”Ponnahdin julkisuuteen, kun paljastin toissa syksynä Venäjällä ennestään tuntemattoman Suomenlahden ravinnekuormittajan ja jouduin siitä hyvästä Venäjän turvallisuuspalvelun putkaan. Kyseessä oli Fosforit-lannoitetehdas Venäjän Kingiseppissä lähellä Viron rajaa.

Fosforipitoisuus tehtaan jätekipsivuoren laskuojassa oli valtava. Mitään siihen verrattavaa ei ole sattunut kohdalleni. Meillä oli tiettyjä epäilyksiä isosta fosforipäästöstä alueella. Heti kun tarjoutui tilaisuus, otimme vesinäytteen Laukaanjoen suulta. Analyysitulokset vahvistivat epäilyn, ja sen jälkeen lähdimme tutkimusryhmäni kanssa ottamaan systemaattisesti näytteitä kaikista laukaanjoen alajuoksulle laskevista sivujoista ja ojista, ja yhdestä ojasta löytyi sitten jättimäinen pitoisuus. Jos sitä verrataan Suomen luonnonvesien fosforipitoisuuteen, se oli 10 000–15 000-kertainen.

Yhden noin metrin levyisen ojan kautta valui Laukaanjokeen ja sitä kautta Itämereen fosforia yhtä paljon kuin Suomen kaikista ihmisperäisistä lähteistä. Kun olen näyttänyt kuvia ojasta ja kertonut tämän, kuulijoiden katseet ovat olleet epäuskoisia. Miten se voi olla mahdollista? Mutta niin se vain oli.

Itämeren valuma-alueen runsaan tusinan lannoitetehtaan joukossa on monia muitakin vastaavia mahdollisia päästölähteitä, joista meillä ei ole mittaustietoa. Useimmat näistä eivät ole Itämeren merellisen ympäristön suojelukomission Helcomin ongelmallisten päästölähteiden Hot spots -listalla. Olen huolestunut erityisesti Puolan kahdesta suuresta fosforihappotehtaan jätekipsialueesta, jotka sijaitsevat hyvin lähellä Itämerta. Venäjältä puolestaan on tiedossa Suomenlahden valuma-alueella lannoitetehdas, joka virallisesti raportoitujen päästötietojen perusteella kuuluisi Hot spots -listalle. Hot spots -lista perustuu alun perin paljolti maiden omiin ilmoituksiin. Listalla on ollut 162 kohdetta, joista kaksi kolmasosaa on poistettu. Koko sinä aikana, kun listaa on pidetty, sinne ei ole lisätty yhtään uutta kohdetta, vaikka tietoa uusista päästölähteistä on tullut. Tässä suhteessa Helcomin olisi syytä terävöityä.

Fosforitehtaan päästön paljastaminen on ilman muuta merkittävin saavutus tähänastiella urallani Itämeren tutkimuksessa ja suojelussa. Tehtaan fosforikuormitus aleni 90 prosenttia sen jälkeen, kun oja tukittiin ja kipsivuoren suotovedet alettiin johtaa puhdistamoon. On myös sovittu, että tehtaalle tulee jatkossa ulkopuolinen konsultti seuraamaan puhdistusprosessia ja laukaanjoen pitoisuuksia, joten emme ole enää pelkästään Venäjän oman raportoinnin varassa.

Työtä riittää. Isoista Itämereen laskevista joista esimerkiksi Nevan kuormitustiedot ovat varsin puutteellisia. Venäjä ja Viro eivät ole liioin päässeet yksimielisyyteen Narvajoen päästöistä. Latvia on puolestaan niin huonossa taloudellisessa jamassa, ettei sillä riitä resursseja edes tarkkailuun. Liettuan ja Puolan raportoinnissa on niin ikään ongelmia.

Lisäksi tutkimuksen painopiste on mielestäni osin väärä. Suomen ympäristökeskuksen (Syke) merikeskuksessa on satakunta työntekijää, joista vain muutama tekee töitä valuma-alueelta Itämereen kulkeutuvien päästöjen selvittämiseksi. Tietoja meren tilastakin toki tarvitaan, mutta emme voi suojella Itämerta tehokkaasti, jos emme tunne päästöjen määrää ja niiden lähteitä. Jos saisin vapaat kädet, niin lähtisin heti ottamaan näytteitä muutamiin kohteisiin Itämeren valuma-alueelle.

Suomenlahden tila on kuitenkin muuttunut parempaan suuntaan. Pietarissa viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana tehty jätevesiremontti leikkasi kerralla Suomenlahden fosforikuormitusta 1700 tonnia, kolme kertaa Suomen vuosipäästön verran. Siihen tulee päälle tämä Fosforitin vähennys, joka on ainakin 1000 tonnia. Luvut ovat niin isoja, että niillä on oltava merkitystä.

Syken arvioiden mukaan muutaman vuoden päästä Suomenlahdella on entistä vähemmän sinilevien massaesiintymisiä, koska kasvua ruokkivaa fosforia on entistä vähemmän tarjolla. Vesi myös kirkastuu. Hyvä merkki on, että rakkolevä ja pohjaeläinyhteisöt ovat alkaneet palautua. Suomenlahdella on siis jo nähtävissä hyvää kehitystä. Kokonaisuutena Itämeren hyvän tilan tavoitteesta ollaan silti vielä kaukana, joten päästöjä on yhä leikattava. Muutakaan keinoa meillä ei ole. Olen laskenut, että parantamalla edelleen pelkästään jätevedenpuhdistusta Itämeren rantavaltioissa voisimme saavuttaa jopa 40 prosenttia Hel-comin fosforikuormituksen vähennystavoitteesta. Loppu jää muille sektoreille ja lähinnä maatalouden kontolle.”

 

Seppo Knuuttila, 54
Limnologi Helsinki
Itämeren valuma-alueella liikkuva Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija, joka haluaa pysäyttää Itämeren rehevöitymisen.
Sai helmikuussa Itämerisäätiön palkinnon 20 vuotta jatkuneesta työstään Itämeren hyväksi

fosforiItämeriKasvokkainravinnekuormitusvalumavenäjä