Porvoon Kråkössä kasvaa kahden lähekkäisen tammen kyljessä kookkaita keltaisia sieniä. Sienet huomattiin kesäkuussa, ja ne olivat hyvännäköisinä paikoillaan puiden kyljissä vielä heinäkuussa. Elokuussa sieni oli lakastunut ja pudonnut tai revitty pois puun kyljestä. Mikä on tämä sieni ja onko tavallista, että se kasvaa näin isoksi?

Tammea vainoavat sienet ovat rikkikääpiä. Ne ovat tehokkaita ydinpuun lahottajia ja osaltaan syynä siihen, että vanhat tammet ovat onttoja. Rikkikäävän itiöemät ovat usein laajoina rykelminä, joissa on jopa satoja lakkeja hyllymäisesti toinen toistensa päällä.

Itiöemät elävät vain muutaman viikon. Tuoreena alkukesästä käävät ovat hohtavan rikinkeltaisia mutta haalistuvat ja ränsistyvät kesän mittaan ja putoavat yleensä syksyyn mennessä pois. Tänä aikana ne ovat ehtineet heittää miljardeja itiöitä tuulten kuljetettaviksi.

Rikkikääpä on eteläinen ja luonnossa harvinainen. Sen sijaan sen löytää melko usein puistoista, joissa se tammen lisäksi lahottaa suuria puumaisia pajuja (piilipuuta, hopea- ja valkopajua).

rikkikääpä

Tilaa Suomen Luonto

Suomen Luonto on ajankohtaisen ja innostavan luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.