Hollolassa Soisalmen suolla, jään päällä, oli useassa paikassa rypäleen näköisissä ryhmissä ryynejä, joista otin kuvan. Suurennettuina ne näyttivät tammenterhoilta, mutta kuvassa oleva leppäkerttu kertoo mittasuhteen. Ovatko nämä jonkin eläimen jätöksiä, mahdollisia munia, vai mitä?

Salapoliisityön jälkeen arvoitukseen löytyi ratkaisu: kysymyksessä ovat leväkön (Scheuchzeria palustris) siemenet.

Leväkkö on vaatimattoman näköinen suokasvi. Kuva: Shutterstock

Leväkkö on koko maassa kasvava suokasvi, joka viihtyy etenkin karuilla ja vetisillä nevoilla. Ulkonäöltään se on varsin vaatimaton ja jää helposti huomaamatta, toisin kuin vaikkapa samoilla paikoilla kasvava kauniskukkainen raate (Menyanthes trifoliata) tai hyönteisravintoa tahmeilla lehdillään pyydystävä pyöreälehtikihokki (Drosera rotundifolia).

Leväkkö kasvaa kuitenkin usein näiden seuralaisena ja on erinomaisesti sopeutunut märkään elinympäristöönsä. Se melkeinpä kelluu kasvualustassaan ilmaa täynnä olevien soluvälien ansiosta. Kasvin varsin kookkaissa siemenissä on tiivis pintakerros, jonka läpi vesi ei imeydy. Kuoren alla on lisäksi ilmakerros. Niinpä siemenet kelluvat vedessä kuin pienet korkit ja ajelehtivat tulvavesissä tuulen työntämänä kasoihin allikoiden laitamille.

Siellä ne itävät alkukesästä ja kasvavat uusiksi, huomaamattomiksi leväköiksi.

leväkkösiemenetsuokasvit

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.