Osittainen auringonpimennys hämärtää Suomen 12. elokuuta, kertoo Tähtitieteellinen yhdistys Ursa. Auringonpimennys näkyy täydellisenä vyöhykkeellä, joka ulottuu Pohjoisnavalta Grönlannin itäosien ja Islannin länsiosien kautta Espanjan pohjoisosiin.

Suomessa katselijan sijainnista riippuen pimennyksen maksimi on 83–85 % auringon kiekon halkaisijasta, ja se osuu illalla puoli yhdeksän ja yhdeksän välille.

Edellisen kerran osittainen auringonpimennys nähtiin Suomessa 29. maaliskuuta 2025. Seuraava osittainen auringonpimennys tapahtuu Suomen eteläosissa ensi vuonna 2. elokuuta 2027.

Katso, miten osittainen auringonpimennys etenee eri puolella Suomea

Auringonpimennystä voi seurata keskiviikkoiltana koko maassa. Parhaat mahdollisuudet pimennyksen tarkkailuun ovat lännessä ja pohjoisessa. Maan etelä- ja itäosissa aurinko ehtii laskea horisontin taakse ennen pimennyksen loppumista.

Matalalla paistava aurinko tuo haastetta pimennyksen seuraamiseen, Ursa muistuttaa. Kaukana horisontissa olevat pilvet saattavat haitata auringonpimennyksen näkymistä, vaikka sää olisikin selkeä. Havaintopaikaksi kannattaa valita paikka, jossa on esteetön näkyvyys länsiluoteiseen horisonttiin.

Kuva: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa / Veikko Mäkelä

Auringonpimennyksen aikataulut eri kaupungeissa:

Helsinki

  • Alku: 20.00
  • Syvin vaihe: 20.52
  • Loppu: 21.22 (auringonlasku)

Joensuu

  • Alku: 19.55
  • Syvin vaihe: 20.47
  • Loppu: 21.17 (auringonlasku)

Jyväskylä

  • Alku: 19.57
  • Syvin vaihe: 20.49
  • Loppu: 21.31 (auringonlasku)

Vaasa

  • Alku: 19.56
  • Syvin vaihe: 20.49
  • Loppu: 21.40

Oulu

  • Alku: 19.52
  • Syvin vaihe: 20.45
  • Loppu: 21.36

Kilpisjärvi

  • Alku: 19.45
  • Syvin vaihe: 20.39
  • Loppu: 21.32

Lähde: Ursa, lisää tietoa auringonpimennyksen etenemisestä löydät yhdistyksen nettisivuilta.

Suojaa silmäsi – vinkit auringonpimennyksen turvalliseen seuraamiseen

1. Käytä pimennyslaseja

Auringon näkymätön infrapunavalo vahingoittaa silmiä jo sekunneissa, joten suojaa silmät pimennyslaseilla. Aurinkolasit eivät anna tarvittavaa suojaa.

2. Suojaa myös kaukoputket, kiikarit ja kamera

Jos tarkkailet auringonpimennystä kaukoputken, kiikareiden tai kameran avulla, suojaa välineet laadukkailla suodatinkalvoilla.

3. Tarkista, että vanhat lasit ja suotimet ovat ehjät

Myös vanhojen pimennyslasien ja suotimien kunto on hyvä tarkistaa ennen auringonpimennyksen seuraamista. Käytä vain ehjiä laseja.

Lähde: Ursa, lue yhdistyksen ohjeet auringon turvalliseen havaitsemiseen.

Lähipäivinä taivas täyttyy myös tähdenlennoista

Elokuun 2026 aikana taivaalla tapahtuu toinenkin näyttävä ilmiö, kun perseidien tähdenlennot saavuttavat huippunsa 10.–14. elokuuta välisenä aikana, Ursa tiedottaa.

Perseidit ovat yksi vuoden kolmesta aktiivisimmista ja parhaiten havaittavissa olevista tähdenlentoparvista. Nimensä mukaan ne näyttävät tulevan Perseuksen tähtikuvion suunnalta.

Otollisin aika perseidien havaitsemiseen on 12.–13. elokuuta välisenä yönä. Ursan mukaan tuolloin voi havaita tunnin aikana jopa 60 parveen kuuluvaa tähdenlentoa.

Kuun kirkkaus ei häiritse tänä vuonna perseidien tarkkailua. Ursa kuitenkin muistuttaa, että valoisien öiden johdosta tähdenlennot näkyvät käytännössä vain Oulun eteläpuolella.

Saitko auringonpimennyksestä tai tähdenlennosta kuvan? Jaa kuvasi Suomen Luonnon Havaintokirjaan! Lähetä kuvia täällä.

Lue myös:

Tilaajille| Ilmiöt

Katse taivaalle – tällaista on tähtien ja taivaan ilmiöiden harrastaminen

Tähtitaivaan harrastajalla ei ole pulaa lumoutumisen aiheista.

Tilaajille| Luonnonsuojelu

Palvomme valoa, vaikka tarvitsemme pimeyttä

Koemme valoisuuden turvalliseksi ja itsestään selväksi. Olemme kuitenkin oppimassa arvostamaan ja varjelemaan myös uhanalaista pimeyttämme. Pimeyttä juhlistetaan nyt kevään korvallakin.

Tilaajille| Ilmiöt

Repojen konsertti

Tutkija törmäsi luonnonilmiöön, jota ei pitänyt olla olemassa. 20 vuotta myöhemmin moni mysteeri on saanut selityksen.

auringonpimennysperseidien tähdenlennottaivaanilmiöttähdenlentoTähtitieteellinen yhdistys Ursa

Tilaa Suomen Luonto

Tue ajankohtaista ja asiantuntevaa luonto- ja ympäristöjournalismia. Tilaa Suomen Luonto ja tule mukaan luonnonystävien joukkoon!

Alk. 3 numeroa 23,40 €.