Vuonna 2014 joutsenia havaittiin Suomessa jopa 57 600. Havainnot ovat peräisin valtakunnallisen lintuharrastusjärjestö Birdlife Suomen järjestämästä joutsenbongauksesta. Tältä vuodelta tilastoja ei ole, mutta Birdlifessa määrän uskottiin ainakin vuonna 2015 kasvaneen. Joutsenten määrä Suomessa on aiempina vuosina kohonnut noin 10 000 yksilön vuosivauhtia.

Laulujoutsenten perhekunnat pysyvät pitkään omissa oloissaan, mutta syksyisin ne kerääntyvät yhteen. Joukoittain joutsenia voi nähdä suojaisissa lahdissa, soilla ja pelloilla.

Ensimmäisinä muuttovireeseen tulevat Lapin linnut. Lokakuun loppupuolen pohjoiset kylmät ilmavirtaukset ja lumentulo tuuppaavat ne Pohjanlahden rannikon suuntaiselle valtatielle. Päämääränä ovat Itämeren sulapaikat.

Jos olot muuttuvat kesken kaiken, esimerkiksi vastatuuli alkaa puhaltaa, linnut jäävät odottelemaan.

”Paikalliset joutsenet toimivat kuin houkutuslinnut. Yli lentävät lajitoverit huomaavat ne ja syöksyvät sekaan”, lintuharrastaja Hannu Tammelin Keski-Suomen lintutieteellisestä yhdistyksestä sanoo.
”Ne viestivät turvallisista oloista ja ruuasta.”

Laulujoutsenet muuttavat myöhään, koska poikasten varttuminen kestää pitkään. Tammelinin mukaan esimerkiksi Keski-Suomessa poikaset kuoriutuvat vasta kesäkuun alussa.
”Vielä lokakuun puolivälissä voi tulla tietoja joutsenista, jotka eivät ole lentokykyisiä.”

Linnut viivyttelevät myös siksi, että muutto on rankkaa. Joka vuosi Suomeen jääkin talvehtijoita.
”Jos on ruokaa ja sulaa vettä, niin kyllä ne pärjäävät.”

Birdlife Suomen vuoden 2013 lokakuussa järjestämän joutsenbongauksen perusteella joutsenia oli maassamme yli 52 000. Vuonna 2012 luku oli 46 700.

Kartta: Birdlife Suomi


Vuoden 2013 joutsenbongauksen havainnot kartalla. Havaintoja tuli koko maasta Enontekiöltä Ahvenanmaalle.

Tulosten perusteella yhdistys listasi Suomen parhaat joutsenkunnat. Ykköseksi ylsi Hailuoto, missä nähtiin 2365 joutsenta, seuraavaksi tulivat Tornio (1350) ja Sastamala (1300). Hartolassa, Joroisissa ja kankaanpäässä nähtiin yli 500 linnun kerääntymiä. Eniten yhdellä paikalla, Hailuodon Riisinokalla, nähtiin 1135 laulujoutsenta.

Laulujoutsenen nousu vainotusta henkipatosta kansallislinnuksi on huima. Vuonna 1949 maassamme pesi mahdollisesti vain 15 joutsenparia. Nyt määrä on jo 5000–7000.

Lue lisää Birdlifen joutsenbongauksesta.

Juttu julkaistiin alun perin Suomen Luonnossa 9/2013. Artikkeliin lisättiin tieto vuoden 2014 joutsenmääristä.

joutsenetkyhmyjoutsenlaulujoutsenlintujen muuttomuuttolintu