Suomen Luonnonsuojeluliiton asiantuntijaa Olli Turusta ottaa päähän. Luonnonmetsien rakenteesta liikkuu nimittäin monia myyttejä, jotka on luotu vuosien varrella ihan tarkoituksella. Myytteihin viittaamalla tehometsätalouden on voitu väittää jäljittelevän metsän luontaista kehitystä.

Väite ei pidä paikkaansa, osoittaa metsäekologian lehtori Petri Keto-Tokoi Suomen Luonnon 9/2015 jutussa. Keto-Tokoi kuvaa, miten muun muassa ajatus siitä, että metsäpalot olisivat kaataneet luonnonmetsät maan tasalle 80 vuoden välien, perustuu harhakäsityksiin: Metsäpalo jättää yleensä puita pystyyn, varsinkin mäntyjä. Käsitys 80 vuoden palotiheydestäkin johtuu kaskitalouden jättämistä jäljistä.

Turunen pitää Keto-Tokoin juttua äärettömän tärkeänä, hän sanoo sen olevan klassikko, joka tullaan muistamaan alalla pitkään. Hän myös tiennee mistä puhuu, koska on itse intohimoinen luonnonmetsien tuntija. Turunen on ollut mukana hankkeessa, joka on juuri julkaissut netissä kartan erityisen edustavista metsäkohteista. Niissä vierailemalla voi tutustua oikeaan luonnonmetsän kehitykseen.

”Mukana on tietysti klassisia, yli sata vuotta sitten suojeltuja metsiä, mutta myös muuten suojelun kannalta tärkeitä metsiä, jotka ei ole ehkä täysin luonnontilaisia mutta joissa on vaikkapa esimerkkejä  haapasukkessiosta”, Turunen kertoo.

Linkin takaa löytyvässä kartassa tekstit ovat englanninkieliset, koska hanke on kansainvälinen. Ne ponnahtavat esiin alueiden punaisia rajoja klikkaamalla.

Turunen kollegoineen on etsinyt niin sanottuja verrokkimetsiä myös Ruotsista, Virosta ja Venäjän Karjalasta. Kaikki kohteet kuuluvat silti samaan etelä- ja hemiboreaaliseen kasvillisuusvyöhykkeeseen, mikä tarkoittaa sitä, että Suomen esimerkit sijaitsevat Etelä-Suomessa, jossa vanhoja metsiä on säästynyt vähiten. Paikkoja on 15 ja ne ovat varsin pienialaisia.

Edellytyksenä metsän luonnontilaisuudelle on usein pitkään jatkunut suojelu, minkä takia alueille voi olla yllättävän vaikea päästä.

”Kaikki nämä alueet ovat yleisöltä jossain määrin suljettuja. Padasjoen Vesijako ja Oriveden Sinivuori ovat esimerkiksi luonnonpuistoja, ja niissä liikkumiseen tarvitsee luvan. Sinivuoren metsärakenteesta saa kuitenkin jonkin käsityksen jo kulkemalla tietä, joka menee alueen läpi”, Turunen paljastaa.

Hyvä kohde on myös Evon Kotisten aarnialue, jolla kulkee luontopolku. Pätevällä perusteella Metsähallitukselta voi anoa lupaa vierailuun luonnonpuistoissakin, ja Turunen lupaa auttaa retken järjestelyissä, jos kiinnostuneita ilmaantuu.

”Suoraan sanoen toivoisin, että Metsähallitus myöntäisi helpommin lupia medialle, koska suomalaisten metsäkäsitys perustuu raskaisiin harhakäsityksiin. Voi olla hedelmätöntä väitellä metsän rakenteesta niin kauan kuin ei mennä oikeasti luontaiseen metsään.”

Suomen luonnonsuojeluliiton julkaisema verrokkimetsäkartta löytyy siis täältä. Petri Keto-Tokoin jutun saa puolestaan käsiinsä ryhtymällä Suomen Luonnon tilaajaksi, ostamalla digilehden tai hakemalla irtonumeron hyvin varustetusta Lehtipisteestä.