Suomen Luonnon toimittaja Juha Kauppinen on voittanut Tutkivan journalismin yhdistyksen jakaman Lumilapio-palkinnon. Lumilapio-palkinto myönnetään korkeatasoisesta tutkivasta journalismista. Palkinnon toi Kauppisen sinnikäs ja perusteellinen uutisointi Talvivaaran kaivoksen vaiheesta.

Tänä vuonna palkinto jaettiin kahdelle taholle. Kauppisen lisäksi palkinnon sain Eduskunta II -näytelmä.

Tutkivan journalismin yhdistyksen perustelut Juha Kauppisen palkitsemiselle:

”Juha Kauppinen on vuosia tehnyt periksi antamatonta tutkivaa journalismia Talvivaaran ja muun kaivosteollisuuden ympäristöongelmien paljastamiseksi. Hän on tehnyt sitä jo silloin, kun muut eivät vielä ongelmia nähneet. Kauppinen on sitkeästi tuonut esiin kaivoksen ympäristövaikutusten laajuutta, tarvittaessa vaikka ottamalla omia vesinäytteitä. Hän on paljastanut lukuisia yhtiön ja viranomaisten vakavia virheitä. Hän on myös tuonut esiin viranomaisvalvojien sidonnaisuuksia ja koko järjestelmän puutteita. Kauppisen pitkäjänteisyys ja tietotaso ympäristöasioista muodostavat vahvan yhdistelmän, jonka avulla hän on kerta toisensa jälkeen ollut monta askelta valtakunnallisia medioita edellä.”

 

Lue lisää Lumilapio-palkinnosta >>

journalismiJuha KauppinenLumilapio

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.