön elinkaaren aikana pesänrakennustaidot voivat karttua ja lintu siis oppii”, Tiainen pohtii.

Sääksi suosii samaa pesäpuuta vuodesta toiseen. Kuva: Pekka Komi

Juha Tiaisella lintujen pesät ovat hyvin tiedossa pieniä yksityiskohtia myöten. Jos hänellä olisi vapaus valita jokin pesä asunnokseen, se olisi joutsenen pesä.

”Se ei ole korkealla ja se on tarpeeksi iso, että mahtuisin siihen tämän kokoisena kuin olen.”

Mutta jos Tiainen olisi vain joitakin senttejä pitkä, valitsisi hän suojaisuuden vuoksi kuningaskalastajan tai törmäpääskyn pesän.

”Niissä voisi olla talvellakin. Mukavuutta ajatellen pyrstötiaisen pesässä olisi varmasti aika pehmoiset oltavat. Jos taas tykkää heilua ja heijata, niin voisi valita roikkuvan pesän, vaikka pussitiaisen”, Tiainen sanoo.