Juttu on julkaistu alun perin Suomen Luonnossa 8/2012.

Unohdetaan Talvivaara toviksi. On muitakin kaivoksia. Kittilän Suurikuusikon kultakaivoksella on hyvä imago, jonka mukaan kaivos ei uhkaa matkailua tai muutakaan.

Kaivokselle puuhataan nyt laajennusta. Soraääniä ei ole noussut, mutta orastavaa epäröintiä kuitenkin.
”Olemme tyytyväisiä kaivosyhtiön suunnitelmiin laajentaa kullan tuotantoa”, kirjoittaa Kiistalan kyläyhdistys lausunnossaan. Kiistala on kaivoksen naapuri. Mutta ”vesitalous huolettaa”, kyläyhdistys sanoo.

Huoli johtuu muutoksista, joita on huomattu kaivoksen ohi virtaavassa Seurujoessa. Se on Ounasjoen latvajoki, ja Ounasjoki on Suomen upeimpia kalajokia. Alempana joen varressa, Levi-tunturilla, vuollaan kultaa matkailulla.

”Näyttää siltä, että saastemäärät ovat kasvaneet kaivoksen käynnistymisen jälkeen. Ylityksiä on mitattu useissa aineissa. – – Viime kesänä jo verkot likaantuivat tunnissa parissa,
– – Niistä irtosi jotain jauhoa/pölyä”, kirjoittavat kiistalalaiset.

Valitettavasti ongelmat eivät tule jäämään tähän, mikäli on uskominen
Suomen Luonnon haastattelemia asiantuntijoita. He kritisoivat tapaa, jolla kaivoksen valtavien, muun muassa syanidia sisältävien jätealtaiden pohjarakenteet on tehty.
”Haitalliset aineet joutuvat pohjaveteen melko varmasti”, sanoo yksi asiantuntijoista. Pohjavesien pilaaminen on laissa kiellettyä. Ja sieltä aineet kulkeutuvat edelleen jokiin.
Mutta lähdetään alusta.

***

Jos haluaa tietää pohjarakenteista, kannattaa käydä Tampereella. Teknillisen yliopiston (TTY) opettaja Minna Leppänen kirjoitti aiemmin Suomen ympäristökeskuksessa ohjeita kaatopaikkojen pohjarakentamiseen.
Kaatopaikkarakentaminen on ollut Suomessa huippua jo vuosikymmenen – ja tulee olemaan, jos Leppäseltä kysytään: hän opettaa TTY:n tuleville diplomi-insinööreille pohjarakennesuunnittelua.

”Hyvässä pohjarakenteessa on kolme osaa”, Leppänen sanoo. Istumme yliopiston neuvotteluhuoneessa. Leppänen kaataa kahvia kahteen mukiin ja käynnistää projektoritykin. Valkokankaalle heijastuu läpileikkauskuva ensiluokkaisesta kaatopaikan pohjarakenteesta. Se näyttää tältä:

Kuvaaja: Juha Kauppinen

kuivatuskerros
tiivistyskalvo
tiivistyskerros

Keskellä on keinotekoinen eriste, useimmiten tiivistyskalvo, joka käytännössä tarkoittaa kaksimillistä hdpe-muovia.

”Kalvon alla on mineraalinen tiivistyskerros, yleensä maabentoniittia, bentoniitilla paranneltua luonnollista moreenimaata. Joskus se voi olla myös savinen pohjamaa.”

Bentoniitti on tylsä sana, mutta sitä ei voi sivuuttaa. Se on state of art, pohjarakentamisen korkeinta standardia.
Kaikilla 10 viime vuoden aikana rakennetuilla kaatopaikoilla ja joillain laajennusosilla on bentoniittipohja: vaikkapa Espoon Ämmässuolla ja Tampereen Tarastenjärvellä. Bentoniittia on Raahen kultakaivoksen jätealtaiden pohjissa ja Kevitsan kaivoksella Sodankylässä.

Kun pannaan yhdistelmärakenne, muovikalvo ja alle bentoniittia, pohja ei vuoda.
”Rei’ätöntä muovikalvoahan ei ole”, Leppänen sanoo. Reikiä syntyy kalvon alla olevista kivistä ja esimerkiksi rakennusvaiheessa kalvon päällä liikennöinnistä. Saumoihinkin jää vuotokohtia. ”Mutta reiät eivät ole ongelma, koska vuoto tyssää tiivistyskerrokseen. Siksi yhdistelmärakenne on niin ihanan nerokas.”

Harmi kyllä, bentoniitti on kallista. Ehkä se on siksi jätetty kokonaan pois Suurikuusikon jätealtaiden pohjarakenteista.

***

Syanidi on karmea aine. Tätä mieltä on Euroopan parlamentti, joka yritti pari vuotta sitten kieltää syanidin käytön kaikilla EU:n kaivoksilla. Tämä olisi ollut huono uutinen Suurikuusikolle, missä natriumsyanidia käytetään joka vuosi 250 tonnia kullan liuottamiseen malmista.

EU:n komissio esti syanidinkieltopyrkimykset. Mutta parlamentin perustelupaperit ovat kiintoisaa luettavaa.
Parlamentin mukaan syanidin käyttöä on rajoitettu tai se on kokonaan kielletty Tšekissä, Unkarissa ja Saksassa. Syanidi on kova myrkky, vaarallisimpia vesistönpilaajia. Syanidilla voi olla ”katastrofaalisia ja peruuttamattomia seurauksia ihmisten terveydelle ja ympäristölle”, parlamentti perusteli kieltovaatimuksiaan.
Joku ehkä muistaa Tonavan syanidi-vuodon kymmenen vuoden takaa: syanidia karkasi ja jokea pilaantui 2000 kilometrin mitalta. Parlamentin mukaan 25:n viime vuoden aikana on sattunut 30 vakavaa syanidionnettomuutta.

Ilmasto lämpenee, tulee ehkä lisää rankkasateita. Kuinka padot kestävät?
Suurikuusikon syanidista osa tuhotaan toisilla myrkyillä, mutta kaikki ei tuhoudu. Syanidia jää yhteen suureen rikastushiekka-altaaseen. Siellä, jyrkässä rinteessä, myrkkysakkaa ja nestettä pidättelee metrien korkuinen pato.

Lisäksi on kaksi muuta rikastushiekka-allasta. Niissä ei ole syanidia mutta muita ongelmajätteitä kylläkin.
Suurikuusikon ympäristöluvan mukaan syanidia saattaa päätyä ympäristöön. Määristä ei puhuta. Vielä on selvitty säikähdyksin. Kesäkuussa Tekniikka&Talous-lehti kertoi, että Suurikuusikon jätevesistä on mitattu korkeita syanidipitoisuuksia. Mittavirheitä, kuittasi valvova viranomainen, Lapin ely-keskus. Muutakin outoa mittauksista paljastuu.

Mutta palataan sitä ennen pohjalle. Mitä tarkoittaa käytännössä, että Suurikuusikon jättimäisen syanidialtaan ja muiden jätealtaiden pohjissa ei ole ”nerokasta” bentoniittimaakerrosta?

***

Bentoniitin sijaan Suurikuusikon jätealtaissa on lähdetty siitä, että pelkkä luonnonmaa, moreeni, tiivistää muovikalvon vuotokohdat.

Onko tämä okei?
”Tuollaista maakerrosta voidaan pitää oikeana tiivistyskerroksena, jos sen vedenläpäisevyys, siis k-arvo, on 1×10 potenssiin -9 metriä sekunnissa”, Minna Leppänen sanoo yliopiston neuvottelutilassa kahvia hörpäten. Tällainen kerros päästää veden ja myrkyt läpi hyvin hitaasti.
”Mutta Suurikuusikossa tiivistyskerroksen k-arvo onkin vain 5×10 potenssiin -8”, Leppänen jatkaa.

Mitä tämä nyt siis tarkoittaa?
”Ero on 50-kertainen.”
Huikeaa. Myrkkyneste siis läpäisee Suurikuusikon jätealtaiden pohjan tiivistyskerroksen 50 kertaa nopeammin kuin aivan tavallisen kaatopaikan pohjan.

Ja Suurikuusikon jätteet eivät todellakaan ole tavallisia. Ne ovat ongelmajätettä. ”Rikastushiekalla on sekä syöpävaarallisuuden että myrkyllisyyden perusteella jäteasetuksen liitteen 4 A mukaisia ominaisuuksia, joten se on kokonaispitoisuus huomioon ottaen luokiteltava ongelmajätteeksi”, sanotaan kaivoksen ympäristöluvassa. Ja tämä ongelmajäte on siis sijoitettu Suurikuusikossa huterammalle pohjalla kuin meidän kotijätteemme tavallisella kaatopaikalla? Miksi?
”No valtioneuvoston kaatopaikkapäätökseen on erikseen kirjoitettu, että se ei koske kaivoksia”, Leppänen selittää, ja jatkaa sitten Suurikuusikon rakenteista.
”Siellä päälle tulee vielä vedenpaine, joka on jopa 20 metriä”, hän jatkaa.

Uusilla kaatopaikoilla vesipainetta ei juuri ole: vesi poistuu kuivatuskerroksen (esimerkiksi sepeliä) ansiosta. Mutta Suurikuusikossa kuivatuskerrosta ei ole.
”Kaivoksilla päinvastoin usein halutaan pitää rikastushiekka-altaiden jätteet veden peitossa”, Leppänen kertoo.

Vedenpaine painaa nesteen vielä nopeammin kalvon rei’istä läpi. Leppänen tekee asiantuntijalaskelmia Suomen Luonnon pyynnöstä. ”Käytännössä tuon pohjarakenteen kalvon vauriokohtien läpi menee vettä Suurikuusikossa jopa useita satoja kertoja enemmän kuin lainmukaisissa kaatopaikkarakenteissa.”

***

Leppäsen näkemys on pysäyttävä, ja sille tulee tukea muilta asiantuntijoilta.
Suomen Luonto pyysi kahta valtion virkamiestä lausumaan näkemyksensä Suurikuusikon pohjarakenteista – mutta siten, että heille ei kerrottu, mistä kohteesta on kyse. Vain tekniset termit, jätteiden laatu ja geologiset olot kerrottiin.

Asiantuntijat kieltäytyivät asemaansa vedoten antamasta lausuntoja nimellään, joten kutsutaan heitä A:ksi ja B:ksi.

A huomaa piirustuksista täsmälleen saman ongelman kuin Leppänen: pohja päästää veden läpi nopeasti.
”Kaatopaikan pohjarakenteena pohjamoreenin tiiveys ei täytä k-arvoa 1×10 potenssiin -9, joten siihen pitäisi rakentaa mineraalinen tiivistyskerros. – – Pohjarakenteessa jo muutaman sentin reikä tekee koko pohjarakenteen hyödyttömäksi, alapuolinen pohjavesi pääsee pilaantumaan. – – Tuskin kestää [rakenne] kovinkaan kauan. Moreeni on tiiveydeltään vajavainen”, virkamies A sanoo.

B ei ole aivan näin jyrkkä: ”Rakenne on lähellä valtioneuvoston päätöksen vaatimaa kaatopaikkarakennetta.”
Mutta: ”Pohjamaan vedenjohtavuus on niin korkea, että rakenne vastaa lähinnä pysyvän jätteen kaatopaikan vaatimuksia.”

Ja Suurikuusikon rikastushiekka ei ole pysyvää jätettä: ”Kun on tarkoitus allastaa raskasmetalli- ja syanidipitoista vettä, ei tilannetta voi verrata pysyvän tai edes tavanomaisen kaatopaikan tilanteeseen”, B sanoo. ”Kyseessä on ympäristölle erittäin vaarallista ainetta. Suojaustarve on siten vähintään kertaluokkaa suurempi ja suojausrakenteisiin tulisi liittää jatkuva vuotojen seuranta- ja hallintajärjestelmä.”

Entä A, katsooko hän rakenteen riittäväksi raskasmetalleja sisältävän ongelmajätteen läjittämiseen?
”Ei minkäänlaisen materiaalin läjittämiseen, jossa on pohjavedelle haitallisia aineita”, A tyrmää. ”Haitalliset aineet joutuvat pohjaveteen melko varmasti.”

”Altaiden koko ja patokorkeus on suuri, ja rakennettavaa pohjaa on paljon. Laadunvalvonta ja laadun säilyminen moitteettomana on hyvin haastavaa”, sanoo B.
”Maanrakennushankkeissa massat ja pinta-alat ovat suuria, työ kohtuullisen karkeaa ja maamateriaalien laadun vaihtelu suurta. Laboratoriotulosten ja käytännön rakenteiden ero tiiviystasoissa on vähintään yksi kertaluokka (= x10).

Keskustelua herättää myös kalvomateriaalivalinta: Suurikuusikon altaisiin nimittäin ei ole pantu pohjalle ympäristöluvan mukaista hdpe-kalvoa. Siitä luovuttiin viime hetkessä, ja tilalle vaihdettiin bitumikermi-niminen materiaali. Sama äkillinen vaihdos on tehty myös Kevitsassa ja Laivakankaan kaivoksella Raahessa.
”Sitä [bitumikermiä] ei ole testattu samoilla laboratoriomenetelmillä kuin muovikalvoja tai ainakaan niitä [tietoja] ei ole julkaistu”, sanoo virkamies B.

”Bitumipohjaisia eristeitä käytetään yleisesti talonrakennustekniikassa kellarien seinien eristykseen. Pohjavedensuojauksessa, esimerkiksi kaatopaikoilla, niitä ei ole käytetty.”
”Tällä hetkellä käytettävissäni olevilla tiedoilla en hyväksyisi bitumikermiä kohteeseen”, B summaa.

Bitumikermin valintaa perustellaan Pohjois-Suomen ympäristölupaviraston (nykyinen aluehallintovirasto Avi) myöntämässä lisäluvassa esimerkiksi sillä, että bitumikermi ei säröile toisin kuin kova muovimateriaali, hdpe. Kevitsan ja Raahen Laivakankaan kohdalla bitumikermin valintaa on perusteltu sillä, että sitä on käytetty myös Suurikuusikossa.

”Bitumikermiä ei ole käytetty yhdenkään kaatopaikan pohjakalvomateriaalina Suomessa tai tietääkseni muuallakaan EU:ssa”, sanoo TTY:n Leppänen.
”Kaatopaikkojen yleisesti käytetyistä materiaaleista löytyy riippumattomia tutkimuksia”, Leppänen sanoo ja näyttää paria paksua opetuskirjaa: hdpe-kalvolle löytyy satoja viitteitä.
”Mutta sellaista paperia en löytänyt, jossa bitumikermiä olisi tutkittu valmistajasta riippumattomassa tutkimuksessa.”

Suomen Luonto pyysi riippumattomia bitumikermi-tutkimuksia myös rakenteet suunnitelleelta Geobotnia-yhtiöltä ja kaivoksen luvat myöntäneestä Avi:sta, mutta sellaisia ei nimetty.
”Altaat suunniteltiin aluksi hdpe-kalvolla tiivistettäviksi”, kertoo suunnittelusta vastannut Olli Nuutilainen, Geobotnian toimitusjohtaja. ”Bitumi­geomembraani tuli esille urakoitsijan vaihtoehtotarjouksessa.”
”Joo, kaivosyhtiö teki selvityksiä tämmöisen bitumikermikalvon käytöstä”, sanoo puolestaan Avi:n ympäristöneuvos Sami Koivula, joka oli aikoinaan esittelijänä, kun Suurikuusikon ympäristölupaa hyväksyttiin.
”Lupavirasto katsoi, että [bitumikermillä] saavutetaan vastaavat suojaominaisuudet kuin tällä muovikalvolla. Se on ominaisuuksiltaan vähän erilainen, mutta vastaava eriste.”

Kysymykseen puolueettomista tutkimuksista Koivula vastaa näin: ”Kyllä siitä tutkimuksia on tehty. Mielestäni jossain Amerikassa on tehty tutkimuksia. Kannattaa kysyä maahantuojalta.”

Myös TTY:n Leppänen yrittää etsiä riippumattomia tutkimuksia bitumikermistä, mutta ei löydä sellaisia.
”Aina on vähintään yhtenä kirjoittajana tehtaan edustaja tai sitten koko julkaisu on valmistajan tekemä.”
”Bitumikermin ongelma on, että se on fyysisesti pehmeä aine. Jos sen alle sattuu kivi, ja päällä on kova paine, se pakenee tieltä, syntyy reikä”, Leppänen kiteyttää.

”Hdpe-kalvosta ja sen pehmeämmästä versiosta lldpe-kalvosta sen sijaan siis löytyy riippumattomien tutkimuslaitosten tutkimuksia”, Leppänen summaa.
Leppäsen mukaan lldpe-kalvossa yhdistyvät hdpe-kalvon ja bitumikermin hyvät puolet: se pitää hyvin kemikaalit poissa kuten hdpe, mutta on notkea kuten bitumikermi.

Suomen kaivoksille on jostain syystä päätetty valita kalvomateriaali, josta ei ole riippumatonta tietoa, ensin Suurikuusikkoon, sitten muille kaivoksille.
Bitumikermi voi olla teknisesti oiva materiaali, mutta tieteellistä näyttöä ei löydy. Miksi bitumikermiin päädyttiin, on toistaiseksi mysteeri.

***

Onko Suurkuistikko jo vaikuttanut pohjavesiin? Sen näkee tarkkailuraporteista, jotka saa kaivosta valvovalta Lapin ely-keskukselta.
Rikastushiekka-altaiden, siis jätealtaiden, vieressä on rivi pohjavesiputkia, joiden koodi on PVR. Niissä mahdolliset vaikutukset näkyisivät.

Ensin katse hakeutuu tietysti syanidiin: onko sitä havaittu pohjavesiputkissa? Ei ole. Tosin kunnollisen mittaamisen tiellä on ollut odottamattomia ja vähintään erikoislaatuisia esteitä. Näin Pöyry-konsulttiyhtiön raportissa sanotaan:
”Vuoden 2011 maaliskuun kierroksella WAD-syanidin määritykset jäivät tekemättä, sillä kuljetus alihankkijalle epäonnistui postin ongelmien vuoksi.” Siis posti hukkasi juuri sen kaikkein kiinnostavimman näyte-erän. Kesäkuussa ei käynyt juuri parempi tuuri.
”Kesäkuussa 2011 WAD-syanidimääritykset epäonnistuivat virheellisen reagenssin vuoksi.”

Siis inhimillinen virhe. Näin syanidia päästiin mittaamaan vasta elokuussa. Ja silloin sitä oli näytteessä alle määritysrajan (10 mikrogrammaa litrassa).
Virallisesti syanidi ei siis ole päässyt ainakaan vielä Suurikuusikon alla olevaan pohjaveteen.

Sen sijaan monien muiden aineiden nousuja siellä näkyy. Ainakin nikkelin, typen ja sulfaatin pitoisuudet ovat nousseet eräissä putkissa, kun vertaa vuosia 2009–2011 keskenään.

Lähde: ELY-keskuksen tarkkailuraportti


Keskimääräiset ainepitoisuudet ovat kasvaneet Suurikuusikon jätealtaiden länsipuolen pohjavesiputkessa (PVR3) kaivoksen tulon jälkeen.

Oheiseen taulukkoon on koottu nikkelin, typen ja sulfaatin pitoisuudet putkessa PVR3 kolmena viime vuonna, kaivoksen toiminnan ajalta.
Näiden perusteella näyttää, että pitoisuudet ovat alkaneet kohota pohjavesissä. Myös Avi on pyytänyt äskettäin selvitystä Suurikuusikon kaivosyhtiö Agnico-Eaglelta pohjaveden pitoisuuksien kohoamisen vuoksi.
”Näitä asioita nyt varmasti sitten selvitellään kaivoksen laajennussuunnitelmien yhteydessä”, Avi:n Koivula sanoo.

Miten aineet liikkuvat pohjavedestä, jos niitä sinne joutuu?
”Vettä siirtyy pohjavedestä pintaveteen [esimerkiksi jokiin] ja takaisin”, kiteyttää yksikön päällikkö Taina Nysten Suomen ympäristökeskuksesta.
Pohjavedet virtaavat altaiden vieressä länteen ja siellä on Seurujoki. Välissä on kaistale suota. Mutta tarkempi pohjavesien käyttäytyminen vaatisi virtausmalleja.

Paljon kysymyksiä nousee. Mille tasolle pitoisuudet voivat nousta 15 vuodessa? Jo pienet pitoisuudet esimerkiksi syanidia ovat hyvin haitallisia ekosysteemille.
Ensimmäiseksi ne tappavat eläinplanktonin, ravintoketjun olennaisen lenkin.

”Eläinplankton on melkein kaikkien kalojen poikasvaiheiden ja myös monien aikuisten kalojen tärkein ja keskeinen ravintokohde”, kertoo professori Raine Kortet Itä-Suomen yliopistosta.
”Jos eläinplankton vähenee, se heijastuu romahduttavasti suoraan ja välillisesti vesistön kalastoon ja tietenkin koko vesistön muuhunkin eliöstöön.”
Ja niin edelleen.

***

Mutta kysymys on oikeastaan yksinkertaisempi. Kyse on pohjavedestä, ei siitä, mihin muualle aineet päätyvät.

”Totta kai voidaan kysyä, kulkeutuvatko pohjavedet eteenpäin. Tai voidaan sanoa, että kun kyseessä on vesialue, jonka vettä ei käytetä talousvetenä juuri nyt, saastuttamisella ei ole väliä. Että se on väistämätöntä, kun kaivos tai tehdas toimii jollain paikalla”, Nysten pohjustaa.
”Mutta kaivoksia tulee ja menee, kun taas pohjavesi on siellä senkin jälkeen. Kuka tietää, tarvitaanko sitä vettä joskus myöhemmin.”

Pohjavesi on puhtainta vettä. Se voi kirjaimellisesti olla tulevaisuudessa kultaakin arvokkaampaa ainetta.
Kuinka paljon sitten esimerkiksi kaivos tai tehdas saa muuttaa pohjavettä?
”No lähtökohta on, että pohjavesiä ei saa muuttaa. Juuri tästä syystä esimerkiksi ympäristöluvissa ei määritellä, että pohjaveteen saisi päästää sen ja sen verran jotain ainetta”, Taina Nysten sanoo.
”Pohjavesiä ei saa pilata. Se on laki. Mutta toki pilaamisen osoittaminen on aina hankalaa”, hän lisää.

 

 

KAINALOJUTTU

Pohjarakenteiden suunnittelija ja kaivosyhtiö
kiistävät vaikutukset pohjavesiin
Kaivosyhtiö Agnico-Eagle ja rikastushiekka-altaat suunnitellut Geobotnia-yhtiö kiistävät pohjavesivaikutukset. ”Ainoastaan tavanomaista ja oletettua vaihtelua [mittauksissa]”, kuittaa Agnico-Eaglen ympäristö- ja laboratoriopäällikkö Anita Alajoutsijärvi. ”Mahdollinen vuoto leviäisi pohjaveden virtaussuuntaan eli länteen. Tällä puolella nikkeli- ja arseenipitoisuudet ovat pohjavesissä laskemaan päin”, sanoo Geobotnian Olli Nuutilainen. ”Pohjan vaatimukset on määrätty ympäristöluvassa, ja ne on Pohjois-Suomen ympäristölupavirastossa harkittu.”
”Lupapäätöksessä on katsottu, että rakenne täyttää ympäristönsuojelulain vaatimukset, eikä merkittävää ympäristön pilaantumista tapahdu”, vastaa puolestaan ympäristöneuvos Sami Koivula Pohjois-Suomen aluehallintovirastosta (entinen ympäristölupavirasto) pohjarakenteita kohtaan tässä jutussa esitettyyn kritiikkiin.

Juttu on julkaistu alun perin Suomen Luonnossa 8/2012.

Tilaa uudistunut Suomen Luonto!

Tunne luontosi ja tue luonnonsuojelua, tilaa lehti tai digilukuoikeus!