Ilmaston muuttuessa yhteen ravintokohteeseen ja tiettyyn ympäristöön erikoistuneet lajit ovat ongelmissa. Yleislajit menestyvät ja valtaavat alaa. Erikoistujat kärsivät.

Monilla vesilintulajeilla, kuten sinisorsalla ja haahkalla, kevätmuuton ja pesinnän aloituksen on todettu olevan sidoksissa jäiden lähtöön ja ilmastonmuutokseen. Yhteneväisyyksistä huolimatta näiden lajien kohtalot vaikuttavat hyvin erilaisilta.

Sinisorsa kuuluu voittajiin. Se hyötyy talvien lämpenemisestä ja kasvaneesta sulan veden ajasta. Yleislajille kelpaa monenlainen ravinto. Sinisorsat viihtyvät niin merellä ja järvillä vesikasveja syöden kuin puistolammikoilla pullaa mutustaenkin. Ilmaston lämmetessä ne voivat siirtyä kohti pohjoista, sillä sopivia elinympäristöjä riittää.

Itämerellä asustava haahka sen sijaan on pulassa. Se ei ehdi iloita pidentyneestä sula-ajasta, koska sillä on muita pulmia. Haahka on riippuvainen yhdestä ravintokohteesta ja tietynlaisesta ympäristöstä. Sen pääravinto, sinisimpukka, tarvitsee suolaista vettä. Ilmastonmuutoksen myötä sadanta lisääntyy ja Itämeri laimenee. Suolaisuuden vähetessä sinisimpukat ovat vaarassa hävitä. Suomen haahkakanta onkin ansassa.

Muualla arktisella alueella haahkalla on omat vaikeutensa. Jääpeitteen hävitessä jääkarhut eivät saalistusmatkoillaan pysty enää seurailemaan jään rajaa hylkeitä pyytäen. Ne jäävät jumiin saariin, joissa ei ole paljon muuta ravintoa kuin vesilinnut ja niiden poikaset. Saarissa kuin tarjottimella pesivät haahkat saavat tuntea jääkarhujen nälän nahoissaan.

Lue lisää ilmastonmuutoksesta ja linnuista Suomen Luonnon numerosta 4/2018.