Pelastin kauan sitten hirvenvasan suon silmäkkeestä. Emoa ei näkynyt lähistöllä, ja niin vasa toimitettiin lopulta Korkeasaareen. Eikö hirviemo voi mitenkään auttaa suohon juuttunutta vasaansa? Nostavathan monet nisäkkäät poikasiaan niskasta ja kuljettavat niitä pitkiäkin matkoja.

Hirviemo on täysin keinoton, jos sen vasa juuttuu suon silmäkkeeseen tai joutuu muuhun vastaavaan ahdinkoon. Hirven perinnöllisiin käyttäytymiskaavohin eli vaistotoimintoihin ei kuulu poikasen niskaan tarttumista ja kantamista, vaikka ilmeisesti hirvi voisi sekä leukojen rakenteen että poski- ja niskalihasten suorituskyvyn puolesta aivan hyvin sen tehdä. Sama koskee kaikkia sorkka- ja kavioeläimiä. Ne saattavat ainoastaan ”tökkiä” päällään kehottavasti ja ehkä rohkaisevastikin, jotta maassa makaava pienokainen lähtisi liikkeelle.

En muista lukeneeni mistään pohdintaa, miksi noiden eläinryhmien emoilta tällainen käyttäytyminen puuttuu, vaikka siitä luulisi olevan etua ja olisikin juuri mainitunlaisissa tapauksissa. Kenties tässä on jälleen esimerkki luonnon valinnasta kaikessa ankaruudessaan.

Noiden eläinten poikaset seuraavat emoaan syntymästä alkaen. Vioittunut tai sairastunut poikanen ei yhtäkkiä tähän kykenekään. Lajin kokonaisedun kannalta on ilmeisesti parempi, ettei emo ryhdy roikottamaan sitä mukanaan, jolloin se itse altistuisi vaaroille, vaan jättää sen. Aivan tuota pikaa tämä ei kuitenkaan tapahdu vaan emo jää tunneiksi, joskus jopa vuorokausiksi poikasen luo.

Monet petoeläimet ja jyrsijät kuljettavat poikasiaan suussaan. Ne tarvitsevat tätä keinoa varsin usein, etenkin silloin, kun ne joutuvat siirtämään poikasensa pesästä toiseen. Kädelliset taas kuljettavat lapsiaan aina mukana, ja tässäkin erikoistuneet eturaajat palvelevat erinomaisesti.