Paremmissakin piireissä on tapahtunut, että vieraille tarjottuun sienipiirakkaan on livahtanut sappitatti. Jo yhdestä virhemäärityksestä ruoka on pilalla. Vaikka sappitatti on myrkytön, se maistuu pistävän kitkerältä.

Yleensä sappitatin tuntomerkiksi mainitaan tumma verkko, joka peittää jalan latvaa. Se onkin usein hyvä tapa erottaa sieni lehmäntatista tai herkkutatista. Lehmäntatilla on jalassa mustaa nukkatupsua, ei verkkoa. Herkkutateilla jalan latvaosa on taas valkoisen verkon peitossa. Vasemmanpuoleisessa sienessä se näkyykin, jos tarkentaa hyvin lähelle.

Lue myös

Lajikoulu: Opi tunnistamaan tatit

Myös nuoren sappitatin (kuvassa oikealla) jalan verkko on kuitenkin joskus vaalea. Pillitkään eivät ole vielä pullistuneet alaspäin, kuten ne itiöemän vanhetessa tekevät.

Kokenutta sienestäjää auttaa kuitenkin sienen muoto: herkkutatti on pullean tukeva, stereotyyppisen tatin näköinen, sappitatti keskimäärin laihempi. Sappitatin pillit ovat myös jo arasti vaaleanpunaiset, kun ne herkkutatilla ovat kermanvalkoiset. Myöhemmin sapitatin pillit punehtuisivat lisää. Herkkutatilla ne muuttuisivat kellertäviksi ja vanhemmiten oliivinvihreiksi.
 Sappitatin lakki on vaaleamman ruskea kuin useimpien herkkutattien, mutta jo verkkokuvion ja pillien värin perusteella sekaannukset pitäisi voida välttää.

Varmemmaksi vakuudeksi sientä voi maistaa: herkkutatin maku on niin mieto ja miellyttävä, että se käy sellaisenaan tatticarpaccioon. Sappitatti tuo puolestaan kielelle yksiselitteisen karvaan maun.