”Missä minullen ei ole onnistunut oikein somia ja sopivia suomenkielisiä sanoja saada, siinä jälkeläisilleni onnistukoon paremmin.” Näin vaatimaton oli Elias Lönnrot 1858 ilmestyneen Kasvikon oppisanojen loppusanoissa.

Kovilla jätkillä on varaa olla vaatimattomia. Räätälinpoika Lönnrot oli kova jätkä, vaikka sitä ei valokuvista välttämättä uskoisi. Hänen monipuolisuutensa, luovuutensa, työmoraalinsa ja tarmonsa olivat uskomattomia.

Kaikki tietävät Lönnrotin vaivalloiset, suorastaan uhkarohkeat, runonkeruumatkat vuosien 1828 ja 1838 välillä. Kalevala ja Kanteletar oli jo julkaistu, kun Lönnrot paneutui kehittämään suomenkielisiä kasvitieteellisiä termejä. Kasvikon oppisanoissa niitä oli lähes 1300. Suomen akateemisia piirejä termit eivät kiinnostaneet, hehän osasivat ruotsia, latinaa ja muita ”sivistyskieliä” ja pitivät suomea rahvaan kielenä. Kehittämillään termeillä Lönn­rot halusikin tavoittaa nimenomaan rahvaan, eikä useimmilla tieteilijöillä ollut mitään sitä vastaan, kunhan suomea ja rahvasta ei tungettu yliopistoihin.

”Kehittämillään termeillä Lönnrot halusi tavoittaa rahvaan.”

Lönnrotin työhön liittyy yllättäviä piirteitä. Varhaisissa suomenkielisissä teksteissään hän kirjoitti kirjaimet i, ä ja ö ilman pisteitä. Eräässä kirjeessään vuodelta 1833 hän valitti, että kirjainten pilkuttaminen erikseen oli turhan hankalaa ja vaikutti tarpeettomalta. No, minusta rönsy on paljon sutjakampi ja luontevampi sanoa kuin ronsy. Entäs yotyo?

Lönnrot ei saanut termityölleen tukea kasvitieteilijöiltä, mutta J. V. Snellmanin tavoin hän uskoi asiaansa, tavallisen kansan sivistämiseen sen omalla kielellä. Eikä suotta: termistö sai innostuneen vastaanoton. Eräässä lehdessä kiitettiin ”Rohvessori” Lönnrotia ”…emme voi olla tässä ilmoittamatta sitä iloa, jonka jokainen Suomalainen tuntee näistä oppisanoista, jotka ovat avanneet suomenkielelle tietä kasvikon tieteesen”.

Ensimmäinen suomenkielinen kasvio Flora Fennica – Suomen kasvisto ilmestyi 1860. Lönnrot otti paljon kuvailevia termejä eri murteista ja ruotsinkielisiä termejä kääntäessään loi täysin uutta. Niinpä lounaismurteiden kehkerä otettiin tarkoittamaan kuperaa ja något hjertlik oli hertahtava. Ennen Lönnrotia sanan stamen vastineeksi oli ehdotettu urosneuvoa, seisojaa, suoroa ja hetalaa. Onneksi siitä tuli hede.

Pitäessäni kasvitieteen peruskursseja puhuin siis opiskelijoille pitkät pätkät silkkaa lönnrotia. Hieno ajatus. Hänen ansiostaan tiedän senkin, että Huittisissa minua ei pidettäisi seinähulluna, jos sanoisin ”Pitäisi kaataa tuo kampela koivu”. Vanha murresana kampela tarkoittaa vinoa. Tietenkin.