”Olen aina ollut utelias ja halunnut tutustua ihmisiin ja oloihin, joita ei kotikulmilla näe. Olen helsinkiläinen, mutta halusin käydä intin Sodankylässä, koska oletin, että siellä saisi viettää aikaa enemmän metsässä kuin kasarmilla ja tavata oikeita lapinjätkiä.

Sama asenne ajoi minut tekemään Madventures-seikkailudokumentteja. Aluksi päätimme lukioaikaisen kaverini Tuomas ”Tunna” Milonoffin kanssa lähteä vain kiertämään maailmaa ja rahoittaa matkamme reppureissaajan elämäntapaa esittelevillä nettivideoilla. Myöhemmin, kun Madventures pääsi televisioon, rupesimme esittelemään myös alkuperäiskansojen kulttuuria. Kun olin pikkupoikana lukenut niistä, tuli palava vimma päästä paikalle.

Olemme käyneet muun muassa Papua-Uudessa-Guineassa, Länsi-Papuassa, Amazonasissa Perun ja Brasilian rajoilla, Filippiineillä, Myanmarissa, Nepalissa, Malawissa ja Sambiassa.

Kylien asukkaat ovat joskus suhtautuneet meihin epäluuloisesti, koska heillä on ollut länsimaalaisista huonoja kokemuksia. BBC:n toimittajat olivat esimerkiksi luvanneet Matis-heimon kylässä Brasiliassa asukkaille perämoottorin, mutteivät olleet pitäneet lupaustaan.

Nöyrällä asenteella kuitenkin pärjää ja hankkii luottamuksen. Ihmiset ovat yleensä kaikkialla ystävällisiä. Matkoilla eletään kyläläisten ehdoilla. Syödään sitä, mitä muutkin. Olen osallistunut Afrikassa kylän miesten kanssa peltohiirijahtiin, ja vaikken ollut yhtä taitava, sain osani saaliista.

Kyläläisillä ei ole energiapatukoita eikä lääkkeitä reppujen kätköissä. Useimmat alkuperäiskansat elävät luontaistaloudessa; metsästys, kalastus, keräily, pienviljely ja karjanpito takaavat elannon.

Heitä pidetään takapajuisina ja heidän köyhyyttään surkutellaan. Mutta monet selviävät omassa ympäristössään kohtuullisesti eivätkä tarvitse sitä roinaa, mihin me olemme sitoneet itsemme. Ravinto voisi joskus olla monipuolisempaa, ja sitä saisi olla enemmän, varsinkin lapsille. Mutta luulen, ettei elintaso ole juuri sen kehnompi kuin Suomessa sotien jälkeen. Tullaan toimeen.

On kiintoisaa pohtia, onko alkuperäiskansojen luontosuhde syvempi ja kypsempi kuin länsimaalaisten. Vai onko kyse vain siitä, ettei heillä ole ollut välineitä hävittää ja hyödyntää luontoa yhtä tehokkaasti kuin meillä.

Filippiinien Palawan-saaren Ta’ut batu -heimolaiset ovat sitä mieltä, että niin on aina eletty eikä muutoksia kaivata. Jopa kouluihin suhtaudutaan nihkeästi. Jotkut alkuperäiskansojen nuorista lähtevät kaupunkeihin parempaa elämää etsimään. Monilla on kolkko kohtalo: päihteitä, rikollisuutta ja prostituutiota.

Joissakin kylissä kysytään, voisivatko he hyötyä meidän työstämme ja saada tuloja turismista. Vastaan, että miksei. Suomessakin luontomatkailu on syrjäseuduilla merkittävä elinkeino, vaikka 30–40 vuotta sitten sitä pidettiin hömpötyksenä.

Alkuperäiskansojen maanomistus perustuu usein suullisiin sopimuksiin, joita rikotaan härskisti. Sademetsien hakkuita ja kaivosvaltauksia tekevät ulkomaalaiset yhtiöt, suomalaiset joukon jatkona. Kuvio on sama: ensin lahjotaan kohdemaan poliitikot, minkä jälkeen raha virtaa muualle. Paikallisille jäävät vain haitat.

Firmojen agentteihin suhtaudutaan avoimen vihamielisesti, eikä väkivaltakaan ole tavatonta.

Koko lapsuusikäni seitsenvuotiaasta alkaen olin partiolainen kruununhakalaisessa Sinihaukat-lippukunnassa. Pysyin sille uskollisena senkin jälkeen, kun 11-vuotiaana perheemme muutti Puistolaan, krunikkalaisesta näkökulmasta maaseudulle.

Viidakossa jännittää aluksi, koska pitää varoa esimerkiksi käärmeitä. Mutta pian tuntuu, kuin kävelisi suomalaisessa metsässä. Metsässä ja viidakossa liikkuminen virittää meissä jonkinlaisen alkuperäisen ihmisenä olemisen kokemuksen.

Reppumatkailussa minua arveluttaa lentämisen valtava hiilijalanjälki. En pidä mahdottomana, että lapseni panisivat minut 30 vuoden kuluttua siitä tilille. Mutta jos sitten elelee pitkään aloillaan vaatimattomasti, hiilijalanjälkikin pienenee.”

Riku Rantala

• 38, toimittaja, tietokirjailija, Helsinki
• Tunnetaan Madventures-televisiosarjasta, joka sai syyskuussa tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon.
• Julkaissut Tuomas Milonoffin kanssa kolme tietokirjaa:
• Madventures: Kansainvälisen seikkailijan opas (Johnny Kniga 2007), Mad Cook: Kulinaristinen seikkailukirja (Johnny Kniga 2010), Mad World: Seikkailijan Atlas (Johnny Kniga 2011).
• Lokakuussa ilmestyy Madventuresin uusin tietoteos, Mad Manners: Seikkailijan etiketti

Kuva Tomi Setälä