Kuvat: Mikko Tiusanen

Hyppäsin junasta sorapenkalle kahdelta aamuyöstä. Pieni Oslosta lähtenyt juna oli vaeltanut mutkikasta rataa lähes viisi tuntia ylämäkeen, mutta nyt oltiin vihdoin perillä. Oli kesäkuun loppu 2017, ja olin päätynyt Finseen, pieneen vuorten ympäröimään kylään keskellä Norjaa. Keskikesän valoisa taivas odotti jo auringonnousua, mutta kylän raitilla oli kolkko tunnelma. Matkailusta elävä kylä on suljettu hiihtosesongin ja kesän vaelluskauden välillä. Missään ei palanut ainoatakaan lamppua. Raahasin kamppeeni sulavien kinosten läpi majapaikkanani toimivalle tutkimusasemalle. Edessä olisi työntäyteinen pariviikkoinen: olin matkannut Finseen tutkimaan Arktiksella kukkivia kasveja ja niitä pölyttäviä hyönteisiä.

Luontoa tarkkaillessa havaitsee, että kasvilajeilla on tarkka kukkimisaikataulu: leskenlehdet aloittavat heti pälvien paljastuessa, kun taas karhunputki odottaa loppukesään ennen kukintonsa avaamista. Oma aikataulunsa on myös kasvien hyönteispölyttäjillä, jotka niin ikään ovat sovittaneet lentokautensa tiettyyn osaan kasvukautta ravinnontarjonnan mukaan. Arktisilla alueilla ja vuorten huipuilla tämä kukkien ja pölyttäjien yhteinen aikataulu on erityisen tiivis lumettoman ajan ollessa lyhyt. Vaikka arktinen kesä kestääkin vain hetken, on eliöiden ehdittävä suorittaa samat asiat kuin lämpimämmilläkin alueilla: kasvettava, lisäännyttävä ja valmistauduttava seuraavaan talveen.

Arktisilla alueilla tämä kukkien ja pölyttäjien yhteinen aikataulu on erityisen tiivis.

Kukkakasvien ja niiden pölyttäjien väliset vuorovaikutukset sanelevat pitkälti niiden tarkkaa esiintymisaikataulua. Sekä kasvien että pölyttäjien kannalta on tärkeää, että toisilleen tärkeät lajit kohtaavat ajallisesti. Yksittäisen lajin kannalta olisi myös edullista, että killan sisäinen kilpailu olisi mahdollisimman pientä niin, ettei yksittäisen pölyttälajin lentokausi osuisi päällekkäin kaikkien muiden pölyttäjien kanssa, jolloin kilpailu kasvien tarjoamasta ravinnosta, medestä ja siitepölystä olisi voimakkainta. Tällöin myöskään yksittäiset kasvilajit eivät joutuisi kilpailemaan pölytyspalvelusta kaikkien muiden kukkakasvien kanssa.

Tarkoitukseni oli tutkia näitä kukkakasvien ja pölyttäjien vuorovaikutuksia korkealla Skandien vuoristossa sijaitsevan Finsen lyhyessä kesässä. Oletin lapinvuokon olevan tärkein kukkakasvi alueen pölyttäjille, kuten monilla muillakin pohjoisilla alueilla, ja tarkoitukseni oli selvittää sen roolia paikallisessa eliöyhteisössä. Ketkä vierailevat lapinvuokolla? Minkä kasvilajien kukinta osuu samaan aikaan lapinvuokon kanssa? Onko lapinvuokko voimakas kilpailija pölyttäjämarkkinoilla?

Lapinvuokko on runsain kukkakasvilaji monilla pohjoisilla alueilla. Sen suuret ja valkoiset kukat tarjoavat pölyttäjille runsaasti ravintoa.

Aikataulut muuttuvat, mutta eri lajeilla eri tavalla

Arktista luontoa tutkittaessa tutkijan takaraivossa kummittelee aina ilmastonmuutos ja sen vaikutukset herkälle luonnolle. Erityisesti kun arktisten alueiden lämpenemisen ennustetaan olevan huomattavasti muuta Maapalloa voimakkaampaa. Jo nyt on havaittu, että ilmaston muuttuessa eliölajien vuodenaikaisuus muuttuu. Puiden lehdet puhkeavat aikaisemmin, muuttolinnut tekevät uusia saapumisennätyksiä ja osa hyönteislajeista ehtii kasvattaa toisen sukupolven pidentyneen kasvukauden myötä. Eliölajeille ei kuitenkaan riitä sopeutuminen ainoastaan muuttuvaan ilmastoon, vaan niiden on selviytyäkseen kyettävä sopeutumaan myös niiden kanssa vuorovaikutuksessa elävien lajien aikatauluun. Eliöiden välisen vuorovaikutuksen ollessa tiivistä, kuten kukkakasvien ja niiden pölyttäjien välillä, ilmaston muuttumisen vaikutukset yksittäisen lajin elämänkiertoon voivat heijastua koko eliöyhteisöön.

Finsen kylä sijaitsee suurinpiirtein puolivälissä Oslon ja Bergenin välisellä junaradalla. Kylä on nykymaailmassa kummajainen, sillä sinne ei kulje maantietä, vaan matka on taitettava junalla. Kesäisin sinne pääsee halutessaan myös kävellen tai pyörällä suosittua Rallarvegeniä pitkin. Nousumetrejä merenpinnan tasolta kertyy 1222. Alueen jylhät muodot ja hyvin hoidetut reitit houkuttelevat talvisin maastohiihtäjiä, ja lumien sulettua vaeltajat valtaavat polut. Monet ovat tietämättään päässeet tutustumaan Finseen valkokankaalla, sillä Tähtien sodan jääplaneetta Hothille sijoitetut kohtaukset on kuvattu alueella.

Autotien puuttuessa juna on helpoin tapa matkata Finseen. Taustalla Finsen alpiininen tutkimusasema.

Kylän laitamilla sijaitsevalla Oslon ja Bergenin yliopistojen ylläpitämällä alpiinisella tutkimusasemalla tehdään monenlaista tutkimusta esimerkiksi biologian, geologian ja geofysiikan aloilla. Kuten kyläkin, myös tutkimusasema elää hiljaiseloa talvi- ja kesäkauden välissä. Nyt asemalla työskenteli ainoastaan lapinleinikkiä tutkiva botanisti sekä myyräkantoja seuraava pikkunisäkästutkija. Asemanhoitajakin vain piipahti paikan päällä antamassa minulle avaimen ja ohjevihkosen aseman arkeen.

Vaikka ensimmäiset yöuneni asemalla jäivät myöhäisen saapumisen myötä varsin lyhyiksi, lähdin heti seuraavana aamuna tunturiin etsimään kukkivia kasveja. Olin nauttinut sangen askeettisen puuroaamiaisen ja pakannut jokusen leivän evääksi maastoon. Juomaveden kantamiselle ei onneksi ollut tarvetta, siitä raikkaat sulamisvedet pitäisivät huolen.

Finsen kylä on nykymaailmassa kummajainen, sillä sinne ei kulje maantietä.

Vaikka Finsen kylä sijaitsee jo itsessään varsin korkealla, minun oli kiivettävä tutkimusasemalta vielä joitakin satoja metrejä ylöspäin, kohti tuntureiden lakiosia löytääkseni tutkimieni lajien esiintymiä. Hiki virtasi noustessani jyrkkää rinnettä ylös pahimpia rakkoja ja syvimpiä puroja vältellen. Aina välillä jouduin tarpomaan lumenviipymien upottavassa keväthangessa. Parissa kohdassa sulamisvesien täyttämät purot ja lammet hidastivat matkantekoa entisestään, kun jouduin etsimään sopivia ylityspaikkoja, siinä huonosti onnistuen.

Rinnettä noustessa laakson pienet pajut katosivat maisemasta ja kasvillisuus kävi yhä matalammaksi.

Asemanhoitajalta saamani vinkin perusteella suunnistin Sandalsnut-tunturin rinteillle etsimään lapinvuokkoja ja muita kukkakasveja. Matkalla huipulle kohtasin yksinäisen kiirunan, mutta muuten ympäristö vaikutti elottomalta. Lähdin loivasti laskeutumaan tunturin lakea kiertäen, ja löysin lopulta etelänpuolisilta rinteiltä pälvikohtia, joilta tähän aikaan vuodesta voisi odottaa löytävänsä runsaasti kevään ensimmäisiä kukkijoita, erityisesti suurikukkaisia lapinvuokkoja. Vuokkojen valkoisia kukkia ei näkynyt missään!

Kylmä alkukesä koettelee

Vuoden 2017 alkukesä oli Norjassa ollut kaikkien aikojen sateisin.

Kesäkuun lopun lähestyessä länsirannikon Bergenissä oli kirjattu jo lähes 100 sadepäivää peräjälkeen.

Vaikka ilmastonmuutos yleensä yhdistetään korkeisiin lämpötiloihin, se voi myös lisätä sadantaa.

Harmaiden pilvien päivystäessä sitkeästi Skandien rinteillä kesä oli myöhässä.

Tämä näkyi myös luonnossa, sillä tavallisena vuonna paljakan kasvit olisivat jo täydessä kukassa tähän aikaan kesästä.

Turhautuneita vaikuttivat olevan myös alueen kärpäset, jotka olivat jo suurin joukoin kerääntyneet pälville odottamaan avautuvien kukkien tarjoamaa ravintoa. Jokunen sinirikko olikin jo avannut kukkansa, mutta se ei millään riittäisi tyydyttämään sankan pölyttäjäjoukon ravinnontarvetta. Ensimmäiset lapinvuokot olivat kuitenkin jo kasvattaneet kukkavanansa irti maan pinnasta. Ei menisi montaa päivää ennen kuin ne raottaisivat suuria valkoisia terälehtiään, joiden suojasta paljastuisi muita kukkalajeja runsaampi mesi- ja siitepölylounas.

Vaikutti kuitenkin siltä, että Finsen poikkeuksellisen sateinen alkukesä oli viivästyttänyt kasvien kukintaa huomattavasti enemmän kuin hyönteisten kuoriutumista. Kärpäset joutuivat painimaan lajitovereidensa kanssa harvojen avointen kukkien tarjoiluista.

Vaikka kukinta ei vielä ollutkaan kunnolla alkanut, perustin rinteille koealoja paikoille, joilla lapinvuokko oli aloittamaisillaan kukintaansa. Laskin koealoilla avointen kukkien määrää, seurasin kukissa vierailevia pölyttäjiä ja pyydystin niitä liimapahvista askartelemillani lapinvuokkoa muistuttavilla tekokukilla. Vaihdoin pyydykset päivittäin uusiin, jotta pystyin seuraamaan päivittäistä vaihtelua pölyttäjien aktiivisuudessa. Asettaessani liimakukkia maastoon vaikutti siltä, että alueen hyönteiset odottivat kieli pitkällä lapinvuokon kukinnan alkamista, sillä innokkaimmat hyökkäsivät tekokukkiini välittömästi. Odotettavissa oli hyvä hyönteissaalis.

Paluumatkalla asemalle kohtasin komean tunturikiurun, jota yritin lähestyä valokuvan toivossa, mutta lintu osoittautui liian vilkasliikkeiseksi.

Sinirikko on pohjoisen kesän ensimmäisiä kukkijoita.

Kun hyvin nukutun yön jälkeen kiipesin taas koealoille, odotukset runsaasta hyönteissaaliista osoittautuivat todeksi. Yksikään pyydyksistä ei ollut tyhjä, ja kykenin muodostamaan hyvän kuvan alueen pölyttäjälajistosta. Joka pyydyksessä oli saaliina useita kärpäsiä, ja niiden lisäksi vaaksiaisia, surviaissääskiä sekä jokunen pistiäinen. Mesipistiäiset kuitenkin puuttuivat pyydyksistä täysin.

Mesipistiäiset, kuten kimalaiset ja mehiläiset ovat tärkeimpiä pölyttäjiä useimmissa ympäristöissä. Kuitenkin arktisissa olosuhteissa kärpäset ovat vallitsevia pölyttäjiä. Vain aniharvat mesipistiäislajit ovat sopeutuneet hoivaamaan jälkikasvunsa täysikasvuisiksi lyhyen kesän aikana, ja näilläkin lajeilla yksilömäärät jäävät pieniksi. Kärpäset ja niiden itsenäisesti kasvavat toukat sen sijaan selviävät kylmässä ja lyhyessä kesässä ongelmitta. Niidenkin menestys tukeutuu kukkien runsauteen. Sitä ei Finsen rinteillä ihan vielä ollut tarjolla. Näin kuitenkin lapinvuokon valkoisten terälehtien jo pullistuvan näkyviin verhiöiden suojasta. Huomenna ne aukeaisivat!

Arktisissa olosuhteissa kärpäset ovat vallitsevia pölyttäjiä.

Seuraavana aamuna odotinkin näkeväni kesän ensimmäiset kukkivat lapinvuokot. Ensimmäisen jyrkemmän rinteen päälle päästyäni länsituuli kuitenkin yltyi, ja näin korkeiden tummien pilvien nousevan Pohjanmeren suunnalta. Ne vyöryivät kohti rintamana, kuin syöden horisonttia edetessään. Kyykistyin suuren kiven suojaan katselemaan, kun kevään viimeinen lumimyrsky maalasi maiseman harmaalla ja valkoisella. Värjöttelin aikani toivoen, että myräkkä menisi nopeasti ohi. Varusteiden liotessa päälläni vaakasuoraan viuhuvassa tuiskussa päätin palata asemalle täyttämään kuivauskaappia.

Myrskyn jälkeen

Seuraavan kerran sää salli tunturiin lähdön vasta paria päivää myöhemmin. Aurinko paistoi lämpimästi, keräkurmitsat soidinsivat, ja sateet olivat sulattaneet suuren osan hangesta. Päästessäni vihdoin koealoilleni seuratakseni lapinvuokkojen kukintaa ja pölytystä olivat sekä kukat että pölyttäjät kadonneet!

Pari päivää riehunut myrsky oli ilmeisesti ollut liikaa kukkavanoille ja tuuli oli puhaltanut pölyttäjät ties minne. Pahvipyydykseni olivat pysyneet paikoillaan rautalangasta väännettyjen varsiensa varassa, mutta niihin oli takertunut pölyttäjien sijaan vain tuulen kuljettamaa kariketta. Pohdin jo mahtaisinkohan nähdä seuraavien viikkojen aikana ainuttakaan kukkaa tai pölyttäjää.

Yksi ilmastonmuutoksen seurauksista on sään ääri-ilmiöiden lisääntyminen.

Vaikka yksittäiset sääilmiöt eivät olisikaan yhteisölle kauhean haitallisia, voi niiden ketjuuntuminen vaikuttaa yllättävällä tavalla yksittäisiin lajeihin ja niiden selviämiseen.

Finsen poikkeuksellisen sateinen alkukesä yhdistettynä kesäiseen lumimyräkkään oli varmaankin erittäin haastava monille alkukesän pölyttäjiille.

Aluksi ei ollut kukkien tarjoamaa ravintoa, ja lopulta tuulet tyhjensivät maiseman kukintaa odotelleista hyönteisistä.

Mikäli lajit eivät ajallaan kohtaa itselleen tärkeitä resursseja, niiden selviytyminen vaikeutuu.

Onneksi monet arktiset lajit ovat tottuneet sään oikkuihin. Vain viikon päästä myrskystä Finsen rinteitä ja koealojani kirjoivat jo uudet kukat. Myös uudet pölyttäjät olivat löytäneet alueelle, niitä ei tosin ollut yhtä paljon kuin aiemmin. Vähälukuisella pölyttäjäjoukolla oli runsaasti katetut ruokapöydät ja oivalliset olosuhteet turvata seuraava pölyttäjäsukupolvi. Voi tosin olla, että tällä kertaa selviytyjien yhteisö ei edustanutkaan alueen tyypillisintä lajistoa. Jos näin oli, alueen eliöyhteisö muuttuu seuraaviksi vuosiksi. Luonto kyllä selviää yksittäisistä sään oikuista, mutta saattaa muuttua niiden myötä.

Ailahteleva ilmasto voi koetella kasvi- ja pölyttäjälajien voimasuhteita paljonkin. Parhaiten pärjäävät runsaat ja yleiset lajit, joilla on paremmat mahdollisuudet vastata muutokseen. Finsen tapauksessa on todennäköistä, että joku tavallisen lajin edustaja sinnitteli myrskyn läpi jatkamaan sukua suotuisissa olosuhteissa. Harvalukuiset lajit sen sijaan ovat ahtaalla, sillä vain muutaman yksilön muodostaessa merkittävän osan niiden koko kannasta satunnaiset sääoikut muodostavat uhan koko lajin säilymiselle.

Toivon pilkahduksia, mutta vain joillekin

Onneksi kasvit ja pölyttäjät ovat joustavia vuorovaikutuskumppaniensa valinnassa, mikä auttaa niitä selviämään vaihtuvissa olosuhteissa; pakon edessä myös sen ei-parhaan vaihtoehdon on kelvattava. Yksittäisen pölyttäjälajin yksilöt vierailevat vaihtelevan tilanteen mukaan eri kasvilajeilla. Ja vastaavasti yksikään kasvilaji ei voi vuodesta toiseen luottaa saman pölyttäjälajin palveluihin, pölyttälajien kannat kun tuppaavat vaihtelemaan huomattavasti.

Ilmastonmuutos siis vaikuttaa monin tavoin kukkakasveihin ja pölyttäjiin sekä niiden vuorovaikutukseen. Vaihtelevat säät pystyvät muuttamaan kasvien ja pölyttäjien välistä vuodenaikaista ajoitusta, mutta myös sekä kasvilajien keskinäistä että pölyttäjälajien keskinäistä ajoittumista. Onkin mielenkiintoista nähdä pärjäävätkö tulevaisuudessa parhaiten vuodenaikaisuudeltaan tietyntyyppiset lajit, kuten esimerkiksi myöhäiset kukkijat tai aikaiset pölyttäjät.

On myös odotettavissa, että ilmaston lämmetessä sekä kasvien että pölyttäjien lajisto muuttuu vähitellen, kun uudet eteläisemmät lajit leviävät kohti pohjoista, ja vastaavasti monet pohjoisen lajit joutuvat yhä ahtaammalle. Yksittäisten lajien kadotessa ja ilmaston lämmetessä eteläisemmät lajit liittyvät vähitellen yhä tiiviimmin osaksi pohjoisen lajiyhteisöjä.

Finsen tutkimusasema sijaitsee vuorten ympäröimän laakson pohjalla. Talvi- ja kesäkauden välissä kylän palvelut sulkevat ovensa, kun sulavat lumimassat vaikeuttivat alueella liikkumista.